Kapteenin pöydässä: Eveliina Suonpää

By 23.3.2018 Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Tällä kertaa saimme vieraaksemme tuoreen olympiamitalistin. Lounastimme Pyeongchangista pronssimitali kaulassaan kotiutuneen, Rauman Lukon naisten joukkueen maalivahti Eveliina Suonpään kanssa. Lounaaksi maistui Kapteenihuoneen runsaan alkupalapöydän kala- ja lihaherkut, salaatit ja leivät pääruokana sekä valkoviinissä haudutettu nieriä musliinikastikkeessa ja kasvispaistoksella.

Olympialaiset ovat se tähtäin, josta monet urheilijat unelmoivat ja johon vain harva loppujen lopuksi yltää. Vielä harvemmassa ovat ne, jotka ovat pystyneet saavuttamaan maailman parhailla urheilijoilla marinoiduista kisoista mitalin.

Yksi tällaisista urheilijoista on Rauman Lukon naisten joukkueen maalivahti Eveliina Suonpää. Hän oli mukana Pyeongchangin olympialaisissa naisleijonien riveissä. Istuimme lounaalle kyselemään Eveliinan kuulumisia nyt kun kisoista on ehtinyt vierähtää muutama viikko.

Naiskiekkoilijat ovat urheilijoita viimeisen päälle, ja yksi urheilijaelämän kiinnekohdista on ruoka. Kuinka usein urheilija ehtii syömään ravintoloissa?

– Voisin jopa sanoa, että käyn syömässä ulkona liiankin usein. Tykkään syödä ravintoloissa ja haen aina jotain hieman erilaista. En voi sanoa ymmärtäväni ruuan niistä pienimmistä nyansseista, mutta osaan nauttia hyvästä ruuasta, Suonpää naurahtaa.

– Olen pihvi-ihmisiä. Ja kala on toinen sellainen suuri herkku, etenkin lohi. Yleensä valitsen listalta jomman kumman.

Pyeongchangin olympiakylässä oli oma ruokalansa, jossa urheilijat söivät. Kyseessä ei siis ollut kulinaristinen matka, mutta tuli sitä reissulla kokeiltua jotain uuttakin.

– Kisakylän ruokalassa oli tarjolla kaikkea perinteisestä perunamuusista korealaiseen ruokaan. Kävimme kerran ulkona syömässä. Kaupungilla oli kovin hiljaista ja kysyimme paikalliselta, että mihin kannattaa mennä syömään. Hän vinkkasi läheistä ravintolaa, jossa oli listalla vain muutamia vaihtoehtoja. Otimme listalta jotakin tietämättä, mitä se loppujen lopuksi edes oli.

 

Tyttönä poikien joukossa – kiekkopoluissa suuria eroja

Suonpää on kotoisin Kiukaisista, ja hän on Panelian Raikkaan kasvatti. Ensimmäisen kosketuksensa jääkiekkoon hän muistaa saaneensa noin neljävuotiaana. Tuolloin nousi Paneliaan talkoovoimin jäähalli.

– Veljeni pelasi jääkiekkoa. Isäni oli paljon mukana Panelian jäähallin rakentamisessa, ja sitä kautta tuli oltua mukana siinä maailmassa. Ensimmäinen vahva muistikuva on se, kun halli oli valmis ja menin luistimet jalassa laitaa pitkin.

– Kun tulin silloin pois jäältä, niin äitini oli vastassa ja hän oli hankkinut minulle yläkerran varustekirpputorilta kiekkovarusteet. Vanhempien kommenttini oli silloin, että ostettiin nyt tämmöiset, kun ei se kuitenkaan kauaa jaksa kiekkoa harrastaa, Suonpää nauraa.

Innostus ei kuitenkaan lopahtanut, päinvastoin, ja se innostus on kantanut pitkälle. Jääkiekon sivussa kulki hetken aikaa myös jalkapallo.

– Kauheasti ei ollut mahdollisuuksia muihin lajeihin, sillä asuimme verrattain pienellä paikkakunnalla. Jääkiekossa aloitin ensin kiekkokoululla, josta tie vei ikäkausijoukkueen mukaan. Oman ikäisteni joukkuetta ei vielä ollut, joten olin vuotta vanhempien poikien mukana.

– Mukana oli muitakin tyttöjä, mutta käytännössä samaan aikaan oli yleensä vain yksi toinen tyttö, joka vaihtui aina silloin tällöin. Poikien kanssa pelaaminen oli ihan luonnollista.

 

“Naiset miettivät palautteesta helpommin, että mitä minä tein väärin.
Miehet taas miettivät, että minä en ainakaan tehnyt mitään väärin.”

 

Suonpää kertoo, että tyttöjen ja poikien kiekkopolut poikkeavat toisistaan suuresti.

– Siinä C-juniori-iässä alkaa tapahtua ne suurimmat muutokset fysiikassa, mikä vaikuttaa siihen, että tyttöjä alkaa pudota pois. Pojat jatkavat siitä C:n kautta B- ja A-junioreihin. Heillä on sellainen selkeä polku ja palkatut valmentajat.

– Tytöille taas ei ole omaa junioritoimintaa vaan he pelaavat poikien mukana, kunnes on aika hypätä rippikouluiässä naisten joukkueeseen. Se on monelle todella iso askel, helposti jopa liian iso.

Suonpää pelasi poikien mukana pienemmistä junioreista aina B2-junioreihin asti. Lukioon mennessä hän siirtyi ensimmäistä kertaa mukaan naisten joukkueeseen Kuortaneen urheiluopistolla.

Kokemuksesta hän tietää, että pojat ovat paljon suorempia kuin tytöt. Suonpää korostaa, että miehet ja naiset ottavat valmentajan palautteen eri tavalla vastaan.

– Miehille tai pojille voi palautteen antaa suoraan, eivätkä jää sen enempää pyörittelemään sitä. Naiset taas ehkä jäävät enemmän miettimään annettua palautetta, ja kokevat sen jollakin tasolla henkilökohtaisemmin.

– Naiset miettivät palautteesta helpommin, että mitä minä tein väärin. Miehet taas miettivät, että minä en ainakaan tehnyt mitään väärin. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Molemmat vaativat valmentajalta taitoa toimia erilaisten ihmisten kanssa.

 

Olympiaurheilija on aina olympiaurheilija

Joukkueurheilun yksi isoimmista arvoista ovat ne ystävyydet, joita pelivuosien aikana solmitaan. Kahdet olympialaiset ja kahdet MM-kisat kokenut Suonpää on päässyt näkemään urallaan myös maailmaa.

– Jääkiekko on tarjonnut hienoja kokemuksia, joista kaverisuhteet ovat ehkä isoin asia. Olen saanut tämän kautta kavereita monesta maailman kolkasta. Vaikka kisoissa kuljetaan paljon hotellin ja jäähallin väliä, niin siellä jää aikaa myös tutustua paikalliseen kulttuuriin ja nähtävyyksiin.

Joukkueurheilu opettaa omat lainalaisuutensa, joista on hyötyä myös siviilielämässä.

– Onhan tämä tarjonnut sen opin, että kuinka ryhmässä tulee työskennellä ja toimia. Lisäksi se kasvattaa myös paineiden sietokykyä. Esimerkiksi työhaastattelut eivät jännitä, vaan enemmänkin nautin sellaisista tilanteista. Sen taas on opettanut kaikki ne palaverit valmentajien kanssa ja haastattelut median edessä.

Suonpää on nähnyt Pyeongchangin lisäksi olympiamaailmaa myös Sotshissa vuonna 2014. Miten kokemukset poikkeavat toisistaan?

– On tärkeää osata itse arvostaa sitä, että on olympiaurheilija. Ensimmäisellä kerralla Sotshissa menin tietyllä tapaa laput silmillä ihmetellen, että mitä täällä tapahtuu. Silloin en ehkä osannut kokea sitä juttua sillä tavalla kuin olisin halunnut.

– Venäjä oli myös tietyllä tapaa pelottavampi kokemus. Se oli kuitenkin sitä aikaa, kun ympärillä oli paljon jatkuvaa terroriuhkaa. Se näkyi konkreettisesti, kun siellä vartijat kantoivat koko ajan aseita näkyvillä.

 

“On tärkeää osata itse arvostaa sitä, että on olympiaurheilija.”

 

Olympialaisissa kaikki urheilijat ovat jatkuvan mielenkiinnon kohteina.

– Jos vaikka lähti hallilla tekemään lenkkiä, niin koko ajan oli joku kameran kanssa räpsimässä valokuvia. Sillä ei ollut merkitystä, että minkä lajin edustaja olet. Siellä olit olympiaurheilija.

Suonpää ei päässyt viimeisimmissä olympialaisissa pukemaan yhteenkään otteluun, sillä Suomen kokoonpanon maalivahtikaksikko koostui Noora Rädystä ja Meeri Räisäsestä. Tämä ei kuitenkaan vähennä Suonpää mitalin arvoa. Lyhyissä turnauksissa kolmosmaalivahdilla on tärkeä roolinsa. Se rooli koostuu tsemppaamisesta ja tukemisesta. Hänen tehtävänään on myös tarjota muille maalivahdeille tarvittaessa lepoa jäiltä.

– Onhan sitä joutunut miettimään, että olin kolmosmaalivahtina matkassa mukana, ja että osaanko sitä kautta arvostaa mitalia niin paljon kuin muut. Toisaalta ihan sama mihin tästä eteenpäin menen, niin minun nimeni perässä lukee olympian.

– Nyt kun olen käynyt erilaisissa tilaisuuksissa, niin olen saanut huomata sen, kuinka paljon ihmiset todella arvostavat olympiamitalia.

 

Mitali merkkinä tehdystä työstä

Urheilussa menestyminen ei tule itsestään. Pyeongchangin pronssimitaleja ei ripustettu naisten kaulaan vain hyvien pelien ansiosta. Onnistuneet otteet ovat vaatineet pitkiä tunteja hikipisaroita säästämättä.

– Henkilökohtaisesti mitali merkitsee minulle sitä työmäärää, mikä sen eteen on vuosien aikana tehty. Me olemme tehneet pelkästään näiden kisojen eteen töitä viimeiset neljä vuotta. Käytännössä sama porukka on ollut kasassa koko sen ajan, ja tähdännyt kaiken tekemisen yhden yhteisen tavoitteen eteen.

Siinä missä mieskiekkoilijat, myös naiset elävät urheilijan elämää 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemänä päivänä viikossa. He harjoittelevat ja elävät kuin ammattilaiset saamatta pelaamisesta kuitenkaan palkkaa.

Suonpää on päässyt vertailemaan läheltä omaa ja ammatikseen urheilevan elämää, sillä hän asuu saman katon alla Rauman Lukon liigajoukkueen puolustaja Atte Mäkisen kanssa.

– Onhan siinä huomattavan iso ero, että urheiletko päätyöksesi vai käytkö samaan aikaan töissä tai opiskelemassa, jonka päälle yrität vielä treenata kahdesti päivässä.

– Tänä vuonna en ole käynyt samaan aikaan töissä, mutta viime vuonna oli toisin. Silloin menin aamulla treeneihin, siitä kouluun ja siitä uudelleen treeneihin. Jos viikkoon osui vapaapäivä, niin silloin olin töissä. Siinä syklissä on vaikea löytää sitä tilaa, jossa kroppa saisi myös tärkeää lepoa.

Naisten maajoukkueessa pelaavalle vaatimustaso on se, että harjoitellaan kahdesti päivässä. Se on kovaa tekemistä. Etenkin kun sen suhteuttaa siihen, että miesten liigajoukkueet harjoittelevat samassa ajassa vain kertaalleen.

Suomi toi Pyeongchangista yhteensä yhteensä kuusi mitalia. Näistä kultaa ja hopeaa tuli kertaalleen, pronssia naisleijonien lisäksi tuli kolmesta lajista. Jääkiekossa miehet jäivät kokonaan ilman mitalia.

Naisten jääkiekko sai hyvää huomiota, mutta vielä on matkaa siihen näkyvyyteen, jonka se todella ansaitsee.

– On ymmärrettävää etteivät lehdet kirjoita, jos niitä juttuja ei kukaan lue. Nyt naiskiekkoilusta puhutaan paljon, mutta vielä ei ole tapahtunut sellaista isompaa murrosta. Meidän pelaajien tulee muistaa itse kantaa oma osamme markkinoinnista olemalla aktiivisia myös kentän ulkopuolella.

– Itse pelin kannalta olisi tärkeää, että naisten SM-liiga olisi sellainen sarja, josta pelipaikkaa joutuisi tavoittelemaan. Eikä niin kuin nyt, että kun täyttää 15 vuotta, niin sen jälkeen lähdetään vain pelaamaan sinne.

 

“Henkilökohtaisesti mitali merkitsee minulle sitä työmäärää, mikä sen eteen on vuosien aikana tehty.”

 

Näkyvyys ja ammattimainen työnteko ovat isoja asioita, joista on hyvä herättää keskustelua. Suonpää kuitenkin painottaa, etteivät ne voi määritellä sitä, maksetaanko pelaamisesta palkkaa vai ei.

– Olen sitä mieltä, että vaikka me teemme paljon töitä, niin ei se voi olla syy sille, miksi meidän pitäisi saada huomiota tai rahaa. Ennemminkin lähtisin miettimään sitä kautta, että meidän on saatava ihmiset näkemään tämä laji eri kantilta. Huomaamaan ne naisten jääkiekon omat hienot puolensa, eikä vertaamaan aina miesten jääkiekkoon.

Suonpään oma tulevaisuus on tällä hetkellä auki. Hän ei ole sopinut ensi kaudeksi itselleen vielä joukkuetta.

– Naiset etsivät itse itselleen pelipaikan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että otetaan seuroihin yhteyttä ja kysellään, että olisiko paikkaa tarjolla. Minulla tosin on tällä hetkellä ensimmäistä kertaa urallani sellainen tilanne, että minulla on agentti.

Yksi selkeä tähtäin on asetettu neljän vuoden päähän Kiinan Pekingissä käytäviin olympialaisiin.

– Tässä kohtaa on vielä hieman vaikea asettaa mitään kunnollisia tavoitteita, mutta tiedän, että se on yksi seuraavista isoista tavoitteista. Toinen on keväällä 2019 Suomessa pelattavat MM-kisat.

 

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.