Kapteenin pöydässä: Heli Laaksonen

By 6.3.2020 Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailmanmenosta ja viimeisistä kuulumisista. Tällä kertaa saimme vieraaksemme runoilija Heli Laaksosen. Lounashetki aloitettiin alkupalapöydän herkuilla, jonka jälkeen pääruoaksi nautittiin paistettua siikaa paahdetun voin ja bataatti-perunasoseen kera sekä maissikanaa, Cobb-salaattia ja maustemajoneesia. Kaiken kruunasi päivän jälkiruoka.

Auringonsäteet kilpailevat kevyesti putoilevien lumihiutaleiden kanssa, kevään merkit lähestyvät kovaa vauhtia. Runoilija Heli Laaksosen arjessa on menossa kiireisen syksyn jälkeen hieman rauhallisempi vaihe. Tunnelmat ovat kuitenkin odottavaiset. 

– Alkuvuosi on aina hieman hiljaisempaa. Kirjailijan työ on sellaista, että välillä kirjoitetaan, välillä fundeerataan ja välillä odotetaan, kun jokin teos on painossa. Tällä hetkellä elän viimeisimpänä mainittua vaihetta, Laaksonen paljastaa.

Kevät tuo siis tullessaan uuden teoksen. Kaikkea ei kirjailija voi vielä paljastaa, mutta salaisuuden verhoa voidaan hieman raottaa.

– Kyseessä on tilaustyönä tehty pienoisromaani. Tarina kertoo kolmesta rahtarista ja rakkaudesta. Mukana on huumoria, romantiikkaa ja hieman myös filosofointia. Mielestäni tämän yhden elämän aikana pitäisi tehdä kaikki se, minkä on aikonut tehdä. Tässä kirjassa muistutetaan tästä teemasta.

Kirjan leipäteksti on yleiskieltä, mutta rahtarit puhuvat Lounais-Suomen murretta. Heidän lisäkseen henkilöhahmoina on mukana lapualainen adonis, tosikkomainen tullinainen sekä tulevaisuuden kieltä puhuva henkilö.

– Oli mielenkiintoista pohtia, että miten Suomessa puhutaan 50 vuoden kuluttua. Kaiken kaikkiaan odotan mielenkiinnolla, että minkälaisen vastaanoton tämä uusi kirja tulee saamaan.


“Yhden elämän aikana pitäisi tehdä kaikki se, minkä on aikonut tehdä. Tässä kirjassa muistutetaan tästä teemasta.”


Uuden teoksen tarina oli hautunut Laaksosen mielessä pitkään, mutta lopullisen muotonsa se löysi tammikuun aikana. Uuden vuoden ensimmäisen kuukauden kirjailija vietti Latviassa Ventspilsin kaupungissa sijaitsevassa kirjailijatalossa.

– Sain keskittyä täysillä vain ja ainoastaan kirjoittamiseen. Tuotin tekstiä iltaisin ja öisin, päivät pyöräilin aukean meren rannalla ja kaupungin pitkillä pyöräverkostoilla. Opettelin muun muassa pyöräilemään myötämyrskyssä, eli myrskytuuli selän takana antamassa vauhtia, Laaksonen kertoo.

– Tein myös seitsemän keikan kiertueen, jolla luin viime vuonna ilmestyneen Aurinko. Porkkana. Vesi. -kokoelman runoja. Minä luin suomeksi ja kääntäjäni luki ne Luoteis-Latvian murteelle käännettynä. Katsojat olivat jokaisella keikalla oikein sydämellisiä, kukkia tuli pitkälle toistasataa.

Paistettua siikaa paahdetun voin ja bataatti-perunasoseen kera.


Alitajunta koostaa – terävä mieli työstää

Laaksosen kynästä on syntynyt vuosien varrella monenlaista. Teosluettelosta löytyy niin kirjoja, käännöstöitä, näytelmiä kuin kuvitustöitäkin. Sanataiteilija tunnetaan ehkä kaikkein parhaiten kuitenkin Lounais-Suomen murteella kirjoitetuista runokokoelmista.

– Työskentelyprosessini on sellainen, että kirjoitan iltaisin ja öisin. Silloin on mieli ja maailma rauhoittunut. Päiväni alkavat hitaasti, enkä muista, että olisin ikinä keksinyt aamulla hyvää ideaa, Laaksonen naurahtaa.

– Vaikka toisinaan tuskastelen kirjailijan ammattia, on tässä paljon hyviäkin puolia. Yksi niistä on juuri se, ettei kukaan määritä milloin kirjoitan. Työhuoneellani ei ole internettiä eikä älylaitteita, vaan siellä keskityn ainoastaan työskentelyyn.

Kirjailijan työ ei ole vain kirjoittamista, sillä esimerkiksi ajatus- ja suunnittelutyöllä on luomisprosessissa iso roolinsa.

– Kirjoittaminen on se työn huippuhetki, mutta sitä ennen alitajunnan on täytynyt koota asioita. Se on jännittävä tilanne, kun asiat ja ideat tulevat mieleen. Silloin täytyy olla rauhallinen ympäristö ja oma mieli terävänä.

– On tärkeää pitää silmät auki ja vaalia sellaista tietynlaista mielenrauhaa. Alitajunnan on oltava auki, että ajatukset pääsevät tulemaan. Ideoita on hyvä kirjata ylös muistiinpanoihin, jotta ne ovat hyvässä tallessa.

Aurinko. Porkkana. Vesi. -kokoelman nimi kääntyy Luoteis-Latvian murteella muotoon Soul. Burkans. Undens. Lounais-Suomen murteella kirjoitettu Aapine on yksi lukijoiden kestosuosikeista.


Runokokoelmia on julkaistu tähän mennessä yhteensä kuusi. Laaksosen omia teoksia ovat Pulu uis (2000), Raparperisyrän (2002), Sulavoi (2006), Peippo vei (2011) ja Aurinko. Porkkana. Vesi (2019). Tämän lisäksi vuonna 2000 julkaistiin Laaksosen ja Jan Rahmanin yhteisteos Maapuupäiv.

Uusin Aurinko. Porkkana. Vesi. -kokoelma nousi vuoden 2019 Mitä Suomi lukee –listan 20.sijalle.

– Olen saanut palautetta, että tämä teos on aiempia hieman surumielisempi. Allekirjoitan mielipiteen, mutta mukana on paljon myös minulle tärkeää toivoa ja vitsikkyyttä. Helsingin Sanomat kirjoitti hyvän arvostelun ja nosti hienolla tavalla esiin muun muassa elämäntyötäni murteen parissa.

Laaksonen teki loppusyksystä 13 paikkakuntaa käsittäneen Aurinkokiarros-runokiertueen.

– Väki löysi hyvin paikalle, esimerkiksi Helsingin Savoy-teatterissa oli paikalla yli 500 katsojaa. Pääkaupunkiseudulla asuu paljon lounais-suomalaisia, jotka kaipaavat kotipaikkakuntansa kieltä. Kun he tulevat keikalleni, he kokevat ikään kuin vierailevansa kotiseudullaan.

Maissikanaa, Cobb-salaattia ja maustemajoneesia.


Runous on läsnä kaikkien arjessa

Runokokoelmien Peippo vei ja Aurinko. Porkkana. Vesi. välissä vierähti kahdeksan vuotta. Milloin voidaan odottaa seuraavaa teosta?

– Tämä vuosi sen näyttää. Haluan kirjoittaa lukijoille, joten minun täytyy tietää, missä lukijani ovat. Lukijat herättävät tekstit todella henkiin, mutta jotta kirjallisuus pysyy vahvana, tarvitaan meitä kaikkia. Vastuu kirjallisuuden elinvoimaisuudesta on yhtä lailla kirjailijoilla, kustantajilla kuin kirjoja ostavilla lukijoillakin.

Murteella kirjoittava sanamaija tuottaa tätä nykyä tekstiä myös yleiskielellä. Suomen kielen maisterin tutkinnon suorittanut Laaksonen lupautui nimittäin pitkän pohdinnan jälkeen Maaseudun tulevaisuus -lehden kolumnistiksi.

– Epäröin ensin, että mahdanko osata, mutta sitten ajattelin, että koulutus on kyllä mennyt hukkaan ellen pysty kirjoittamaan suomen kieltä. Murre on minulle enemmän ominta aluetta, joten alkuun pelkäsin, että yleiskielellä kirjoittaessa tekstistä tulisi kylmä ja etäinen.


“Kirjoitan iltaisin ja öisin. Silloin on mieli ja maailma rauhoittunut.”


Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä ensimmäinen kolumni keräsi kehuja ja kiitosta. Aiheen Laaksonen löysi omasta elämästään, kun hänen äitinsä nukkui pois.

– Aiheet ovat aina sellaisia, että ensin niitä tunnustellaan, mihin ne osuvat minussa ja miten ne saisi tuotua kirjallisessa muodossa ulos. Kuolema on osa ihmisyyttä, ja me olemme kaikki sen kanssa tekemissä jossain vaiheessa elämäämme.

Runous on yksi tärkeä osa kielen ja kirjallisuuden voimaa. Minkälaisena Laaksonen näkee runouden tilan nykypäivän kirjallisuuskentällä?

– Suomalaisille runot ovat todella rakkaita ja niitä kirjoitetaan paljon. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on runsaasti runosivuja. Kirjakaupat voisivat laittaa enemmän runoutta esiin. Sen vasemman alakulman hyllypaikan sijaan näitä kirjoja voisi sijoittaa rohkeasti keskeiselle paikalle myymälää, Laaksonen kannustaa.

– Runous on vahvasti läsnä ihmisten arjessa. Vieraskirjat täyttyvät runoista ja syntymäpäivillä luetaan kronikoita. Myös sanomalehdissä on viikoittain kauniisti käytettyä niin sanottua käyttörunoutta, sillä niitähän löytyy muun muassa kuolinilmoitusten muistokirjoituksista.

Aurinko. Porkkana. Vesi. -runokokoelma ilmestyi vuonna 2019 ja nousi saman vuoden Mitä Suomi lukee -listan sijalle 20. (Kuva: Heli Laaksonen – Runoilijan lukijakunta –Facebook-sivu)


Liikkuvan vuodenajan aikaa

Luonto tekee parhaillaan omaa runouttaan, kun pimeä talvi keinahtelee kohti valoisaa kevättä. Alkaa uuden aika, kun luonto herää henkiin ja synnyttää uutta.

– Olen ehdottomasti kevät- ja syysihminen, sillä ne ovat sellaisia liikkuvia vuodenaikoja. Kesähän on ihan toivoton, kun sama vihreys on koko ajan läsnä eikä ketään saa kiinni, kun kaikki ovat lomalla. Keväisin maailma herää ja syksyisin pääsen sienestämään, Laaksonen hymyilee.

– Tämä talvi on ollut hyvin erikoinen, joten on mielenkiintoista nähdä, että miten vuosi lähtee ilmojen osalta etenemään. Nyt ensimmäiset krookukset tulivat jo tammikuussa, joten saa nähdä milloin ja minkälaista kevättä on luvassa.


“Vastuu kirjallisuuden elinvoimaisuudesta on yhtä lailla kirjailijoilla, kustantajilla kuin kirjoja ostavilla lukijoillakin.”


Vaikka sienestys on lähellä Laaksosen sydäntä, ruoanlaitto ei sitä ole. Runoilija arvostaa kotikeittiössä helppoutta.

– Olen kaikkiruokainen, mutta en ole missään nimessä mikään kotikokki. Pullaa olen leiponut viimeksi yläasteella 1980-luvun lopulla. Bravuureitani ovat kaikki, mitä vedenkeittimellä saa tehtyä. Toisin sanoen olen hyvä tekemään teetä, pikapuuroa ja nuudelia, Laaksonen naurahtaa.

Siinä missä sanataide on sielunruokaa, täytti päivän lounas vatsan lisäksi myös mielen.

– Siika oli todella hyvää. Sellaista voimakasta ruokaa, josta tykkään. Annoksessa oli käytetty sopivassa määrin voita ja kala maistui merelliseltä. Alkupalapöytä täydensi monipuolista kokonaisuutta loistavasti.

Päivittäin vaihtuva jälkiruoka kruunaa maittavan lounashetken.


Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

Kapteeninhuoneen à la carte on tarjolla maanantaista perjantaihin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Sunnuntaisin olemme suljettu. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.

Varaukset ja tiedustelut: 010 229 5210 ja sales@hovihotels.fi