Kapteenin pöydässä: Anne Sulo

By 11.5.2018Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Tällä kertaa valmistaudumme äitienpäivään ja tutustumme Rauman Hovin keittiötoimenpäällikkö Anne Suloon. Lounaaksi valikoitui Kapteeninhuoneen herkullista mustapataa ja riisiä sekä paistettuja ahvenfileitä tilliöljyssä ja parmesanrisotolla.

Rauman Hovin keittiötoimenpäällikkö Anne Sulolle tuli juuri täyteen 20 vuotta pitkät perinteet omaavan paikallisen yrityksen palveluksessa. Hän sai kyseisen hienon rajapyykin täyttymisestä lahjan Rauman Hovin 25-vuotisjuhlissa.

– Urani talossa alkoi työharjoittelulla. Työsuhteen alussa työskentelin kokkina täällä Kapteeninhuoneessa, josta toimipaikaksi vaihtui Vuojoen kartano. Siellä vietin lähes 12 vuotta, kunnes palasin Rauman toimipisteisiin nykyiseen toimeeni keittiötoimenpäälliköksi, Anne kertoo.

Ravintolassa työskentely ei vielä opiskeluaikoina ollut Annen ajatuksissa. Työharjoittelu kuitenkin muutti kaiken.

– Opiskellessani alaa ajattelin suuntaavani suurtalouskeittiöiden puolelle. Opettajani kuitenkin ehdotti työharjoittelua Kapteeninhuoneessa. Tykästyin työskentelyyn ravintolassa ja sitä kautta jäin tähän ammattiin ja taloon.

Keittiötoimenjohtajan työ on sisällöltään laaja ja mielenkiintoinen. Anne naurahtaakin touhuavansa hieman joka paikassa jotain.

– Työni sisältää paljon suunnittelua, ideointia ja uusien juttujen kehittelyä. Suunnittelen menujen pohjat niin ravintoloihimme kuin erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Lisäksi autan ja olen tukena meidän keittiöpäälliköillemme. Heidän kanssaan hiomme yhdessä myös menut lopulliseen muotoon.

 

Trendit huomioidaan, mutta klassikot pitävät pintansa

Kuten Rauman Hovin kaikilla ravintoloilla, myös Kapteeninhuoneella on vahva ja vakuuttava maine. Mitkä ovat ne pääajatukset Kalliokadun tunnelmallisessa ympäristössä tarjottavan ruuan takana?

– Kapteeninhuone profiloituu vahvasti lihaan ja kalaan. Ne ovat niitä kärkiä, joista meidät tunnetaan. Se on ollut sitä aina, ja nyt uskallan paljastaa, että tulemme panostamaan siihen lähiaikoina vielä lisää. Syksyllä on siis luvassa jotain uutta, mutta ei kerrota siitä vielä sen enempää, Anne hymyilee salaperäisesti.

Kotimaisuudella on iso arvo.

– Tuoretta kotimaista kalaa pitää olla. Siikaa, kuhaa, ahventa ja silakkaa.

 

”Koko ala on mennyt suurin askelin kansainvälisempään suuntaan.
Asiakkaat ovat tulleet hyvällä tavalla tiedostaviksi.”

 

Ravintomaailma on ehtinyt muuttua sen 20 vuoden aikana, jona Anne on alalla työskennellyt. Ruuan valmistuksen tekniikka kehittyy ja sitä myötä myös työntekemisen tarkkuus.

– Koko ala on mennyt suurin askelin kansainvälisempään suuntaan. Asiakkaat ovat tulleet hyvällä tavalla tiedostaviksi ja he tietävät paljon ruuasta. He osaavat itse tehdä ruokia, ja nykyään kaupasta saa hyvin pitkälti samoja aineksia, mitä ravintoloissa annosten valmistamiseen käytetään. Sitä kautta he ovat kiinnostuneita siitä mitä lautasella on.

Kapteeninhuoneessa tietyt klassikkoannokset pitävät vuodesta toiseen pintansa.

– Irlantilainen pippuripihvi on yksi sellainen annos, joka pitää pintansa. Eikä suotta, se on yksi meidän suurista ylpeyden aiheistamme.

Anne kertoo alan trendin olevan se, että annoksiin on tullut tietynlaista keveyttä. Trendit tulevat maailmalta, ja niitä seurataan silmä tarkkana.

– Esimerkiksi kermakastikkeita on tällä hetkellä vähemmän kuin joskus aiemmin. Ranskalaisista keittiöistä on siirrytty uusiin suuntiin. Ensin tuli Välimeren keittiöt ja sitten itämaiset vivahteet. Nyt nousussa on grillijutut.

Kapteeninhuoneen lounaalla pääsee nauttimaan arkisin monenlaista herkkua. Palaute on ollut pelkästään positiivista.

– Meillä on lounastajien määrä noussut tasaisesti viime aikoina. Mielestäni se kertoo siitä, että me olemme onnistuneet. Pyrimme jatkuvasti kehittämään uusia juttuja, jotta asiakkaat saisivat mahdollisimman hyviä kokemuksia.

 

”Irlantilainen pippuripihvi on yksi sellainen annos, joka pitää pintansa.
Eikä suotta, se on yksi meidän suurista ylpeyden aiheistamme.”

 

Paikallinen ravintolamaailma saa Annelta ansaitut kehut.

– Raumalla on kiva ja monipuolinen tarjonta. Meillä on täällä monia mielenkiintoisia paikkoja, joista löytyy hyvällä tavalla erikoisiakin juttuja. Tykkään siitä, että Rauman ravintoloissa on paljon rohkeita tekijöitä.

– Ja se on ainoastaan hyvä asia, että on erilaisia vaihtoehtoja tarjoavia paikkoja on paljon. Mielestäni se tukee kaikkien ravintoloiden toimintaa, että ihmisillä on valinnanvaraa. Ei se ole keneltäkään pois, vaan kyse on ravintolakulttuurin kehittymisestä.

 

Äitiyden tehtävä on kasvattaa juuret ja siivet

Asiakaspalvelutyössä paras kiitos tulee aina asiakkaan tyytyväisyydestä.

– Se antaa tekijälleen paljon, kun suunnitellaan jokin kokonaisuus ja sen onnistuu organisoimaan niin, että se toimii. Tyytyväinen asiakas on aina se palkitsevin juttu. Paras kiitos paistaa asiakkaan kasvoilta.

Hektiseen ruokaravintola-arkeen Anne hakee tasapainoa perheen parissa touhuamisesta ja ulkoilemisesta.

– Vapaa-ajalla touhuan paljon kuusivuotiaan poikani kanssa. Tykkään viettää aikaa kotona ja luonnossa. Asun maalla ja se tarjoaa hyvän mahdollisuuden päästä irti sellaisesta tietynlaisesta arkisesta hälystä.

 

”Juurilla tarkoitan sellaista hyvää itseluottamusta ja turvallisuuden tunnetta.
Siivillä taas sitä, ettei esimerkiksi se turvallisuuden tunne rajoita elämistä.”

 

Tulevana sunnuntaina juhlitaan äitejä. Anne on viettänyt omat äitienpäivänsä usein töissä, mutta tänä vuonna hän nauttii juhlapäivästä kotioloissa.

– Olen ollut viimeisen 20 vuoden aikana muistaakseni kaksi kertaa vapaalla äitienpäivänä. Olemme viettäneet äitienpäivää aina lauantaisin. Saattaa tosin olla, että pidämme siitä perinteestä kiinni myös tänä vuonna.

Äitiys on maailman hienoin lahja. Mikä Annelle on äitiydessä kaikkein hienointa?

– Minusta tärkeintä äitinä olemisessa on se, että onnistuisi kasvattamaan lapsensa niin, että hänellä on sekä juuret että siivet. Juurilla tarkoitan sellaista hyvää itseluottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Siivillä taas sitä, ettei esimerkiksi se turvallisuuden tunne rajoita elämistä.

Tällä kauniilla ajatuksella on hyvä suunnata kohti sunnuntain äitienpäivää. Rauman Hovi toivottaa hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

 

***

Juhlahovissa on tarjolla äitienpäiväbuffet klo 12.00-15.00 aikuisille hintaan 35€ ja lapsille (4-12 v.) hintaan 15€. Alle 4-vuotiaat veloituksetta. Juhlahovissa on lapsille oma leikkihuone!

Äitienpäivää voit viettää myös Johtolassa. Kattaukset klo 11.00, 13.00 ja 15.00. Aikuiset syövät hintaan 42€ ja lapset (4-12 v.) hintaan 15€. Alle 4-vuotiaat veloituksetta.

Katso menut tästä.

Varaukset ja tiedustelut puhelimitse 010 229 5210 ja sähköpostitse sales@hovisales.fi

***

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.