Kapteenin pöydässä: Aleksi Saarela

By 15.6.2018 Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Tällä kertaa lounastimme yhdessä Pohjois-Amerikasta kesäksi Raumalle kotiutuneen jääkiekkoilija Aleksi Saarelan kanssa. Lounaaksi nautittiin amerikanbroileria paholaishillon ja bataattiranskalaisten kera sekä Kapteeninhuoneen herkullinen Châteaubriand bernaise-kastikkeella ja röstiperunoilla.

Aleksi Saarelalla on takanaan ensimmäinen täysi kausi Pohjois-Amerikassa. 21-vuotias hyökkääjä palasi muutama viikko sitten Suomeen ja Raumalle viettämään kesää. Paluu työpaikalle on edessä syyskuun alussa.

– Treenaan nyt omatoimisesti ja käyn kerran viikossa Luvialla jäällä. Siellä on samaan aikaan tuttuja jätkiä kuten Mestiksessä pelaavat Roope Urpolahti ja Julius Marva, Saarela kertoo.

Alla on tehokas kausi, sillä Saarela oli joukkueensa seitsemänneksi tehokkain pelaaja. 69 AHL:n runkosarjaottelussa syntyi 25 täysosumaa ja 18 maalisyöttöä. Pudotuspeleissä Charlotte Checkers eteni toiselle kierrokselle. Laitilalaislähtöinen hyökkääjä iski kahdeksassa matsissa tehot 2+1=3.

– Suurimmat erot kotimaiseen kiekkoon tulevat pienestä kaukalosta ja luisteluvoimasta. Suomessa pelataan trappia ja viivelähtöjä. Pohjois-Amerikassa taas lähdetään hyökkäämään ja karvaamaan sillä mentaliteetillä, että kaikki viisi äijää lähtee taklaamaan omaa miestään. Sitä kautta pyritään pitämään vastustaja omassa päädyssään.

Kontaktipelaaminen onkin hyvin erilaista eri sarjojen välillä.

– En muista, että minua olisi taklattu Liigassa 20 peliin yhteensä viittä kertaa. AHL:ssä tulee helposti kymmenenkin taklausta yhteen peliin, joskus jopa yhteen yksittäiseen vaihtoon. Fyysisyyden kanssa saa olla koko ajan hereillä.

Saarelalle pienen kaukalon pelitapa sopii paremmin kuin hyvin.

– Luisteleminen on ollut aina yksi vahvuuksistani, joten kun tajusin harjoitusleirillä mikä on homman nimi, niin oli tietyllä tapaa helppo päästä siihen pelitapaan kiinni. Kontakteilta välttyy kun laittaa itse jalkaa liikkeelle.

 

“Olihan se hieno kokemus, kun pääsi näkemään
miten NHL-joukkueiden arki toimii pelipäivinä.”

 

Kauden aikana Caroline Hurricanes kutsui Saarelan kerran ylös NHL-joukkueeseensa. Ensimmäistä ottelua kiekkomaailman kirkkaimmissa valoissa ei kuitenkaan vielä tullut.

– Kaikki tapahtui nopeasti. Kahden ja puolen tunnin päästä puhelinsoitosta istuin jo lentokoneessa matkalla Charlottesta kohti Pittsburghia. Vasta silloin ehdin todella miettimään, että olisiko nyt se paikka päästä näyttämään omaa osaamistani NHL:ssä. 

– Loppujen lopuksi siellä parsittiin miehet siten kasaan, että he pystyivät pelaamaan, ja minä palasin takaisin Charlotteen. Olihan se hieno kokemus, kun pääsi näkemään miten NHL-joukkueiden arki toimii pelipäivinä. Ja täytyy muistaa, että kutsu ei osu kaikkien kohdalle.

Ensimmäisestä NHL-ottelusta Saarela ei ole ottanut mitään paineita. Tilaisuus tulee, kun on sen aika.

– Siellä ei vihjailla, että saattaa olla, että kutsu kävisi. Vaan se tulee sitä kautta, että pystyt osoittamaan olevasi kentällä ja sen ulkopuolella valmis. Mielestäni se on niin parempikin, ei tule mitään turhia odotuksia tai turhia luuloja itsestään tai omasta pelaamisesta.

 

Jääkiekko vahvasti verenperintönä

Aleksi Saarela on toisen polven jääkiekkoilija. Hänen isänsä Pasi pelasi urallaan 1990- ja 2000-luvulla yhteensä 775 liigaottelua ja kirjautti niissä komeat 264+232=496 tehopistettä. Hän kantoi kotimaisessa liigassa Lukon lisäksi Helsingin Jokereiden ja Porin Ässien paitoja.

Aleksin ensimmäiset kiekkomuistot nousevat esiin vuosituhanneen vaihteesta, kun isä Pasi kiekkoili länsinaapurissa.

– Muistan hämärästi sen ajan, kun isäni pelasi Ruotsin Frölundassa. Sieltä minulla on ensimmäinen jääkiekkoon liittyvä muistikuva, kun luistelen itse ensimmäisen kerran muutaman vuoden ikäisenä.

– Se oli sitä meidän arkeamme, että joka viikko oli pelejä, joita kävimme perheen kanssa katsomassa. Onhan niistä hienoja muistoja, kun on saanut pienenä nassikkana pyöriä pukukopissa voittomatsien jälkeen.

 

“Täytyy myöntää, että olen isoveljenä antanut toisinaan
ehkä hieman liikaakin kovuutta pikkuveljelle.”

 

Myös Aleksin 16-vuotias pikkuveli Antti Saarela on kiekkoilija. Antti teki juuri sopimuksen Rauman Lukon kanssa. Kyseessä on siis kiekkoperhe sanan varsinaisessa merkityksessä.

– Jääkiekko on ollut aina iso osa meidän elämäämme. Antin kanssa olemme pelanneet paljon pihapelejä yhdessä. Usein se meni niin, että ensin hoidettiin kouluhommat hyvin alta pois ja sen jälkeen pelattiin kotiintuloaikaan asti kiekkoa. Täytyy myöntää, että olen isoveljenä antanut toisinaan ehkä hieman liikaakin kovuutta pikkuveljelle, Saarela naurahtaa.

Hän kertoo, että kotona on aina painotettu koulunkäynnin tärkeyttä. Kiekon pariin pääsi vasta sitten, kun kotiläksyt oli tehty.

– Koulu on ollut minulle aina hyvää vastapainoa kiekolle, ja toisinpäin. Hoidin ne asiat aina viimeisen päälle. Vaikka jääkiekko on tullut varmasti verenperintönä, niin ei meillä silti ole kotona koskaan sen enempää jääkiekosta puhuttu. Elämässä on niin paljon muitakin asioita.

– Minulle kiekkoilijan ammatti on ollut aina ehkä alitajuisesti haave. Tosissani aloin panostamaan siihen ajatukseen vasta joskus teini-iässä. Silloin tajusin, että minulla on ainekset tulla kovalla työllä ammattilaiseksi.

Tullakseen huippupelaajaksi vaaditaan kovaa työmoraalia ja tuhansia tunteja harjoitusta. Ammattiurheilijan nuoruusvuodet ovat usein erilaisia kuin muiden.

– Kaikki sellaiset niin sanotut nuoruuden paheet ja yöjuoksut ovat jääneet minulta väliin. En kuitenkaan koe jääneeni mistään paitsi. Olin mieluummin illat kotona ja valmistauduin seuraavan päivän peliin. Pyörimällä Laitilan yössä olisin antanut vain turhaa etumatkaa muille pelaajille.

Lautaselta löytyi herkullista amerikanbroileria paholaishillon ja bataattiranskalaisten kera.

 

Miksi 87, miksi ei 52?

Liiga-debyyttinsä Aleksi Saarela teki vain 16-vuotiaana kaudella 2012-13. Tuolloin hän sai Lukossa pelipaitansa selkään numeron 87. Numeron valinta aiheutti kannattajissa keskustelua. Onhan kyseessä sama numero, jolla pelasi ja pelaa edelleen yksi maailman parhaista pelaajista eli NHL-tähti Sidney Crosby.

Pelinumeron taakse kätkeytyy kuitenkin mielenkiintoinen ja hauska tarina.

– Minun ei pitänyt pelata vielä silloin. Tarkoitus oli vetää ainoastaan harjoituksia liigajoukkueen mukana. Pelaajia oli kuitenkin paljon sairastuvalla, ja suunnitelmat muuttuivat nopeasti. Lukon huoltaja Samu ”Nunu” Tätilä totesi, että isäsi numeroa 52 ei ehditä tähän hätään tilaamaan. 

– Vapaana oli silloin vain Ässiin siirtyneen Eero Elon vanha numero 81 ja tuo 87. Sanoin ”Nunulle” etten ota Eeron numeroa, joten laitetaan se 87. Siinä kohtaa ajatukset pyörivät vain niissä hyvissä fiiliksissä, kun pääsee pelaamaan uransa ensimmäistä liigaottelua. En edes ajatellut kenen numero se 87 on.

Treenien jälkeen isä Pasi oli hakemassa poikaansa. Autossa totuus selvisi.

– Isä kysyi, että minkäs numeron sait. Kun kerroin, että vedän numerolla 87, niin sitä seurasi sellainen pitkä kiusallinen hiljaisuus. Sen hiljaisuuden aikana tajusin, että sehän on Crosbyn numero, Saarela naurahtaa.

Vaikka isän vanhaa pelinumeroa ei ollut mahdollista siihen hätään saada, ei Aleksi olisi sitä halunnutkaan.

– Seurassa varmasti oli ajatus siitä, että minä pelaisin isän numerolla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että se numero kuuluu isälleni, enkä siitä syystä edes haluaisi sitä.

Pasi Saarelan uran alkutaipaleen pelinumero 25 on kuitenkin ollut vahvasti mukana sekä Aleksin että Antin matkassa.

– Olen pelannut junioreissa paljon numerolla 25. Anttillahan se taitaa olla selässä myös liigapaidassa. Charlottessa minulla on nyt numerona 7.

 

Porin vuodet kasvattivat urheilijana ja ihmisenä

Nuoresta iästään huolimatta Saarela on ehtinyt pelata kotimaista Liigaa jo 166 runkosarjaottelua. Rauman Lukkoa ja Porin Ässiä edustanut Laitilan Jyskeen kasvatti on tehnyt noissa otteluissa yhteistehot 42+35=77.

– Lukossa sain aloittaa urani aikuisten sarjoissa. Raumalla olen päässyt viettämään monia hienoja hetkiä, mutta pelillisesti myös hieman raskaampia ja sitä kautta opettavaisia hetkiä. Lukko on iso osa raumalaisuutta ja täällä sekä puitteet että organisaatio ovat kunnossa, Saarela kertoo.

Porin vuosina hän kertoo ottaneensa isot askeleet eteenpäin urheilijana.

– Saan kiittää Ässien sen aikaista päävalmentajaa Pekka Rautakalliota monesta asiasta. Hän opetti paljon asioita niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Sellaisia juttuja, joita en ollut aiemmin osannut edes ajatella.

– Yksi tärkeimmistä opeista oli se, ettei riitä mitä on kentällä, vaan myös se ratkaisee, mitä teet pelien ja harjoitusten välissä. Treenaaminen ja urheilulliset elämäntavat eivät ole koskaan olleet minulle mikään ongelma, mutta silloin todella ymmärsin kuinka paljon helpompaa on toimia jäällä, kun on tehnyt kaikki muutkin asiat viimeisen päälle oikein.

 

“Lukko on iso osa raumalaisuutta ja täällä
sekä puitteet että organisaatio ovat kunnossa.”

 

Myös saapuminen paikallisvastustajan patapaidassa Raumalle kasvatti 17-vuotiasta nuorta miestä henkisesti.

– En usko, että kukaan sen ikäinen pelaaja on saanut niin paljon huutoja ja piikkiä katsomosta, kuin mitä minä sain silloin. Osasin kääntää sen kuitenkin voimavaraksi ja tajusin, ettei kaikkia kommentteja voi ottaa itseensä.

Saarela oli mukana voittamassa Suomelle alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta vuonna 2016. Kokemus hakee vertaistaan, sillä kaiken kruunasi se, että mestaruus tuli kotikisoissa Helsingissä.

– Siitä nousee aina ensimmäisenä mieleen se porukka. En usko, että tuon ikäluokan kisoissa on koskaan ollut niin lahjakasta joukkuetta kuin mitä meillä silloin oli. Se kertoo varmasti omaa kieltään, että kuinka moni siitä porukasta pelaa nykyään NHL:ssä vakituisesti ja kuinka moni on tehnyt sopimuksen NHL:ään.

Kapteeninhuone on tunnettu hyvistä liharuuista. Yksi herkullisista vaihtoehdoista on Châteaubriand bernaise-kastikkeella ja röstiperunoilla.

 

Salaisuus Saarelan miesten laukausten takana

Aleksi, Antti ja isä Pasi ovat pelaajina kaikki hyvin erityylisiä. Yksi asia kuitenkin yhdistää heitä vahvasti, ja se on luja ja tarkka lyöntilaukaus. Mikä on Saarelan miesten laukauksen salaisuus?

– Toistomäärä. Ihan kuten missä tahansa muussakin lajissa tai ammatissa, sinusta ei voi tulla hyvää ellet harjoittele. Luistelemaan oppii luistelemalla, laukomaan laukomalla. Olen käyttänyt elämässäni tunteja ja taas tunteja laukauksen hiomiseen. Ampunut kiekkoa toisensa perään niin jäällä kuin vanerilta.

Saarela on nuorena miehenä rikkonut laukauksellaan Laitilan jäähallin pleksejä.

– Laukaus on kuitenkin yksi kiekkoilijan tärkeimmistä aseista. Silloin kun tietää itse, että oma veto on kunnossa ja vaarallinen, niin sitä uskaltaa käyttää silloin kun paikka tulee. Lähden aina siitä, että jokainen maalille lauottu kiekko on maalintekoyritys.

Koska kyseessä on kilpaurheilija, liittyy laukaukseen luonnollisesti myös pieni kilpailumentaliteetti.

– Ehkä omassa mielessäni olen aina tavoitellut sitä, että oma vetoni olisi parempi kuin isälläni, Saarela virnistää.

Aleksi Saarela on nauttinut Châteaubriandinsa, ja maittava lounas ansaitsee mieheltä suuret kehut.

– Oli todella hyvää ruokaa. Nyt kun olen kesän Raumalla, niin pääsen käymään täällä Kapteeninhuoneellakin useammin.

Ruokakulttuuri on Jenkeissä melko erilainen. Yksi hauska esimerkki tuli vastaan ruokakaupassa.

– Jenkeissä voi syödä halvalla vain epäterveellisesti. Jos haluat syödä siellä terveellisesti niin kuin urheilijan kuuluu, niin siitä saa maksaa pitkän pennin. Yhdysvalloissa maksoi kaupassa kurkku neljä dollaria, ja nyt kun kävin ruokakaupassa Raumalla, niin kurkulla oli hintaa 37 senttiä. Siinä pääsi jo ääneen pieni nauru.

 

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.