Category

Yleinen

Kapteenin pöydässä: Risto Leino

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Nyt saimme lounasvieraaksemme sinikeltaisen äänen, jääkiekkoselostaja Risto Leinon. Lounaaksi nautittiin ylikypsää häränrintaa punajuuri-madeirakastikkeella ja juuresmuusilla sekä paistettua lohta ruohosipulikastikkeella ja tilliperunoilla.

”Voittoisaa illanjatkoa” on lausahdus, jonka monet raumalaiset jääkiekon ystävät haluavat kuulla radioidensa äärellä. Kyseinen huuto kruunaa Rauman Lukon voittomatsit, ja se kajahtaa ilmoille sinikeltaisen äänen eli paikallisradio Ramonan jääkiekkoselostaja Risto Leinon suusta.

Kotiotteluiden lisäksi Leino reissaa yhden kiekkokauden aikana vieraspeleissä oman arvionsa mukaan noin 20 000 kilometrin edestä. Siinä tulee nähtyä maailmaa ja kotimaamme ravintolatarjontaa. Rauman ravintolat tulevat tutuksi normaalissa työarjessa.

– Raumalla ollessani syön käytännössä joka päivä lounaan jossakin paikallisessa lounaspaikassa. Todella harvoin teen omia eväitä töihin mukaan. Kotikaupunkimme lounastarjonta ja ruokaravintolamaailma on laajaa ja tasokasta. Pidän siitä, että Raumalle on viime vuosien aikana tullut paljon uusia ravintoloita ja tarjontaa on laidasta laitaan, Leino sanoo.

 

”Äänestä pidän huolta kahvilla ja juttelemalla vaimolleni mukavia.”

 

Urheilijat valmistautuvat etenkin pelipäivinä illan koitokseen erilaisella ruokavaliolla kuin välipäivinä. Miten on, pitääkö fyysisesti ja henkisesti noin kolmen tunnin kovin rutistuksen tekevän puhetyöläisen ottaa ravintoasiat tarkemmin huomioon?

– Osittain kyllä. En syö koskaan ennen peliä vatsaa täyteen, vaan otan mieluummin sellaisen keveän välipalatyyppisen iltapäivän ruokailun. Enemmänkin se on sitä nestepuolen tankkausta eli vettä ja kahvia. Vesi on tärkeää jo pelkästään sen takia, että se huuhtelee kurkkua.

– Äänestä pidän huolta kahvilla ja juttelemalla vaimolleni mukavia, Leino hymyilee.

 

Kohtalo puuttui peliin ja iski kipinää

Ensimmäisen ottelunsa Risto Leino selosti helmikuussa 1998. Tuolloin kyse oli tosin vain yksittäisestä ottelusta. Hän oli jääkiekkotermein niin sanotusti varaluistimien varaluistimet.

– Silloinen vakioselostaja oli ulkomaan reissulla ja tuuraaja sairastui. Minä olin sitten varamiehen varamies, tosin tietämättä sitä itsekkään. Toimin radion aamujuontajana, enkä ollut ikinä kuvitellutkaan alkavani joskus selostajaksi.

– Silloin jylläsi jonkinlainen flunssaepidemia ja vitsailimme perjantaina pomoni kanssa, että hän soittaisi, jos kävisi niin huono tuuri, että selostajan tuuraaja sairastuisi. Ja sehän sitten soitti seuraavana aamuna, että nyt tarvitaan selostajaa. Ensimmäinen sana mikä suustani pääsi, oli kirosana, mutta tulin siihen tulokseen, että hoidetaan homma pois ja katsotaan mitä siitä tulee.

 

”Saattaa olla, että sinä iltana tamperelaisten riveissä ei pelannut ketään muuta kuin Pekka Laksola, Timo Jutila ja Janne Grönvall.”

 

Kyseisen pelin hän muistaa edelleen hyvin.

– Se oli lauantaipäivä, peli pelattiin Raumalla ja vastassa oli Tappara. En siihen aikaan edes seurannut kovin aktiivisesti jääkiekkoa. Saattaa olla, että sinä iltana tamperelaisten riveissä ei pelannut ketään muuta kuin Pekka Laksola, Timo Jutila ja Janne Grönvall, koska muita en tunnistanut, Leino nauraa.

Ensimmäisestä matsista jäi kipinä, joka kantaa edelleen hedelmää. Hedelmää, josta moni raumalainen jääkiekon ystävä on kiitollinen.

– En tiedä uskonko jonkinlaiseen kohtaloon, mutta kyllä siinä jokin juttu oli, että siinä noin kävi. Kipinä syttyi lopulta sellaisesta vilpittömästä rakkaudesta lajiin, ja sitä tunnetta tunnen tänäkin päivänä. Ja suoran radiolähetyksen tekeminen on aina hienoa, siinä on ilmassa niin paljon liikkuvia tekijöitä ja se vaatii paljon improvisointia.

 

Paikallismatseilla aina paikka sydämessä

Keväällä 2000 edellinen vakioselostaja siirtyi toisen tahon palvelukseen, ja keskustelu Leinon selostajaurasta nostettiin uudelleen pöydälle.

– Naarmalan Jari otti asian esiin, ja näin jälkeenpäin kun asiaa ajattelee, niin olihan se melkoisen rohkea veto, kun ottaa huomioon, että olin selostanut siihen mennessä vain yhden ottelun ja siitäkin oli jo aikaa kaksi vuotta.

Homma pyörähti käyntiin vakioselostajana seuraavana syksynä Porissa pelatulla Ässät-Lukko -ottelulla. Satakunnan paikallisotteluilla onkin monen raumalaisen tapaan tärkeä paikka Leinon sydämessä.

– Nautin Lukon ja Ässien välisistä kohtaamisista aivan suunnattomasti. Varsinkin Porissa pelattavat ottelut ovat oma lukunsa. Siellä on tunnelma aina katossa. Koen sen niin, että kun me voitamme Porissa Ässät, se on aivan äärettömän hieno tunne. Kolikon kääntöpuolella on sitten se, että kun siellä hävitään, niin se ottaa aidosti päähän vaikka kuinka yrittäisin olla näyttämättä sitä.

Leino sanoo pitävänsä jääkiekon selostamisesta, sillä vaikka kyse on samasta lajista, ei yksikään ottelu ole toisensa kaltainen.

– Välillä näen hyvää jääkiekkoa ja välillä vähän vähemmän hyvää, toisinaan taas pääsee todistamaan aivan loistavaa jääkiekkoa. Jotkin yksittäiset sarjapelitkin saattavat nousta aivan huikeisiin mittoihin. Taannoin Raumalla pelattu Lukko-Tappara -ottelu on yksi hyvä esimerkki, kun kotijoukkue nousi 0-4 tappioasemasta 5-4 voittoon.

 

Värikynää ja pensseliä, mutta totuudessa täytyy pysyä

Paikallisradion selostajan työssä on se hyvä puoli, että selostajan ei tarvitse olla puolueeton. Oman kotikaupungin joukkueen otteita saa hehkuttaa niin paljon kuin sielu sietää. Leino huomauttaa, että tosin vain silloin, kun siihen on aihetta.

– Ei siinä olisi mitään järkeä jos vetäisin jatkuvasti sinikeltaisin lasein ja yrittäisin kaunistella hetkiä, jolloin Lukko pelaa kaikkea muuta kuin hyvin. Se ei vaan mene niin, että pelaaminen on aina loistavaa. Eikä vika voi olla joka kerta tuomareissa, kun pisteitä ei tule.

– Joskus vastapuoli saattaa pelata hyvää jääkiekkoa, joten silloin se täytyy myöntää. Kentällä on aina kaksi voimaa vastakkain. Joskus ne voimat ovat tasaväkisiä ja joskus toinen voima osoittautuu vahvemmaksi. Se täytyy hyväksyä, peli ei valehtele.

Kokemus on vahva työkalu monessa asiassa, niin myös selostamisessa. Selostettuja pelejä Leinolla on vyöllä jo lähes 1200. Hän selostaa jokaisen Lukon koti- ja vierasottelun, joten kaikki nykyiset 14 Liiga-areenaa ovat tulleet harvinaisen tutuiksi.

– Yksittäisenä hallina on pakko nostaa jalustalle Porin Isomäki. Se on selostajan kannalta aivan loistava paikka. Selostamo sijaitsee ihanteellisesti punaviivan kohdalla, se on sopivan ylhäällä ja sieltä on esteetön näkyvyys joka puolelle. Sieltä pääsee oikealla tavalla aistimaan sen fiiliksen, mikä hallissa kulloinkin on.

 

”Peli ei valehtele.”

 

Aistimisesta puheenollen, monia ihmetyttää, miten selostajat pystyvät tunnistamaan kentällä olevat pelaajat.

– Ne pelaajat, jotka ovat pelanneet pidempään, ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Heidät tunnistaa helposti, mutta minulla on käytössäni tietyt muistisäännöt. Tärkeimpiä ovat tietenkin ne paperit, jotka ovat edessäni ja joista löytyy joukkueiden kokoonpanot. Tarkkailen usein keskushyökkääjiä ja sitä, ketkä hänen laitahyökkääjinään pelaavat.

– Kokoonpanoihin tulee kuitenkin kesken ottelun myös muutoksia, ja siinä mielessä pitää olla koko ajan valppaana. Ne muutokset saattavat kestää hetken esimerkiksi pitkien alivoimien jälkeen ja palata takaisin vanhaan. Hereillä täytyy olla.

Nimikin on uutinen, Leino muistuttaa. Hän korostaa, että yksi tärkeä osa pelin sisällä olemista on se, että selostaja pystyy kertomaan pelaajat nimeltä.

– On selostajan ammattitaitoa tuoda pelaajien nimet esiin, koska silläkin on oma arvonsa, että lähteekö hyökkäykseen joukkueen niin sanottu ykköspyssy vai nelosketjun raataja. Kuulostaisi erittäin hassulta, jos selostaisin vain, että Lukko hyökkää tai Ässät hyökkää.

Käveleväksi tilastokirjaksi Leino ei tunnustaudu.

– En oikeastaan edes pidä tilastoista. Olen joskus sanonut huumorilla, että jos päästä ei löydy sellaista tilastoa, jota tarvitaan, niin se on turha tilasto, hän nauraa.

– Vakavasti puhuen, arvostan Liigan sivujen tilastointia. Ne ovat sen verran hyvät, että niistä saa poimittua käytännössä kaiken tarpeellisen. Haluan pysyä nimenomaan niissä tilastoissa, jotka koskevat juuri sitä käynnissä olevaa ottelua.

 

Kun kiertotie johti ”tekniseen vikaan”

Vuosien ja kilometrien varrelle mahtuu monen monta tarinaa. Hetken mietittyään Leinolle nousee yksi hauska sattumus selostajauran alkutaipaleelta, syyskaudelta 2003.

– Jos en nyt aivan väärin muista, niin se taisi olla kolmas kautena selostajana, kun meinasin ajaa väärään halliin. Siihen aikaan ei ollut olemassa vielä Turun moottoritietä ja olin kaverin kanssa liikenteessä. Olimme melkein jo Humppilan kohdalla, kun tajusin yhtäkkiä, että piru vieköön, mehän olemme menossa Helsinkiin ja illan matsihan pelataan Jyväskylässä.

– Minulla on aina ollut tapana lähteä ajoissa reissuun, mutta siinä kohtaa iski pieni paniikki. Siitä sitten nopeasti Turku-Tampere -tielle ja kohti Keski-Suomea. Kiertoreittiä tuli kuitenkin sen verran, että kun peli alkoi klo 17.00 ja kiekko putosi jäähän, niin minä kurvasin auton kanssa jäähallin pihaan.

Leino huokaa, että ottelun alusta jäi silloin noin viitisen minuuttia radion ääressä odottavilta kuulematta, mutta onni oli siinä mielessä miehen puolella, ettei yhtään maalia oltu ehditty tekemään ennen kuin lähetys saatiin rullaamaan.

– Studiosta silloin soiteltiin ja kysyttiin, että saavatko kertoa lähetyksessä, että selostaja on ajanut harhaan. Kielsin kertomasta ja käskin sen sijaan sanomaan valkoisen valheen, että meillä on tekninen vika. Tässä se nyt sitten paljastuu, mutta rikoshan on jo vanhentunut, Leino nauraa.

Hän on toiminut useaan otteeseen myös Rauman Lukon liigajoukkueen apuna, kun tavaraa on toimitettu jo pelipaikkakunnalle suunnanneen bussin perässä.

– Olen vienyt paitoja, mailoja ja muita varusteita. Kerran kävi hauskasti, kun Hurmeen Seppo soitti Lappeenrannasta, että heidän kyydistään oli unohtunut Äijänsuon käytäville iso pukukoppitilan kuivaaja. Minulla oli siihen aikaa sellainen pieni auto, ja se kuivaaja mahtui kuin mahtuikin autooni, mutta kyllä siinä oli sellaista tunkemisen tunnelmaa.

– Myös vatsatautisia pelaajia olen kuskannut omassa autossani takaisin Raumalle, etteivät he tartuta bussissa muuta joukkuetta. Valmentaja sitä silloin kysyi, että sopiiko ja esitin vastakysymyksen, että eikö selostajalla sitten ole niin väliä, Leino virnistää.

 

”Vaimoni on ollut korvaamaton apu vuosien varrella, ja arvostan sitä todella paljon.”

 

Nykyään hän matkustaa yhdessä vaimonsa kanssa. Puolison suuntaan hän antaakin suurta kiitosta.

– Vaimoni on ollut ja on minulle iso apua jo pelkästään jaksamisenkin suhteen. Etenkin pitkät matkat taittuvat yhdessä huomattavasti mukavammin sen sijaan, että niitä joutuisi ajelemaan pimeinä marraskuun öinä yksin. Hän ollut korvaamaton apu vuosien varrella, ja arvostan sitä todella paljon.

Tulevaisuudesta Leino paljastaa sen verran, että selostajan työssä edetään kausi kerrallaan. Sopimus on tehty joka vuosi vain yhdeksi kaudeksi, mutta nyt ollaan tietyllä tapaa vedenjakajalla. Leino vaihtoi vuodenvaihteessa päivätyönsä paikallisradiosta kiinteistönvälittäjän työhön.

– En usko, että tässä mikään kuitenkaan muuttuu. Omasta puolestani olen mitä todennäköisimmin valmis jatkamaan selostamista. Keväisin neuvotellaan ja katsotaan molempien tahtotaso. Näillä kilometreillä on kuitenkaan turha sitouttaa itseään pidemmäksi aikaa.

– Joskus on ollut mielessä sellainen, että kun 20 vuotta tulee selostuksia täyteen, niin siinä vaiheessa olisi ehkä aika lopettaa. Se tarkoittaisi sitä, että jäljellä olisi vielä pari kautta eli kevääseen 2020 asti. Siihen väliin kun Raumalle tulisi vielä Suomen mestaruus, niin sehän olisi täydellistä.

Kapteenin pöydässä: Joel Tervonen

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Tällä kertaa istahdimme Kapteeninhuoneen pöytään raumalaisen stand up -koomikko Joel Tervosen kanssa. Lounaalla nautittiin pariloitua siikaa, kantarellikastiketta ja tilliperunoita sekä Kapteeninhuoneen kuuluisaa Châteaubriandia paahteisessa viinikastikeessa ja maalaislohkoperunoilla.

Stand up -komiikka on oma taiteenlajinsa. Lavalla esitettyä huumoria on ollut tarjolla jo vuosisatoja, mutta viimeisen reilun vuosikymmenen aikana laji on nostanut itsensä näyttämötaiteiden raskaaseen sarjaan. Suosio ei ole tullut sattumalta, vaan se on vaatinut alan uranuurtajilta kovaa työtä kirjoituskoneen äärellä ja pitkiä iltoja suomalaisilla klubeilla.

Yksi maamme komiikkakartalle omaa paikkaansa rakentava koomikko on raumalainen Joel Tervonen. Hän kertoo olevansa ahkera ruokaravintoloissa kävijä, joskin viisi kuukautta sitten tulleen perheenlisäyksen myötä ulkonasyöminen on vähentynyt.

– Ennen kuin tyttäremme syntyi, kävimme vaimoni kanssa ravintoloissa syömässä useammin. Nyt kun meitä on perheessä kolme, niin luonnollisesti ehdimme käymään harvemmin. Edelleen toki pyrimme käymään syömässä jossain vähintään kerran viikossa, ainakin nyt lounaalla.

 

”Kapteeninhuone on aivan keskustassa, joten tähän on mukava poiketa vaikka Vanhassa Raumassa shoppailun jälkeen.”

 

– Vaimoni on kokki, joten osittain myös siitä syystä käymme tutustumassa eri ravintoloiden tarjontaan. Tosin tähän väliin voisin epäillä, että suutarin lapsella ei ole tässäkään tapauksessa kenkiä, eli kokin miehellä ei ole ikinä ruokaa kotona, Tervonen naurahtaa silmää iskien.

Tervonen kertoo, että toisinaan vanhemmat suuntaavat ravintolaan keskenään viettämään yhteistä aikaa, toisinaan syömään suunnataan koko perheen voimin.

– Raumalla on mielestäni paljon ravintoloita, ja kaikki ovat lyhyiden etäisyyksien päässä käytännössä mistä päin kaupunkia tahansa. Esimerkiksi tämä Kapteeninhuone on aivan keskustassa, joten tähän on mukava poiketa vaikka Vanhassa Raumassa shoppailun jälkeen.

Mites on, sujuuko koomikolta itseltään ruoanlaitto?

– Osaan keittää kananmunan, ja senkin pohjaan, joten jokainen eteen tuotu ateria on minulle elämys.

 

Koomikon tehtävä on saada ihmiset irti arjesta

26-vuotias Tervonen aloitteli stand up -koomikon uraansa vuonna 2013. Tuolloin hän ei vielä tosin hypännyt lavalle, vaan työ alkoi istumalihaksia harjoittamalla eli mieleen tulleiden vitsien ylöskirjaamisella.

– En vielä siinä vaiheessa ajatellut esittäväni niitä koskaan kenellekään. Seurasin stand up -juttuja silloin tarkasti ja ajatus oli kirjata juttuja ylös vain oman hauskuuden vuoksi.

Esiintyminen on kuitenkin ollut miehelle aina se hänen juttunsa. Tervonen on ollut mukana muun muassa Kuivalahden kesäteatterissa ja hän toimii erätauko- ja pelikatkojuontajana Rauman Lukon kotiotteluissa.

– Ensimmäisen stand up -keikan tein kavereiden juhlissa. Sen jälkeen pääsin pitämään paikalliseen ravintolaan yksittäisen keikan, jonka jälkeen kyseistä komiikkaklubia päätettiin jatkaa. Se taas toi minulle keikkatarjouksia erilaisiin tilaisuuksiin. Yhtäkkiä huomasin tekeväni tätä jo puolittain ammatikseni.

 

”Maailma olisi kovin tylsä, jos emme osaisi nauraa tarvittaessa esimerkiksi itsellemme.”

 

– Pidän esiintymisestä, ja tässä hommassa siitä on tykättäväkin, mutta esilläolo itsessään ei ole minulle se kaikkein isoin juttu. Enemmänkin minua kiehtoo tässä lajissa se, että saa ihmiset nauramaan ja sitä kautta hyvälle tuulelle. Nykyään meillä jokaisella on omat stressinsä ja huolensa, stand up on yksi tapa päästä hetkeksi irtaantumaan siitä arjesta.

Jokaisella koomikolla on oma tyylinsä ja aiheet, josta he löytävät koukut omiin juttuihinsa. Tervonen kertoo, että hän ei halua ottaa omissa seteissään kantaa.

– Haluan enemmänkin korostaa jutuissa sitä, että kaikkea ei kannata ottaa niin vakavasti, sillä käytännössä kaikelle voi nauraa jos asiaan asennoituu oikein. Vaikka aihe olisi arkakin, niin aina siitä löytyy se hauska ja valoisampi puoli. Maailma olisi kovin tylsä, jos emme osaisi nauraa tarvittaessa esimerkiksi itsellemme.

 

Rohkeus palkitaan myös komiikkakentällä

Tervonen on ollut mukana järjestämässä Raumalla nousevan komiikan klubi-iltoja, joissa jokaisella halukkaalla on ollut mahdollisuus päästä esittämään omia taitojaan. Hänen lisäkseen lavalle on tähän mennessä uskaltautunut vasta yksi paikallinen koomikon alku.

– Eihän tämä ole se kaikkein helpoin esiintymismuoto. Vaatii rohkeutta hypätä lavalle, kun laitat itsesi ja omat juttusi alttiiksi toisten arvostelulle, mutta kun keikka ohi, niin sitä voi olla ylpeä itsestään.

– Ja aina on hyvä muistaa, että kaikki keikat eivät ole samanlaisia. Jos ensimmäisellä kerralla ihmiset eivät naura, niin silti ei saa luovuttaa. Seuraava keikka samoilla jutuilla voi olla jo huomattavasti parempi, kun on saanut sen ensimmäisen vedon jännityksen pois alta.

Tervonen painottaa, että jos ala kiinnostaa ja juttua syntyy, ei omaa innokkuutta kannata jäädä panttaamaan pöytälaatikkoon.

– Itse tein sen virheen aikanaan. Kirjoitin ensimmäiset juttuni vuonna 2013, mutta uskaltauduin avoimelle keikalle vasta kolme vuotta myöhemmin eli vuonna 2016. Jälkiviisaana voin sanoa, että olisin voinut hypätä lavalle jo aiemmin.

 

”Arki on paras tarinapankki.”

 

Kotimainen komiikkakenttä on laaja ja sinne mahtuu aina uusia kykyjä, joilla on jotakin omaa sanottavaa.

– Toiset naurattavat ihmisiä sanomalla vain yhden sanan, toiset taas naurattavat puhumalla niin paljon ettei kukaan ehdi saamaan edes kiinni kaikkia sanoja.

Kuten usealla muullakin koomikolla, myös Tervosen muistivihkoon jutut löytyvät omasta elämästä.

– Arki on paras tarinapankki. Jos näen jonkin hauskan tilanteen ja siitä tulee mieleen jokin hauska yhtälö, niin kirjaan sen ylös ja se jää takaraivoon hautumaan. Se ei toki vielä riitä, että olen itse nauranut jollekin asialle, vaan sen kertominen muille hauskasti vaatii ajatustyötä.

 

Kokeneempien neuvoista kannattaa ottaa oppia

Tähän mennessä suurimman yleisönsä Tervonen on tavoittanut vuosi sitten ensimmäistä kertaa Kivikylän Areenalla järjestetyssä Stand Up & Dinner -tapahtumassa. Tuolloin hän pääsi myös aistimaan lähietäisyydeltä kotimaisen komiikan kärkinimien kuten Ilari Johanssonin, André Wickströmin, Anitta Ahosen ja Miika Pettersonin työskentelyä.

– Koomikoiden yhteisössä kokeneemmat jakavat mielellään vinkkejä meille nuoremmille. Niistä saattaa olla iso apu, kun itse törmää tilanteeseen, josta kokeneempi on jo kertonut etukäteen. Niinhän se on, että pioneerien tsemppauksesta on iso apu alalla kuin alalla.

Tervosen keikkakalenteri täyttyy hyvää vauhtia.

– Ravintolakeikkoja tulee tehtyä aina kun siihen avautuu mahdollisuus, yksityiskeikkoja sen sijaan on tasaiseen tahtiin. Paljon tulee käytyä häissä, syntymäpäivillä, pikkujouluissa ja erilaisissa yritystilaisuuksissa.

Stand Up & Dinner on edessä jälleen viikon kuluttua. Oman kylän poika odottaa tulevaa isoa keikkaansa jo vesi kielellä.

– Keikan käsikirjoitus rakennetaan aina tilaisuuden mukaan. Yksi iso tekijä on se, minkä kokoisesta tapahtumasta on kyse. On selvää, että muutaman kymmenen ihmisen intiimimpi yksityiskeikka ei voi olla samanlainen kuin muutaman sadan ihmisen isolta lavalta tehty setti. Molemmissa on kuitenkin hyvät puolensa.

– Yleisölle vinkiksi, että tilaisuus kuin tilaisuus, niin aina kannattaa pyrkiä eturiviin istumaan, Tervonen virnistää.

Kapteenin pöydässä: Saku Kiikola

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Uusi vuosi 2018 pyörähtää käyntiin huoltamoyrittäjä Saku Kiikolan kanssa. Lounaaksi nautittiin kyläsavuporo-carbonarapastaa ja parmesan-juustoa sekä pariloitua siikaa, kantarellikastiketta ja tilliperunoita.

Saku Kiikola on monelle raumalaiselle tuttu mies. Monen paikallisen kohtaamispaikkana toimiva Neste Kiikola palvelee Sakun johdolla Syväraumankadulla.

Viime vuoden lopulla ison remontin läpikäyneet huoltamotilat on nyt saatu käyttöön, ja Sakulla on aikaa istahtaa Kapteeninhuoneen maittavalle lounaalle. Hän kertoo, että Kiikolan perhe käy ravintoloissa vaihtelevasti.

– Olemme tehneet aina paljon ruokaa kotona ja ravintoloissa käyminen on jäänyt sitä kautta vähemmälle. Nykyään kun lapset ovat aikuisia ja he ovat muuttaneet jo omilleen, niin käymme vaimoni kanssa silloin tällöin ravintolassa syömässä.

– Se menee enemmänkin hieman sattumanvaraisesti eli toisinaan saatamme käydä kerran viikossa, toisinaan taas kerran kuukaudessa. Lounastettua tulee parisen kertaa viikossa jossain muualla kuin omalla työpaikalla.

Saku huomauttaa, että kanaalikaupungin tarjonnassa laatu korvaa määrän.

– Raumallahan ei luonnollisesti ole ravintoloita välttämättä niin paljon kuin isommissa kaupungeissa, mutta ne ravintolat mitä meillä on täällä, ovat erittäin hyviä. Ja minä kun käyn melko harvoin, niin aina löytyy jotain uutta maisteltavaa.

 

Kiikolan kahvipöytäparlamenteissa parannetaan paikallisia asioita

Sakun vanhemmat Eero ja Seija Kiikola ryhtyivät huoltoaseman kauppiaiksi vuonna 1984. Tuolloin Neste Kiikolan nykyisellä paikalla toimi Kesoil.

– Äitini nukkui pois yhdeksän vuotta sitten, eikä isäni ole työskennellyt enää kymmeneen vuoteen asemalla. Hän tosin käy edelleen lähes päivittäin ja osallistuu kahvipöytien parlamenttikeskusteluihin, Saku kertoo.

Kahviparlamentit ovatkin yksi iso osa Neste Kiikolan arkea. Pöydissä vaihdellaan kuulumisia paikallisista asioista ja parannetaan maailmaa.

– Muistan, että jo silloin kun meidän perheemme alkoi 1980-luvulla pyörittää huoltamotoimintaa, kahvipöydissä kokoontui erilaisia ryhmiä. Osa niistä porukoista käy meillä edelleen.

 

”Parlamenteissa tiedetään paljon asioita ja niistä osataan myös kinata isoon ääneen.”

 

Neste Kiikolan kahviparlamentit ovat kiinteä osa asiakkaiden päivittäisiä rutiineja.

– Aamuisin ennen töihin menoa käy kova kuhina. Ensin kokoontuvat sellaiset, jotka suuntaavat töihin seitsemäksi ja sen jälkeen kahville saapuvat seitsemän jäljistä ne, joiden työt alkavat kahdeksalta. Kahdeksan jälkeen tuleekin sitten eläkeläisporukkaa. Myös tiettyinä iltoina kokoontuu joitain yhdistyksiä palaveeraamaan.

Yleisimmiksi keskustelun aiheiksi nousevat meri, jääkiekko ja viimeisimmät paikalliset käänteet ja kuulumiset.

– Näissä parlamenteissa tiedetään paljon asioita ja niistä osataan myös kinata isoon ääneen, hyvässä hengessä tosin, Saku naurahtaa.

 

Bensapoikana pakkasiltoina pikatieasemalla

Saku oli 17-vuotias, kun hänen vanhempansa alkoivat pyörittää huoltoasemaa. Paikka tuli tutuksi nuorelle miehelle, sillä ammattikoulua käyneen Sakun koulupäivät jatkuivat työelämässä.

– Suuntasin suoraan koulusta iltavuoroon päästämään isän viettämään ansaittua vapaa-aikaa. Toisin sanoen olen ollut paljon mukana heti sieltä alusta alkaen. Armeijan kävin siinä välissä, jonka jälkeen siirryin asemalle vakituisesti töihin.

Vuonna 2004 tehtiin sukupolvenvaihdos, kun Saku ja hänen vaimonsa Jaana ottivat vetovastuun. Yli 30 vuoteen mahtuu monenlaisia tarinoita ja niitä tulee jatkuvasti lisää. Muun maailman muuttuessa myös huoltoasematoiminta on kokenut muutoksia.

– Siihen aikaan huoltoasematekniikka oli hyvin erilaista, 1980-luvun alussa oli vielä pääasiassa palvelumittareita. Muutos nykyiseen suuntaan alkoi tapahtua sen vuosikymmenen lopulla, ja automaatit ja sitä kautta itsepalvelu alkoivat yleistyä.

 

”Niihin meni se 600-800 litraa polttoainetta. Sitä kun sitten talven kovissa pakkasissa juoksutti tankkiin, niin olihan sitä nuori mies toisinaan hieman jäässä.”

 

Tuolloin jäivät pois myös niin sanotut bensapojat, jotka palvelivat huoltoasemalle saapuvia asiakkaita muun muassa tankkauksessa ja auton ikkunoiden pesussa. Saku itse aloitti huoltamouransa Lapijoen Teboililla juuri bensapojan roolissa.

– Silloin odoteltiin sisätiloissa, että asiakkaita tulisi ja kun auto kaarsi pihaan, niin silloin singahdettiin vauhdilla ulos. Tankkauspisteellä oltiin valmiina ja kun asiakas nousi autosta, selviteltiin, että paljonko laitetaan ja mitä laatua. Samalla pestiin auton ikkunalasit, mikäli asiakas näin toivoi. Pientä tippiäkin siitä siihen aikaan sai.

Sakun mieleen nousee bensapoikana vietetyt talvi-illat.

– Lapijoen asemalla, joka oli pikatien varressa, huoltamokulttuuri oli siihen aikaan erilaista kuin kaupunkialueella, sillä rekkoja tuli pihaan iltaisin juuri sulkemisajan kynnyksellä. Ne tulivat Turun suunnasta suoraan Tukholman laivasta ja pysähtyivät tankkaamaan, ja niihin meni se 600-800 litraa polttoainetta. Sitä kun sitten talven kovissa pakkasissa juoksutti tankkiin, niin olihan sitä nuori mies toisinaan hieman jäässä, Saku nauraa.

 

Ihmisläheinen ja tasapuolinen palvelu on kaiken perusta

Huoltoasemien palvelut painottuvat nykyään enemmän kahvila-, kauppa- ja ravintolatoimintaan. Tähän vaikuttavat hyvin pitkälti polttoaineiden katteet, jotka ovat vuosien saatossa pienentyneet ja pakottaneet sitä kautta asemia keksimään uusia tapoja palvella asiakkaitaan.

Neste Kiikolasta saa kuitenkin edelleen perinteisiä huolto- ja pesupalveluita. Asiakkaan autoon vaihdetaan esimerkiksi lamput ja sulat.

– Meillä alan yleiset muutokset eivät ole näkyneet aivan niin selkeästi, sillä olemme halunneet pitää tietyistä palveluista kiinni. Henkilökohtainen palvelu on iso osa meidän tapaamme toimia, haluamme kohdata ihmisen ihmisenä.

– Isäni joskus aikanaan opetti, että jokainen asiakas on yhtä tärkeä ja toisiinsa verrattuna tasa-arvoinen. Hänen mottonsa oli, että ”Oli sitten Lada tai Mersu, niin jokaista asiakasta palvellaan yhtä hyvin”, ja siitä motosta me olemme aina pitäneet kiinni.

Iso osa asiakaspalvelua ovat myös toimivat ja viihtyisät liiketilat. Syväraumankadun huoltoasema modernisoitiin vuoden 2017 lopulla. Remontissa tehtiin pieniä laajennuksia ja myymälätilojen ulkoasun päivitystä.

– Sisätiloissa poistimme muutamia väliseiniä, jotta saimme tilaa avarammaksi. Vanhassa sisustuksessakaan ei ollut mitään vikaa, mutta nyt saimme samalla uudistettua sitä sellaista 90-luvun lopun väritystä enemmän tämän päivän värimaailmojen mukaisiksi.

– Kahvilan linjasto koki ehkä isoimman muutoksen, ja saimme tehtyä myymälätilaan enemmän tilaa ja sitä kautta tavarat paremmin esille. Myös julkisivua ja pääsisäänkäyntiä kohensimme näyttävämmäksi.

 

Työaivot narikkaan höntsäporukoissa

Kiireinen yrittäjä tarvitsee välillä myös sellaista toimintaa, jolla ajatukset saadaan irti työstä. Sakulle sen tarjoaa hikoileminen peilikirkkaalla jäällä.

– Olen harrastanut autourheilua ja lentopalloa, mutta 2000-luvulla kuvioihin on tullut höntsäjääkiekko, jota tulee harrastettua useamman kerran viikossa useammassa eri porukassa. Ne ovat niitä hetkiä arjessa, jolloin voi tietyllä tapaa heittää aivot narikkaan.

– Kahdesta kolmeen tuntiakin kun painaa jäällä menemään, niin silloin ei tule mietittyä työasioita. En ole mikään kauhea stressaaja, mutta mikäli jonain viikkona jää kiekot väliin, niin silloin alkaa hieman ahdistaa, ja olisi hyvä päästä jäälle hieman höntsäämään.

 

”Ne ovat niitä hetkiä arjessa, jolloin voi tietyllä tapaa heittää aivot narikkaan.”

 

Myös höntsäporukat ja yhteinen ajanvietto tarjoavat oivan mahdollisuuden irtaantua arkisista askareista.

– Rauman Lukon yhteistyökumppaneista koostuva HC Lehväs on yksi sellainen tiivis porukka, jossa olemme eniten tekemisissä toistemme kanssa myös jään ulkopuolella. Ganalin kiekko taas on sellainen ryhmä, joka on ollut kasassa jo 2000-luvun alusta lähtien ja jota olen hoitanut nyt kymmenen vuotta.

Kapteenin pöydässä: Joulupukki

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Jouluaaton lähestyessä vieraanamme poikkesi itse Joulupukki. Lounaaksi punanuttu nautti Kapteeninhuoneen herkullisen joululounaan.

Tällä kertaa kapteenin pöydän vieras pääsi yllättämään meidät. Olemme tavoitelleet kyseistä valkopartaa kirjein, sähköpostein ja savumerkein, saamatta Korvatunturilta minkäänlaista vastausta. Syy tähän selvisi perjantaina, sillä Joulupukki ei ollut niillä suunnin, vaan lähempänä kuin kuvittelimmekaan.

Punanuttu on nimittäin asustanut jouluviikon Raumalla. Omien sanojensa mukaan hän on valmistautunut sunnuntaiseen urakkaansa lepäämällä hyvin Hotel Kalliohovin pehmeillä patjoilla ja hotellihenkilökunnan hellässä huomassa.

– Korvatunturilla käy niin kova kuhina, että lepäämisestä ei tahdo tulla mitään. Olen löytänyt Hotel Kalliohovista itselleni hyvän paikan rauhoittua ja kerätä energiaa aattoa varten, Joulupukki kertoo.

Mutta eikö pyhien odotetuinta vierasta sitten tarvita Korvatunturilla näin aaton alla?

– Ehdin yleensä lukemaan kaikki lapsilta ja aikuisilta tulleet kirjeet hyvissä ajoin ennen aattoa, ja sen jälkeen alkaa tonttujen viimeiset työvuorot. Käyn muutaman kerran viikon aikana tarkastamassa, että suuremmilta kommelluksilta on vältytty. Raumalta hurauttaa poroilla Korvatunturille ilmateiden nopeusrajoitusten mukaan vajaassa vartissa.

Pukki kerää siis energiaa lepäilemällä ja syömällä hyvin. Hän nauttii isot lautaselliset Kapteeninhuoneen joululounaan kylmien ruokien tarjoiluista ja siirtyy sen jälkeen lämpimien ruokien ääreen.

– Täytyy sanoa, että tässä pöydässä on kyllä kaikki, mitä hyvältä jouluruoalta vaaditaan. On kalaa eri muodoissa, salaatteja ja herkullisia laatikoita. Kinkkua ja joulumakkaraa unohtamatta.

Mikäs se on sitten Joulupukin mieliruoka näin jouluna?

– Kyllä se on muorin tekemä riisipuuro. Aattona ei tarvitse kauheasti mitään muuta syödä, sillä monessa talossa on tarjolla pipareita ja maitoa. Niillä pärjää pitkälle, ja eikös sitä yhtenä päivänä vuodessa ole ihan luvallista elää pelkillä piparkakuilla?, Joulupukki naurahtaa.

 

Merituuli tekee raumalaisista kilttejä

Rauma on Joulupukille tuttu paikka. Kaikki kaupungin lapset ja aikuiset ovat hänelle erittäin tuttuja. Eikä sieltä tuhmien kirjoista, vaan päinvastoin.

– Täällä on kyllä harvinaisen kilttejä lapsia. Ehkä se on tuo meriveden suolainen tuuli, joka tekee täällä paikallisista hyväkäytöksisiä ja toiset huomioonottavia.

Päivisin pukki on joutunut piilottelemaan pääasiassa hotellihuoneessaan, sillä valkoparta tunnistetaan helposti. Edes vaatteiden värien vaihto ei kuulemma auta, sillä vaikka värikavalkadi onkin miehen matkalaukussa runsas, ovat ne kaikki designiltaan samanlaisia.

– Yöaikaan olen hiippaillut ulos ja kierrellyt kurkkimassa ikkunoista, että kuinka jouluvalmistelut etenevät. On sitten mukava tulla aattona, kun on nähnyt ennakkoon miten hienosti kodit ovat siirtyneet joulutunnelmaan.

 

Joulupukkia potkaisi onni, sillä valkoparran hiippaillessa Hotel Kalliohovin käytävillä, oli vastaanotossa menossa juuri vuoronvaihto. Kahdesta suukosta ei muorikaan kuulemma tule vielä mustasukkaiseksi!

 

Hovi Salesin väelle pukki antaa kiitosta. Eräänä iltana hän kuljeskeli Hotel Kalliohovin käytäviä samaan aikaan, kun vastaanotossa oli käynnissä vuoronvaihto. Tuolloin joulupukki yllätettiin poskipusuilla.

– Olen saanut nauttia olostani myös Johtolassa. Siellä me kävimme saunomassa ja uimassa hotellipäällikkö Iiro Ignatiuksen kanssa. Vaihdoimme ajatuksiamme muun muassa tulevista Olympialaisista ja Iiro paljasti oman joululahjatoiveensa.

Pukki ei kovin mielellään kerro toiveita, sillä myös hän on hieman taikauskoinen, ja pelkää, että kerrottuna ne eivät toteudu. Kun miestä muistuttaa, että hän on itse lahjojen toteutuksen takana, uskaltautuu hän paljastamaan Iiron toiveen.

– NHL-sopimusta Iiro pyysi, ja mielellään johonkin lämpimään osavaltioon. Kävin katsomassa tuossa aiemmin Iiron pelaamista eräällä jäävuorolla, otin siitä pätkän videolle ja laitoin ison veden toiselle puolelle. Odottelen tässä juuri puhelua sieltä suunnalta. Näyttivät jo aiemmin vihreää valoa, että hyvältä vaikuttaa ja potentiaalia löytyy.

– Onhan tämä monipuolista hommaa, kun välillä saa olla tonttujen apuna naputtamassa naulaa puiseen keinuhevoseen ja välillä puhua kieliä kännykkään yrittäen kaupata pelimiehiä uusiin seuroihin. Toisin sanoen olen sekä kirvesmies että agentti.

 

Däppäävä ja twerkkaava Joulupukki elää ajan hermolla

Monien ammattien mies, mutta yksi sesongin suurimmista kysymyksistä on, millä laitteella sitä ollaan aattona liikenteessä. Joulupukki muistuttaa, että kulkupelin valintaan vaikuttaa aina vallitsevat sääolosuhteet.

– Nyt näyttäisi siltä, että täällä Raumalla on sen verran lunta, että olisi enemmänkin valinnanvaraa. Porot on tankattu valmiiksi, kuten joka vuosi tässä vaiheessa, mutta myös helikopteri on valmiudessa. Tarvittaessa tulen vaikka polkupyörällä. Pääasia on, että jokaista lasta ja aikuista muistetaan jouluna.

Pukki yllätti menneellä viikolla Kapteeninhuoneen henkilökunnan ja ravintolan sosiaalisen median kanavien seuraajat däppäämällä kameralle.

– Pitää pysyä mukana muodissa ja ajan hermolla. Minulla on hallussa däppäyksen lisäksi myös muun muassa emojit ja twerkkaus. Twerkkausta muori tosin käski välttelemään. Totesi, että mene sisään mieluummin sillä tutulla ja turvallisella ”Hou, hou!” -linjalla.

Pukki painautuu lähemmäs ja kuiskaa hiljaa korvaan.

– Mutta eihän sitä muoria ole aina pakko totella, saatan yllättää jossakin ja toivotaan, että joku ottaa sen videolle. Se video kun menisi viraaliseksi, niin voisin sanoa muorille, että aina kannattaa kokeilla, sillä nykypäivänä ei koskaan tiedä kuinka suosittua siitä tulee.

– Toisaalta, ei niitä muorin käskyjä kauhean usein uskalla jättää noudattamatta. Ei se ole kuule minullakaan asiat sen suhteen yhtään sen paremmin kuin muillakaan ukkomiehillä, Joulupukki naurahtaa paksun partansa takaa.

Hyvin rentoutunut ja syönyt Joulupukki on valmis vuoden kohokohtaan!

Kapteenin pöydässä: Mika Holmqvist

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Juttusarjan kolmannessa osassa lounasvieraaksemme istui Hovi Salesin järjestelmä- ja jakelukanavapäällikkö Mika Holmqvist. Lounaaksi nautittiin Kapteeninhuoneen herkullinen joululounas, joka on tarjolla aina perjantaihin 22.12. asti arkisin klo 11.00-14.00.

Raumalaiset hotellit Kalliohovi ja Raumanlinna irtaantuivat syyskuussa Best Western -ketjusta. Vuosia osana ketjua toimineet Rauman Hovi Oy:n hotellit palvelevat tätä nykyä yksityisinä hotelleina. Yritykseen kuuluvat myös ravintolat Kapteeninhuone ja Byssa sekä tilausravintola Juhlahovi ja Eurajoella sijaitseva Vuojoen kartano.

Kesällä Hovi Salesin palveluksessa järjestelmä- ja jakelukanavapäällikkönä aloitti Mika Holmqvist, joka on työskennellyt 2000-luvun alusta lähtien hotelli- ja ravintola-alan eri tehtävissä eri puolella Suomea.

Päätimme ottaa selvää, mitä miehen tehtävänimike pitää sisällään ja mikä Mika on miehiään. Istuimme kapteeninpöydän ääreen tekemään tarkempaa tuttavuutta.

– Tehtäväkenttäni on mielenkiintoisella tavalla laaja. Keskityn pääsääntöisesti hotellien property management -systeemiin ja ravintoloiden kassajärjestelmiin. Olen kontakti järjestelmien toimittajiin ja ulkoistettuun IT-palveluumme. Hallinnoin myös varausjärjestelmiä ja ohjaan myyntiä hinnoittelemalla ja tekemällä majoitussopimuksia, Mika kertoo.

Vaikka Mika onkin ollut jo pitkään alalla, hän huomauttaa ettei ole kovin ahkera ravintolassa kävijä.

– Käyn ulkona syömässä aivan liian harvoin. Se painottuu pääasiassa juhlapäiviin, mutta niiden ulkopuolella käyn noin kerran kuukaudessa nauttimassa hyvästä ruuasta jossakin ravintolassa. Ja silloin se on kombinaatio kulinaristen nautintojen hakemisesta ja arjen juhlistamisesta.

 

”Raumalla on paljon hyviä ruokapaikkoja, joissa on sitä omaa persoonallisuutta.”

 

Menneenä kesänä Naantalista Raumalle vaimonsa ja kahden koiransa kanssa muuttanut Mika on ehtinyt tutustumaan paikalliseen ruokakulttuuriin.

– Rauman ravintolatarjonta on yllättänyt minut positiivisesti. Täällä on paljon hyviä ruokapaikkoja, joissa on sitä omaa persoonallisuutta ja hyviä makuja.

Entä mikä olisi ruoka, jonka hän ottaisi mukaansa autiosaarelle?

– Olen moniruokainen, mutta jos yksi pitäisi valita, niin ottaisin ehdottomasti mukaani muikun mätiä. Se on kuitenkin sellainen harvinainen herkku, joka osuu vuosittain näin joulunaikaan.

Ruoka näyttelee isoa osaa Mikan elämässä, sillä ruoanlaitto on yksi tärkeistä harrastuksista.

– Tykkään olla itse keittiössä, ja kun irtaudun siitä arjesta menemällä ravintolaan, niin sieltä saan hyviä uusia ideoita ja virikkeitä. Itse teen sellaista ruokaa, jota perinteisessä kotikeittiössä pystyy tekemään erilaisilla mausteilla ja kokeiluilla. En ole lähtenyt viemään harrastustani kuitenkaan sinne huippukeittiötasolle.

Oma bravuurikin tulee kuin sieltä kuuluisalta apteekin hyllyltä.

– Tattirisotto. Siitä olen saanut hyvää palautetta, joten se kertoo varmasti sen, että se maistuu muillekin.


Maailmankansalainen rauhoittuu puukaupungin kujilla

Mika Holmqvistia voisi kutsua maailmankansalaiseksi, sillä Helsingistä lähtöisin oleva mies on ehtinyt näkemään laajalti kotimaataan ja asunut myös Ruotsissa sekä Yhdysvalloissa.

– Olen liikkunut lapsesta lähtien eri puolilla Suomea isäni töiden perässä. Liikkuminen on selvästikin jäänyt minulle päälle. Sanon aina, että kotini on siellä, missä ovat kalsarini, hän naurahtaa.

– Toisilla ihmisillä on ne omat juurensa, joita minulle ei tavallaan ole. Olen sellainen ihminen, joka on aina valmis muuttamaan ja näkemään uutta. Viihdyn kaikkialla, olen kokenut Suomessa kaikki ilmansuunnat.

Porissa yläasteen ja lukion käynyt Mika jatkoi aikanaan opintoja Oulussa, josta tie vei jatko-opintoihin ison meren toiselle puolelle Yhdysvaltoihin. Kokemusta kertyi niin New Hampshiresta kuin Kaliforniastakin.

– Yhdysvalloista nousee päällimmäisenä mieleen se, kuinka värikäs ja monimuotoinen se maa on. Se on kansakuntana, yksittäisinä paikkoina ja tämän meidän alamme osalta hyvin rikas, mikä antoi paljon oppia elämään ja omaan työhön. Opin siellä, kuinka suuri rikkaus monimuotoisuus todella on.

Mika viihtyi Yhdysvalloissa hieman reilut kolme vuotta, kunnes oli aika palata kotimaan kamaralle. Helsingin kautta hän päätyi ensin Turkuun, josta tie vei Naantaliin ja nyt Raumalle.

 

”Vanhassa Raumassa on se oma tunnelmansa, joka rauhoittaa ihmisen.”

 

Idylliseen, kokoaan suurempaan Raumaan hän on ehtinyt jo ihastua.

– Tämä on todella viihdyttävä paikka. Vaikka olen nähnyt paljon maailmaa, niin täytyy muistaa, että muutin tänne Naantalista, joka on hieman vastaavanlainen paikkakunta.

– Rauma on kaunis kaupunki, ja täytyy korostaa Vanhan Rauman hienoutta. Asun siinä kupeessa ja käymme koirien kanssa usein lenkillä torilla tai Vanhan Rauman kujilla. Siellä on se oma tunnelmansa, joka rauhoittaa ihmisen.

Koirien kanssa ulkoilu ja ruoanlaitto tarjoavat Mikalle hyvää vastapainoa työlle, mutta myös golf on lähellä miehen sydäntä.

– Viheriöillä käynti on jäänyt viime vuosina hieman taustalle, mutta jos sitä vaikka ensi kesänä saisi taas otettua mailat naftaliinista ja suunnattua Pomppusten kentälle. Kaiken kaikkiaan pidän sellaisista rauhallisista, nautinnollisista harrasteista.

Golfin peluuseen on vielä aikaa, sillä nyt katseet on suunnattu tuleviin joulupyhiin.

– Minun jouluuni kuuluu sen muikun mädin lisäksi hyvin ajateltu kattaus hyvää ruokaa. Ei mitään yltäkylläisyyttä, vaan enemmänkin rauhoittumista, hetkeen pysähtymistä ja siitä hetkestä nauttimista itselle rakkaiden ihmisten seurassa.

– Haluankin toivottaa kaikille oikein hyvää joulun odotusta ja rauhallista joulunaikaa.

Kapteenin pöydässä: Lauri Tukonen

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Juttusarjan toisessa osassa lounasvieraanamme kävi Rauman Lukon hyökkääjä ja Hovi Salesin kummipelaaja Lauri Tukonen. Lounaaksi nautittiin Kapteeninhuoneen listalta runsas alkupalapöytä sekä Chateaubriand ja valkoviinissä haudutettua lohta, hollandaise-kastiketta ja tilliperunoita.

Lauri Tukonen on yksi pidetyimmistä jääkiekkoilijoista Rauman Lukon historiassa. Taitavaa ja kentällä kaikkensa antavaa 31-vuotiasta hyökkääjää arvostetaan suuresti niin pelaajien kuin kannattajienkin keskuudessa. Tukosen alkukausi meni harjoitusottelussa tulleesta loukkaantumisesta kuntoutuessa, mutta viime keskiviikkona mies pääsi jälleen mukaan tositoimiin, kun Lukko kohtasi Kuopiossa KalPan.

Lauri kertoo kuntouttaneensa itseään viimeisen päälle niin, että hän on täydessä kunnossa, kun pelilupa irtoaa. Kovan harjoittelun lisäksi myös oikeanlainen ruokavalio on urheilijalle erityisen tärkeää.

– Olin nuorempana äärettömän tarkka siitä, mitä suuhuni milloinkin laitoin. Jossain vaiheessa tajusin, ettei se olekaan sellaista millipeliä ja syöminen hieman rentoutui. Pyrin kuitenkin syömään 90-95 prosenttisesti terveellistä ruokaa ja annan yleensä yhtenä päivänä viikossa itselleni luvan vähän herkutella ja poiketa sillä tavalla ruokavaliosta.

Pelipäivisin hän pyrkii syömään kevyemmin kuin harjoituspäivinä. Aamiaisen suhteen Lauri on ollut jo vuosia erityisen tarkka.

– Viimeiset kymmenen vuotta olen aloittanut päivän joka aamu tattaripuurolla ja raejuustolla, siihen päälle 150 grammaa marjoja ja kaksi kananmunaa, Lauri kertoo.


”Valitsemme paikan lapsen ehdoilla ja kun löydämme jonkin paikan, josta jää hyvä kokemus, niin suuntaamme sinne kyllä uudestaankin.”

 

Lounaan Lauri nauttii arkipäivisin Kivikylän Areenalla, mutta kerran viikossa hän suuntaa perheen kanssa viettämään yhteistä aikaa ravintolaruoan parissa.

– Meille on järjestetty päivittäinen lounas jäähallilla, mutta pyrimme käymään perheen kanssa kerran viikkoon ulkona syömässä. Se on tietyllä tapaa sellainen rytmi, josta pidämme kiinni ja siinä lapsi oppii samalla, kuinka ravintolassa käyttäydytään ja se on tärkeä oppi tulevaisuuteen.

– Toisinaan on rauhallisia paikkoja ja toisinaan hieman hälyisempiä, toisinaan on enemmän ja vähemmän ihmisiä ympärillä . Välillä sitä joutuu hieman odottamaan sitä ruokaa, ja juuri näistä asioista koostuu ne jutut, joista lapsi saa sitä oppia.

Lauri kertoo, että perheen yhteisen ajanvieton paikka valikoituu ensisijaisesti lapsiystävällisyyden perusteella. Usein perhe Tukonen suuntaakin juuri Ravintola Kapteeninhuoneeseen.

– Valitsemme paikan lapsen ehdoilla ja kun löydämme jonkin paikan, josta jää hyvä kokemus, niin suuntaamme sinne kyllä uudestaankin. Ravintolassa käyminen on tietyllä tapaa sosiaalinen tapahtuma, jolloin lähdemme pois kotoa ja vietämme yhteistä aikaa.

Rauman ravintolatarjontaa hän kehuu laadukkaaksi. Suosikkiruokaa kysyttäessä, vastaus tulee välittömästi.

– Ylivoimaisia suosikkejani ovat pihvi ja hummeri. Siihen mukaan jotain bataatista tehtyä, niin siinä on todella hyvin toimiva yhdistelmä kasassa, Lauri sanoo ja nyökkää tyytyväisenä Chateaubriandiinsa.

– Olen myös burgerien ja burritojen suuri ystävä. Harvemmin tulee mentyä syömään pastaa ravintolaan, sitä tulee syötyä muutenkin sen verran paljon, hän naurahtaa.

 

Kaikkein suurimmat ystävyyssuhteet kasvavat tiukoissa paikoissa

Hyvinkään Ahmojen kasvatti on kulkenut pitkän ja monenlaisia kokemuksia tarjonneen tien ennen kuin päätyi kanaalikaupungin kiekkoylpeyden riveihin.

– Kaikki alkoi aikanaan siitä, kun kolmevuotiaana suuntasin kaksi vuotta vanhemman isoveljeni perässä jäälle. Sen jälkeen kuvioissa on ollut myös yleisurheilua, tennistä ja pesäpalloa, mikä oli etenkin siihen aikaan Hyvinkäällä todella iso laji. Talvet pelattiin lätkää ja kesät pesistä.

– C-nuorissa olin mukana voittamassa pesäpallon Suomen mestaruutta ja pelasin samaan aikaan Ahmojen Mestis-joukkueessa. Sitten tuli eteen aika tehdä valinta lajien välillä ja samaan saumaan sain  Espoon Bluesista sopimustarjouksen. Sen jälkeen ei tarvinnut asiaa enempää miettiä, vaan tuo tarjous ratkaisi tavallaan asian minun puolestani.

 

”Istuin samassa pukukopissa sellaisten miesten kanssa kuin Rob Blake, Luc Robitaille ja Mattias Norström. Siinä oli hyvä suomalaisen pojan opetella sitä ammattilaisuutta.”

 

17-vuotiaana Liiga-debyyttinsä tehnyt Tukonen varattiin kesällä 2004 NHL-organisaatio Los Angeles Kingsiin koko varaustilaisuuden 11. pelaajana. Ison meren taakse nuori mies suuntasi vuonna 2005. Kolmen kauden aikana hän kiekkoili pääasiassa AHL:ssä, mutta tilille kertyi myös viisi ottelua NHL:n kirkkaissa valoissa.

– Kokemuksena se reissu oli aivan huikea. Sen arvoa on vaikea mitata, arvostan suuresti sitä mahdollisuutta mikä minulle annettiin. Olen erittäin kiitollinen siitä, mitä se matka minulle opetti ihmisenä, Lauri kiittelee.

– Sain nähdä erilaista kulttuuria ja jääkiekkoammattilaisuutta. Pääsin Kingsien mukaan ja istuin samassa pukukopissa sellaisten miesten kanssa kuin Rob Blake, Luc Robitaille ja Mattias Norström. Siinä oli hyvä suomalaisen pojan opetella sitä ammattilaisuutta. Sai pelata heidän kanssaan, viettää sitä arkea niin hallilla, pelireissuilla kuin leireilläkin, niitä juttuja ei unohda ikinä.

Urheilumaailmaa sanotaan kovaksi, sitä se on etenkin NHL:n kaltaisessa lajinsa ykkössarjassa. Pelisäännöt ovat toki muuttuneet palkkakaton sekä pelaajien turvaksi tehtyjen erilaisten sopimusten ansiosta.

– Kaikki ovat joukkueessa kavereita ja ystäviä keskenään, mutta samaan aikaan he ovat myös tietyllä tapaa toistensa pahimpia vihollisia. Pelipaikoista on kova kilpailu ja jokainen yrittää vallata tarjolla olevia paikkoja. Toisaalta sitä oppii samalla, että ne kaikkein tiiviimmät ystävyyssuhteet kasvavat juuri tuollaisissa tilanteissa, joissa ollaan yhdessä tiukoissa paikoissa.

 

Raumalainen jöröys on pelkkää legendaa

Raumalle ja Lukkoon Tukonen siirtyi ensimmäisen kerran kesken Liiga-kauden 2008-2009. Tuolloin hän pelasi sinikeltaisten riveissä viiden kauden ajan, joista jäi muistoksi kevään 2011 ja 2014 SM-pronssimitalit.

Tukonen teki kahden kauden mittaisen visiitin TPS:ään, jonka jälkeen oli aika palata viime kesänä jälleen Lukon paitaan kolmivuotisella sopimuksella.

– Täällä on sellainen iso ja tiivis yhteisöllisyys. Pelaajilla on hyvä olla, heistä pidetään huolta ja sovituista asioista pidetään kiinni. Kaikkein isoin asia on kuitenkin se, että täällä ei olla vain pelaamassa jääkiekkoa, vaan täällä ollaan pärjäämässä. Uskon, että jos jossain on hienoa voittaa jotain, niin Raumalla ja Lukossa, Tukonen sanoo.

 

”Ihmiset ovat avuliaita ja olen saanut täältä todella hyviä tuttuja ja parhaita ystäviä.”

 

Perinteitä kunnioittavasta, 575-vuotiaasta Raumasta löytyy useampikin paikka, joita hän pitää itselleen tärkeänä. Kivikylän Areenan lisäksi yksi nousee kuitenkin ylitse muiden.

– Vanha Rauma on minulle ehdoton ykkönen. Olemme asuneet siellä jo kohta kymmenen vuotta. Äärettömän upea paikka, jossa on äärettömän upeita ihmisiä, joihin on saanut tutustua matkan varrella.

Raumalainen jöröys on Tukosen mukaan pelkkä legenda.

– Sanotaan, että raumalaiset ovat jöröjä, mutta se ei pidä yhtään paikkaansa. Ihmiset ovat avuliaita ja olen saanut täältä todella hyviä tuttuja ja parhaita ystäviä.

Kapteenin pöydässä: Iiro Ignatius

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Juttusarjan avaamme lounaalla Hovi Salesin hotellien eli Hotel Kalliohovin ja Hotel Raumanlinnan hotellipäällikkö Iiro Ignatiuksen kanssa. Lounaaksi nautittiin Ravintola Kapteeninhuoneen herkullinen salaattipöytä ja Chateaubriand.

Iiro Ignatius on yrittäjäperheen kasvatti. Monelle raumalaiselle tuttu monitoimimies, jonka käsissä ovat useat langat. Muun muassa Ravintola Kapteeninhuonetta ja Byssaa pyörittävässä Hovi Salesissa työskentelevä Iiro pyrkii nauttimaan arkipäivien lounaiden lisäksi ravintolaruoasta aina silloin tällöin.

– Aika usein tulee käytyä meidän omissa ravintoloissamme, mutta käyn melko paljon myös muissa paikoissa. Ja aina kun ollaan reissun päällä, niin silloin pitää päästä testaamaan joku paikallinen ravintola, Iiro kertoo.

– Se on samalla sekä vapaa-ajan viettoa että työnpuolesta tehtävää tutkimustyötä. Siinä on hyvä tarkkailla, että mitä muissa paikoissa tehdään toisin, ja mitkä jutut selkeästi toimivat ja mitkä taas eivät välttämättä toimi.

Täydellistä ravintolakokemusta kysyttäessä vastaus tulee apteekin hyllyltä.

– Lapsuudesta saakka meidän oma pippuripihvimme on aina ollut minulle se ehdoton ykkösjuttu. On todella vaikea mennä syömään pippuripihviä mihinkään muualle, kun tietää ettei se ole samanlainen.

 

”Kyllä parhaat kokemukseni ovat melkeinpä ‘’mummon keittiöitä’’ joissa tehdään paikallista ruokaa joko perinteisesti tai omalla twistillä.”

 

Iiro kertoo kokkaavansa kotona paljon, mikä rajoittaa omalta osaltaan ravintolassa käyntiä. Hän pitää tärkeänä, että ravintolassa ruuan on oltava sellaista, mitä hän ei itse pysty vielä kotona tekemään.

– Ei ruoan tarvitse aina olla ihmeellistä saadakseen siitä paljon irti. Toisinaan on hienoa kuin joku vie syömään vaikka ravintola Oloon eikä tarvitse itse kuin nauttia, mutta kyllä parhaat kokemukseni ovat melkeinpä ‘’mummon keittiöitä’’ joissa tehdään paikallista ruokaa joko perinteisesti tai omalla twistillä.

Työmatkoilla hän rentoutuu toisenlaisissa puitteissa. Silloin parhaan irtioton pitkän työpäivän päätteeksi tarjoaa urheilun ja siihen sopivan annoksen yhdistelmä.

– Työmatkoilla suuntaan sporttibaariin ja syön wingsit. Se on täydellinen tapa rentoutua, kun saa katsella vaikka Rauman Lukon liigamatsia ja nauttia siinä ohessa jotain niin sanottua yksinkertaista baariruokaa, kovana urheilumiehenä tunnettu Iiro sanoo.

 

Irtiotto kiireisestä arjesta tapahtuu jääkiekon ja jälkikasvun parissa

Omaa hotellipäällikön työnkuvaansa Iiro kuvailee monisäikeiseksi. Hän naurahtaa, että olisi helpompi kertoa ne asiat, jotka hänen toimeensa ei kuulu, kuin luetella ne, jotka siihen kuuluvat.

– Pääosin vastuullani ovat myynti ja yritysyhteistyö. Minulla on hyvät kollegat, jotka pyörittävät henkilökunnan operatiivista toimintaa hotellien vastaanotoissa. Lisäksi olen päässyt mukaan suunnittelemaan yrityksemme isompia strategisia linjauksia ja niiden kehitystyötä, Iiro kertoo.

Iiro tekee töitä käytännössä vuorokauden ympäri ja nauttii joka hetkestä.

– Pari vuotta sitten työ oli vielä todella hektistä mutta nykyään hyvän tiimin ansioista alan jo pikkuhiljaa saada aikaa keskittyä olennaiseen, ja saada illat vapaaksi.

– Onhan se ehkä hieman pahakin tapa tarkastaa esimerkiksi sähköpostit käytännössä tunnin välein, mutta se on tietyllä tapaa myös meidän yrityksemme voimavara. Ajattelen sen niin, että on hyvä reagoida nopeasti, jotta saamme palveltua asiakkaitamme mahdollisimman hyvin.

 

”Toinen irtaantuminen tapahtuu silloin, kun pääsen kotiin ja siellä on vastassa pieni mies. Hänen kanssaan touhutessa ei tarvitse miettiä työasioita.”

 

Työnteolle on tärkeää olla myös vastapaino, jolla ajatukset saavat hetken hengähtää. Iirolle tämän tärkeän hetken tarjoavat jääkiekko sekä seitsemän kuukauden ikäinen poika.

– Käyn pelaamassa jääkiekkoa sellaiset neljästä viiteen kertaan viikossa ja joka kerta, kun pääsen pukukoppiin ja vedän kamat päälle koppihuumorin keskellä, niin kaikki muut asiat unohtuvat hetkeksi. Siitä eteenpäin on vain yksi pieni musta kuminen kiekko mielessä.

– Toinen irtaantuminen tapahtuu silloin, kun pääsen kotiin ja siellä on vastassa pieni mies. Hänen kanssaan touhutessa ei tarvitse miettiä työasioita. Se on myös sellainen juttu, joka tulee moneen kertaan työpäivän aikana mieleen, että mitäköhän se pikkujätkä siellä kotona juuri nyt touhuilee. Vaimo laittaa aina silloin tällöin viestiä, että mitä poika on puuhaillut ja oppinut.

Yrittäjäperheessä kasvanut Iiro tietää, että aika on rajallista. Hän pyrkiikin olemaan mahdollisimman paljon kotona, jotta voi tarjota pojalleen yhteisiä hetkiä.

Iiro itse pyöri pienenä poikana yrityksen tiloissa. Muutama niiltä ajoilta tuttu työntekijä onkin edelleen Hovi Salesin palveluksessa.

– Muistan hyvin, miten pyörin vaahtosammuttimen kokoisena tuolla keittiössä ja söin pähkinöitä ja kaikkea mitä tarjottiin. Se on tuonut mukanaan myös sen, että kyllä tässä Kalliohovin talossa on minulle sellainen oma rakkautensa.

 

Kun omistajan poikaa uunotettiin

Työelämänsä Iiro aloitti Kalliohovissa 15-vuotiaana. Ura alkoi apumiehen roolissa erilaisissa tilaisuuksissa, esimerkiksi tiskaaminen tule nuorelle miehelle tutuksi. Niiltä ajoilta mieleen nousee myös hauska muisto.

– Aika nöyränä poikana piti silloin tulla töihin, olin kuitenkin omistajan poika, ja siinä oppi hyvin tekemään kyseenalaistamatta sen mitä käskettiin. Kerran sitten silloiset tarjoilijat uunottivat minua oikein antaumuksella. Asialle on naurettu jälkeenpäin monet kerrat.

– Oli erään yrityksen pikkujoulut ja olin keräämässä lautasia. Yksi kokeneemmista sitten pyysi hakemaan ulkoa ämpärit ja käski viedä ne pöytiin. Hän perusteli asiaa sillä, että on sen verran kovat juhlat, että kyseessä on oksennusämpärit ja minun tehtäväni oli vaihtaa niitä tasaisin väliajoin. Nuorena miehenä lähdin hakemaan ämpäreitä ja juuri ennen kuin olin niiden kanssa salin puolella, niin siinä kohteessa minulle vinkattiin, että nyt meni poika lankaan, Iiro nauraa.

 

”Minulla oli kuitenkin pitkään haaveena arkeologin ammatti, sillä historia on ollut aina lähellä sydäntä.”

 

Työ perheyrityksessä hotelli- ja ravintola-alalla ei ollut Iirolle itsestäänselvyys. Hän naurahtaa molempien vanhempiensa sanoneen, että valitse mieluummin jokin toinen ala. Miehellä itsellään oli haaveena jokaisen nuoren miehen unelma-ammatit eli NHL-jääkiekkoilija ja rock-tähteys.

– Jossain vaiheessa tajusin, ettei minusta taida olla tulossa kumpaakaan noista. Olen aina pitänyt matkailusta, kielistä ja ihmisten tapaamisesta, joten sitä kautta tämä ala kiinnosti. Minulla oli kuitenkin pitkään haaveena arkeologin ammatti, sillä historia on ollut aina lähellä sydäntä.

– Kun tuli aika valita mitä sitä isona pitäisi tosissaan tehdä, niin siinä vaiheessa nousi esiin myös yksi iso haave eli perhe ja koti. Totesin arkeologin ammatin olevan melko liikkuvaa ja työpaikat ovat sen verran kiven alla, että niiden asioiden sovittaminen jonain päivänä perhe-elämään ei ole se paras ratkaisu.

Iiro päättikin suunnata vastoin vanhempiensa vinkkausta hotelli- ja ravintola-alalle. Hän lähti opiskelemaan kansainvälistä hotellipuolta ja matkusti opiskeluiden kautta vaihto-oppilaaksi Puerto Ricoon.

– Siellä elin yhtä elämäni parhaimmista ajoista ja olisin halunnut jäädä sinne. Viisumi kuitenkin loppui ja koulukin oli käytävä loppuun, joten palasin Suomeen. Tarkoituksena oli viimeistellä opiskelut ja miettiä sitten tulevia kuvioita, Iiro kertoo.


”Hän oli koko vuoron ajan hakannut kiekkoa minua päin onnistumatta maalinteossa ja vuoron jälkeen Samu tuli sitten pukukopissa pilke silmäkulmassa haistattelemaan. Silloin tiesin olevani lätkäurani huipulla ja siitä eteenpäin se ura on ollut pelkkää alamäkeä.”

 

Kotikaupunki Rauma ei ollut tässä vaiheessa millään lailla mukana vaihtoehdoissa. Iirolle aukesi työtarjous Turkkiin ja sinne hän olikin jo tekemässä lähtöä, kunnes isä soitti, että Raumalla olisi tilanne päällä ja tarvittaisiin pikaista apua perheyrityksen toiminnoissa.

– Tulin takaisin Raumalle ja täällä meni sitten arvomaailmat uusiksi. Olen tavallaan tiedostamattani jäänyt tänne. Kyllähän sitä tasaisin väliajoin miettii, että pitäisikö vielä lähteä jonain päivänä jonnekin hakemaan uusia haasteita, mutta elämä Raumalla on kuitenkin kaikin puolin mukavaa. Täällä on tutussa ympäristössä sekä oma että vaimon perhe, ystävät ja harrastukset.

Iiro muistuttaa, että koskaan ei saa sanoa ei koskaan, mutta ylpeys omasta perheyrityksestä ja siinä mukana olemisesta ovat hänelle tärkeitä asioita.

– Olen päässyt tekemään uusia strategioita ja mukaan yrityksen hallitukseen, koko ajan mennään tässä arjessa eteenpäin. Isä on tehnyt hienoa työtä, on kunnia asia päästä olemaan tässä mukana ja päästä mahdollisesti omalta osaltaan jatkamaan sitä työtä jonain päivänä.

NHL-jääkiekkoilijaa Iirosta ei tullut, mutta uransa huipulla hän kertoo olleensa kuluvan kiekkokauden alussa.

– Olin maalivahtina yhdellä vuorolla ja vastustajan riveissä pelasi suuresti arvostamani, lähes 100 Liiga-matsia urallaan pelannut Samu Isosalo. Hän oli koko vuoron ajan hakannut kiekkoa minua päin onnistumatta maalinteossa ja vuoron jälkeen Samu tuli sitten pukukopissa pilke silmäkulmassa haistattelemaan. Silloin tiesin olevani lätkäurani huipulla ja siitä eteenpäin se ura on ollut pelkkää alamäkeä, Iiro nauraa.

 

Ravintola Kapteeninhuoneen herkullinen lounas on tarjolla arkisin klo 11.00-14.00, katso lisää osoitteesta www.kapteeninhuone.fi

Syksyn makuja

By | Yleinen
Näin syksyn tultua ja metsästyskauden jo ollessa hyvässä vauhdissa, alkavat omatkin mielitekoni ruoan suhteen kohdistua metsän antimiin. Itse en tosin harrasta metsästystä eikä tuttavapiirissänikään ole metsästäjiä, joten riistan suhteen olen kokonaan kaupan tarjonnan varassa.

Tänä päivänä kauppojen valikoimiin on enenevässä määrin tullut riistaa, josta kylläkin osa on ulkomaantuontia ja tarhattua, joka muistuttaa vain vähän aitoa villiriistaa.

Riistaruokia valmistaessani käytän useimmiten hirven- tai peuranfileetä, jonka valmistus yksinkertaisemmillaan on paistaminen pannulla pihvinä ja siihen lisäkkeeksi pekoni-perunarösti
ja paistettuja sieniä – vaikkapa suppilovahveroita, joita tänäkin vuonna tuntuu tulevan melko runsaasti.

Kaiken kruunaa hyvä kastike, jonka pystyy valmistamaan helposti tuunaamalla kaupasta saatavia kastikepohjia, esimerkiksi punaviinikastiketta jonka joukkoon lisätään riistafondia, hieman konjakkia, makeudeksi vaikka mustaherukkahyytelöä, hieman rosmariinia ja katajanmarjaa. Itse lisään vielä nokareen aurajuustoa.

Jos aikaa ja viitseliäisyyttä löytyy, voi tehdä kastikkeen alusta asti itse:
Luisista lihoista niin tehdään liemi paahtamalla ensin luut ja juurekset (porkkanaa, palsternakkaa, purjoa, selleriä ja sipulia) jonka jälkeen kaikki pannaan kattilaan, vettä päälle ja kiehumaan.
Kuoritaan verivaahto pois ja lisätään pippureita ja laakerinlehteä. Riistalientä tehdessä lisätään vielä rosmariinia ja katajanmarjaa. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, koska lientä kasaan keitettäessä suolan määrä vahvistuu. Luiden ja juuresten annetaan hautua useita tunteja, jonka jälkeen se siivilöidään ja keitetään kasaan. Tiivistetty liemi kannatta pakastaa pienissä erissä, jolloin sitä on helppo ottaa käyttöön tarvittaessa.

Myös riistan edullisemmista osista saa erittäin maukkaita ruokia. Esimerkiksi lapaa tai selkää juuresten ja edellä mainittujen mausteiden kanssa hauduttamalla saa mitä maukkaimpia pataruokia.

Jauhelihasta kannattaa valmistaa hieman tyylikkäämpiä jauhelihapihvejä eli Wallenbergin riistapihvejä:

  • ½ kg hirven tai peuran jauhelihaa
  • 5 keltuaista
  • 2,5 dl kylmää kermaa
  • suolaa ja pippuria

Kaikkien aineiden tulisi olla kylmiä kun tuotteet sekoitetaan keskenään. Massasta muotoillaan ohuita pihvejä, jotka pyöritellään korppujauhoissa ja paistetaan voi-öljyseoksessa kauniin ruskeiksi.
Lisänä voi tarjota edellä mainittua kastiketta ja perunasosetta sekä tuoreista puolukoista valmistettua hilloa.

Riistaan kuuluu myös suuri määrä eri lintuja, joiden valmistaminen on yhtä antoisaa kuin isommankin riistan, Linnuista esimerkiksi sorsan valmistan juuresten kera kokonaisena uunissa paistaen, jonka jälkeen irrotan rintafileestä luut ja puolitan koipi-reisipalat.

Lisukkeeksi sopii vaikka kokonaisina paistetut perunat ja riistanmakuinen konjakki-kermakastike.

Kannattaa myös kokeilla confitin valmistusta esimerkiksi sorsankoivista.
Rintafileet ja koivet irrotetaan rangasta. Rankaa paahdetaan uunissa ja siitä irronneessa rasvassa
sorsankoivet haudutetaan miedossa lämmössä ylikypsiksi.

Tarjoillaan sienirisoton ja paahdettujen juureslastujen kera.