Kapteenin pöydässä: Pauliina Nordberg

By 18.4.2019 Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailmanmenosta ja viimeisistä kuulumisista. Tällä kertaa saimme vieraaksemme raumalaisen hyvinvointialan yrittäjän Pauliina Nordbergin. Lounashetki aloitettiin herkuttelemalla Kapteeninhuoneen alkupalapöydän antimilla. Pääruoaksi nautittiin paistettua nieriää mantelikauratton ja porkkanapyreen kera sekä Monterey Jack -juustolla täytettyä porsaanleikettä chorizo-maustevoilla ja valkosipuliperunoilla.

Hyvinvoinnin Walimo on monen raumalaisen liikuntaharrastajan kohtaamispaikka. Männistönkadulla majaansa pitävä Walimo on hyvinvoinnin keidas, jonne suunnataan viihtymään ja rentoutumaan. Tammikuussa 2016 toimintansa aloittaneen yrityksen takaa löytyy toimelias yrittäjä Pauliina Nordberg.

– Tarjoamme ryhmäliikuntapalveluita naisille, miehille ja lapsille. Kuntosalia meillä ei ole, vaan olemme keskittyneet nimenomaan ryhmäliikuntaan, joita varten meiltä löytyy kolme salia. Näissä voi vetää ihan koviakin treenejä, Nordberg kertoo.

– Vastapainoksi löytyy myös rauhallisempaa toimintaa, kuten esimerkiksi joogaa. Lisäksi palveluihimme kuuluvat monipuoliset hoidot, kuten fysioterapia, hieronta ja kosmetologin palvelut.

Walimon pääkohderyhmäksi Nordberg nostaa työssäkäyvät ihmiset. Pyrkimyksenä on säilyttää ja edistää työikäisten ihmisten työkykyä.

– Meillä tärkeintä ei ole se, että saadaan aikaiseksi näyttävät vatsalihakset tai kiinteä takamus, vaan tavoitteena on ehkäistä tuki- ja liikuntaelinsairauksia. Liikunnan pitää olla kivaa, ja Walimolle on matala kynnys tulla.


“Usein se tuttu ja turvallinen harjoitus
saattaa olla se paras vaihtoehto.”


Yksi Walimon vahvuus on erilaisuus. Asiat halutaan tehdä hieman muista poikkeavalla tavalla ja tarjota asiakkaille sellaisia mahdollisuuksia, joita ei muualta välttämättä löydy.

Tällaisia ovat muun muassa ilmajooga, lämpöjooga ja tankotanssi sekä uusi Kangoo Power-hyppykenkäharjoitus. Liikunta- ja hyvinvointiala elää jatkuvasti muutosten alla, uusia harjoitusmuotoa tulee tämän tästä.

– Koko ajan mietimme, että mitä seuraavaksi keksisimme ja mitä on tulossa. Henkilökohtaisesti seuraan paljon esimerkiksi sosiaalisen median kautta, mitä maailmalla tapahtuu. Ei se silti tarkoita sitä, että kaikkiin juttuihin pitäisi tarttua, Nordberg muistuttaa.

– Me tunnemme meidän asiakkaamme ja tiedämme pääsääntöisesti mitä he haluavat. Usein se tuttu ja turvallinen harjoitus saattaa olla se paras vaihtoehto.

Kattavat palvelut saman katon alta

Walimossa työskentelee tällä hetkellä yksitoista hyvinvointialan yrittäjää. Heistä löytyy muun muassa kosmetologeja, hierojia, life coacheja ja fysioterapeutteja.

– Tavoite on se, että saman katon alta löytyisi mahdollisimman kattavat palvelut. Meillä voi tulla samalla kertaa liikkumaan, käydä hieronnassa ja kosmetologilla, Nordberg taustoittaa.

Yksinyrittäminen saattaa olla toisinaan nimensä mukaisesti hieman yksinäistä puuhaa. Walimon yrittäjille yhteistyö tarjoaa myös tärkeää yhteenkuuluvuuden tunnetta.

– Monet meidän yrittäjistämme kertovat, että he saavat tässä sen työyhteisön, jota heillä ei muuten olisi. Vertaistuki on päivittäin siinä lähellä, saman kahvipöydän ääressä. Sillä on henkisesti todella valtava merkitys.

Nordberg itse toimii hyvinvointivalmentajana ja personal trainerina.

– Personal trainer -palveluiden kysyntä kasvaa koko ajan. Se ei ole enää sellainen niin sanottu luxus-tuote, vaan palveluita hyödyntävät monenlaiset ihmiset. Meillä on asiakkaana paljon esimerkiksi opiskelijoita, kotiäitejä ja työssäkäyvää väkeä.


“Vertaistuki on päivittäin siinä lähellä,
saman kahvipöydän ääressä.”


Mikäli oman kunnon kohottaminen ja oikeanlaisten elämäntapojen oppiminen kiinnostaa, mistä kannattaa aloittaa?

– Suosittelen tutkimaan rohkeasti eri personal trainereita ja heidän koulutuksiaan. Alan kenttä on niin sanottu villi maailma, eli kuka tahansa voi ryhtyä halutessaan personal traineriksi. Meillä kaikki ovat kokeneita ja koulutettuja alan ammattilaisia.

– Ja kun löytää itselle sopivan vaihtoehdon, niin kannattaa ottaa rohkeasti yhteyttä. Kysymällä saa aina parhaiten tietoa ja neuvoa.

Paistettua nieriää mantelikauratton ja porkkanapyreen kera.


Elämäntapamuutos vaatii pitkäjänteisyyttä

Nyt kun kevätaurinko lämmittää, herää moni kiirehtimään itseään kesäkuntoon. Ihmeitä ei kuitenkaan tehdä hetkessä, vaan kyse on pitkäjänteisestä työstä.

– Ensin pitää opetella tekemään pieniä muutoksia. Jos käytetään esimerkkinä kahvinjuontia, niin ei sitä kannata lopettaa kuin seinään. Usein paras tapa on se, että vähennetään ensin hieman ja sitten taas hieman lisää.

Nordberg kertoo olevansa huolissaan siitä, että nykyihmisillä liikkuminen vähenee ja terveelliset elämäntavat unohtuvat.

– Elämäntapamuutoksia tulee tehdä vähitellen ja pienissä erissä. Näin niistä saadaan tehtyä rutiineja. Sama pätee liikkumisen puolella. Jos ei ole tottunut juoksemaan, ei sitä kannata aloittaa kymmenen kilometrin lenkillä. Tehdään pienissä määrissä järkevin askelin, ja lisätään sitä mukaa, kun kehitystä tapahtuu.

Yksi syy liikkumattomuudella ovat ruuhkavuodet. Työ ja arjen pyörittäminen vievät ison osan ajasta.

– Usein vedotaan siihen, ettei ehditä liikkumaan. Loppujen lopuksi se on useimmiten kuitenkin tekosyy, sillä kyllä me löydämme aikaa, jos oikein haluamme. 20 minuutissakin ehtii jo tekemään todella kovan treenin tai suunnata lasten kanssa vaikka pyöräretkelle.

Huolenpitoa työntekijöistä

Nordbergin omasta arjesta ison osan haukkaa oma yritys. Hänen yrittäjäuransa alkoi jo vuonna 2014, kun hän perusti Wellbeat Oy nimisen yrityksen.

– Työskentelin pankinjohtaja, ja ehkä siinä tuli sellainen hullu kolmenkympin kriisi, että halusin lähteä toteuttamaan omaa haavettani. Ja voin kyllä todeta, että se kannatti.

Haave muuttui todeksi ja otti hyvin tuulta alleen. Viime kesänä Walimo osti Wellbeat Oy:n liiketoiminnan.

– Tarjoan personal trainer ja työhyvinvointi-palveluita, eli teemme yrityksille konsultointia ja työhyvintointihankkeita. Teen sitä päätyökseni.


“Raumalaiset yritykset haluavat panostaa
entistä enemmän työntekijöidensä hyvinvointiin.”


Yksi asiakkaista on Rauman Hovi Oy, joka osti jouluna 2017 kaikille työntekijöilleen joululahjaksi First Beat -hyvinvointianalyysin. Kyseessä on sykevälivaihtelumittaus.

– Mittasimme koko porukan ja annoimme sen mukaan palautteen. Näimme miten organisaation työntekijät voivat. Kun kyseessä on vuorotyö ja paljon seisomista, niin saamme tämän kautta vinkkiä siihen, miten palautuminen kannattaa hoitaa.

Tämä on yksi hyvä esimerkki siitä, miten työnantajien tulee huolehtia siitä kaikkein tärkeimmästä eli työntekijöistään. Rauman Hovilla on Walimolla myös oma ryhmäliikuntatuntinsa kerran viikossa.

– Olen iloisena huomannut, että raumalaiset yritykset haluavat panostaa entistä enemmän työntekijöidensä hyvinvointiin. Walimolla on useiden yritysten kanssa sopimuksia, joiden avulla henkilökunta pääsee liikkumaan normaalia edullisemmin.

Intohimolla ja suurella sydämellä

Yrittäjäkokemusta Nordbergilla on takana nyt viitisen vuotta. Mitkä asiat nousevat päällimmäisenä mieleen yrittäjyydestä?

– Yrittäminen on todella antoisaa. Olen onnellinen siitä, että tiedän mikä intohimoni on, ja saan tehdä sitä työkseni. Täytyy muistaa, että kaikki eivät tiedä mikä se on oma juttu on ja mitä he haluavat tehdä isona. Minä olen aina halunnut tehdä tätä ja nyt saan tehdä minulle tärkeää asiaa.

Yrittäjyys ei koskaan ole kuitenkaan pelkästään ruusuilla tanssimista. Jokainen kokee omat vaikeutensa, jotka kuitenkin kasvattavat ja vievät eteenpäin.

– Totta kai joskus on raskaita hetkiä. Olen kirjoittanut siitäkin puolesta hyvin avoimesti omassa blogissani. Tässä työssä palaa helposti loppuun, sillä työtä tehdään intohimolla ja suurella sydämellä. Täytyy muistaa huolehtia myös itsestään.


“Meillä on oma lämmin yhteisö,
jonne kaikkien on helppo tulla.”


Työn viihtyvyyden takeena ovat ennen kaikkea asiakkaat. 

– Pidän siitä, että ihmiset voivat paremmin niin fyysisesti kuin henkisestikin. Tämä on tärkeää työtä, sillä mehän lisäämme ihmisten elinvuosia.

– Moni meillä käyvä sanoo, että Walimo on heille kuin toinen koti. He kokevat, että meillä on oma lämmin yhteisö, jonne kaikkien on helppo tulla. Meillä kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin he ovat.

Monterey Jack -juustolla täytettyä porsaanleikettä chorizo-maustevoilla ja valkosipuliperunoilla.


Nuorkauppakamari tarjoaa tärkeän tukiverkoston

Yrittäjyydessä Nordberg saa hyvää vertaistukea Rauman Nuorkauppakamarista, jonka jäsen hän on ollut jo vuodesta 2008 alkaen. Hän oli tuolloin 24-vuotias, joten kun jäsenyys jatkuu maksimi-ikään eli 40 ikävuoteen asti, tulee hänelle poikkeuksellisen pitkä 16 vuoden nuorkauppakamariura.

– Teemme sellaista projektitoimintaa, jossa jäsenen pitää heittäytyä aina uuteen juttuun. Juuri kun on jonkin asian oppinut, niin projekti tulee päätökseen, ja sitten suunnataan taas uuden asian ja uusien oppien pariin, Nordberg kertoo.

Kyse on siis jatkuvasta itsensä kehittämisestä.

– Tämä verkosto on auttanut minua eniten omalla urallani. Olen päässyt juttelemaan sellaisiin pöytiin, joihin en olisi muuten päässyt. Lisäksi olen päässyt kehittämään itseäni aivan valtavasti monella eri osa-alueella.


“Ollaan aitoja ja uskalletaan olla
tarvittaessa haavoittuviakin.”


Yhteisöstä muodostuu jäsenilleen todella tärkeä.

– Saan siitä toiminnasta voimaa, sillä se on henkisesti todella antoisaa. Välillä olen tehnyt siellä täysillä hommia ja välillä hieman vähemmän. Nyt alkaa olla se aika, että annan muille tilaa, Nordberg hymyilee.

– Olen hyvin ihmislähtöinen ja saan voimaa muista ihmisistä. Kun näen toisten kehittyvän ja teemme yhdessä juttuja, antaa se myös minulle paljon. Luomme elinikäisiä ystävyyssuhteita.

Ihmiset ja ystävät, onnistumiset ja itsensä kehittäminen, kaikki nämä ovat suuressa roolissa henkisen hyvinvoinnin saralla. Nordbergista huokuu iloisuus ja positiivisuus. Ei hän syyttä ollut ehdolla Ilmarisen Suomen iloisin yrittäjä -kilpailussa viime syksynä.

– Eräs asiakkaani oli ilmoittanut minut mukaan minun tietämättäni. Ensin ajattelin, että katsellaan mikäs tämä on, mutta sitten kun ääniä alkoi tulla ja pääsin neljän parhaan joukkoon, aloin todella innostua asiasta.

Hän sijoittui kilpailussa lopulta toiseksi.

– Olihan se todella hienoa. Se kevät oli ollut minulle hieman raskas, joten tämä antoi hyvää lisäpuhtia. Eihän iloisuus tarkoita sitä, että kasvoille laitetaan hymynaama, vaan sitä että ollaan aitoja ja uskalletaan olla tarvittaessa haavoittuviakin.

Perusasiat ovat aivan onneen

Pääruoat on nyt nautittu, on aika nostaa esille ihmisten ruokailutottumukset. Miten hyvinvointialan ammattilainen näkee nykypäivän ihmisten ruokailutottumukset?

– Haluaisin, että ihmiset palaisivat perusasioiden äärelle. Liika hifistely ja kuuriluonteinen ajattelu pois arkiruoasta. Lisätään ruokavalioon kasviksia, hedelmiä ja marjoja, ja jätetään liiat sokerit pois.

– Helposti ajatellaan, että laihdutaan kun jätetään maito, gluteenit ja vilja pois. Säännöllinen syöminen ja terveelliset ateriat ovat kuitenkin avain asemassa. Se on sitä elämän mittaista oppia.


“Tärkeää on pyhä kolminaisuus
eli uni, ravinto ja liikunta.”


Omasta terveydestä huolehtimiseen linkittyvät yhtä lailla ruoka kuin myös aktiivinen liikkuminen ja riittävä lepo.

– Oikeat ruokailutottumukset eivät yksistään riitä, kuten ei myöskään oikeanlaiset liikunnalliset elämäntavat. Tärkeää on pyhä kolminaisuus eli uni, ravinto ja liikunta – ilman hifistelyjä. Kun näistä kaikista huolehtii ja tekee niistä osan omaa arkea, ollaan oikealla tiellä. 

Lounashetket Ravintola Kapteeninhuoneessa ovat Nordbergille tuttuja. Hän kertoo ihastuneensa etenkin alkupalapöydän antimiin.

– Syön käytännössä joka kerta alkupalapöydän pääruoaksi. Siitä löytyy monipuolisesti kasviksia sekä kalaa, josta saa hyvin rasvahappoja. Kokonaisuus on erittäin hyvä.

Tällä kertaa lautaselle valikoitui kuitenkin nieriää.

– Syön aina kalaa kun mahdollista. Ihan siitä syystä, etten jaksa laittaa sitä itse kotona kovinkaan usein. Nieriä oli todella herkullista.

Kapteeninhuoneessa herkutellaan tulevana viikonloppuna pääsiäismenun parissa. Pääsiäistä vietetään perjantaina 19.4. klo 16.00-22.00 sekä lauantaina 20.4. klo 11.00-14.00 (brunssi) ja klo 16.00-22.00. Menun löydät alla olevasta kuvasta.

Varaukset joko puhelimitse numerosta 010 2295 tai sähköpostitse osoitteesta sales@hovisales.fi

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjolla maanantaista perjantaihin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Sunnuntaisin olemme suljettu. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.