Keittiömestarin mietteitä

Kapteenin pöydässä: Aleksi Saarela

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Tällä kertaa lounastimme yhdessä Pohjois-Amerikasta kesäksi Raumalle kotiutuneen jääkiekkoilija Aleksi Saarelan kanssa. Lounaaksi nautittiin amerikanbroileria paholaishillon ja bataattiranskalaisten kera sekä Kapteeninhuoneen herkullinen Châteaubriand bernaise-kastikkeella ja röstiperunoilla.

Aleksi Saarelalla on takanaan ensimmäinen täysi kausi Pohjois-Amerikassa. 21-vuotias hyökkääjä palasi muutama viikko sitten Suomeen ja Raumalle viettämään kesää. Paluu työpaikalle on edessä syyskuun alussa.

– Treenaan nyt omatoimisesti ja käyn kerran viikossa Luvialla jäällä. Siellä on samaan aikaan tuttuja jätkiä kuten Mestiksessä pelaavat Roope Urpolahti ja Julius Marva, Saarela kertoo.

Alla on tehokas kausi, sillä Saarela oli joukkueensa seitsemänneksi tehokkain pelaaja. 69 AHL:n runkosarjaottelussa syntyi 25 täysosumaa ja 18 maalisyöttöä. Pudotuspeleissä Charlotte Checkers eteni toiselle kierrokselle. Laitilalaislähtöinen hyökkääjä iski kahdeksassa matsissa tehot 2+1=3.

– Suurimmat erot kotimaiseen kiekkoon tulevat pienestä kaukalosta ja luisteluvoimasta. Suomessa pelataan trappia ja viivelähtöjä. Pohjois-Amerikassa taas lähdetään hyökkäämään ja karvaamaan sillä mentaliteetillä, että kaikki viisi äijää lähtee taklaamaan omaa miestään. Sitä kautta pyritään pitämään vastustaja omassa päädyssään.

Kontaktipelaaminen onkin hyvin erilaista eri sarjojen välillä.

– En muista, että minua olisi taklattu Liigassa 20 peliin yhteensä viittä kertaa. AHL:ssä tulee helposti kymmenenkin taklausta yhteen peliin, joskus jopa yhteen yksittäiseen vaihtoon. Fyysisyyden kanssa saa olla koko ajan hereillä.

Saarelalle pienen kaukalon pelitapa sopii paremmin kuin hyvin.

– Luisteleminen on ollut aina yksi vahvuuksistani, joten kun tajusin harjoitusleirillä mikä on homman nimi, niin oli tietyllä tapaa helppo päästä siihen pelitapaan kiinni. Kontakteilta välttyy kun laittaa itse jalkaa liikkeelle.

 

”Olihan se hieno kokemus, kun pääsi näkemään
miten NHL-joukkueiden arki toimii pelipäivinä.”

 

Kauden aikana Caroline Hurricanes kutsui Saarelan kerran ylös NHL-joukkueeseensa. Ensimmäistä ottelua kiekkomaailman kirkkaimmissa valoissa ei kuitenkaan vielä tullut.

– Kaikki tapahtui nopeasti. Kahden ja puolen tunnin päästä puhelinsoitosta istuin jo lentokoneessa matkalla Charlottesta kohti Pittsburghia. Vasta silloin ehdin todella miettimään, että olisiko nyt se paikka päästä näyttämään omaa osaamistani NHL:ssä. 

– Loppujen lopuksi siellä parsittiin miehet siten kasaan, että he pystyivät pelaamaan, ja minä palasin takaisin Charlotteen. Olihan se hieno kokemus, kun pääsi näkemään miten NHL-joukkueiden arki toimii pelipäivinä. Ja täytyy muistaa, että kutsu ei osu kaikkien kohdalle.

Ensimmäisestä NHL-ottelusta Saarela ei ole ottanut mitään paineita. Tilaisuus tulee, kun on sen aika.

– Siellä ei vihjailla, että saattaa olla, että kutsu kävisi. Vaan se tulee sitä kautta, että pystyt osoittamaan olevasi kentällä ja sen ulkopuolella valmis. Mielestäni se on niin parempikin, ei tule mitään turhia odotuksia tai turhia luuloja itsestään tai omasta pelaamisesta.

 

Jääkiekko vahvasti verenperintönä

Aleksi Saarela on toisen polven jääkiekkoilija. Hänen isänsä Pasi pelasi urallaan 1990- ja 2000-luvulla yhteensä 775 liigaottelua ja kirjautti niissä komeat 264+232=496 tehopistettä. Hän kantoi kotimaisessa liigassa Lukon lisäksi Helsingin Jokereiden ja Porin Ässien paitoja.

Aleksin ensimmäiset kiekkomuistot nousevat esiin vuosituhanneen vaihteesta, kun isä Pasi kiekkoili länsinaapurissa.

– Muistan hämärästi sen ajan, kun isäni pelasi Ruotsin Frölundassa. Sieltä minulla on ensimmäinen jääkiekkoon liittyvä muistikuva, kun luistelen itse ensimmäisen kerran muutaman vuoden ikäisenä.

– Se oli sitä meidän arkeamme, että joka viikko oli pelejä, joita kävimme perheen kanssa katsomassa. Onhan niistä hienoja muistoja, kun on saanut pienenä nassikkana pyöriä pukukopissa voittomatsien jälkeen.

 

”Täytyy myöntää, että olen isoveljenä antanut toisinaan
ehkä hieman liikaakin kovuutta pikkuveljelle.”

 

Myös Aleksin 16-vuotias pikkuveli Antti Saarela on kiekkoilija. Antti teki juuri sopimuksen Rauman Lukon kanssa. Kyseessä on siis kiekkoperhe sanan varsinaisessa merkityksessä.

– Jääkiekko on ollut aina iso osa meidän elämäämme. Antin kanssa olemme pelanneet paljon pihapelejä yhdessä. Usein se meni niin, että ensin hoidettiin kouluhommat hyvin alta pois ja sen jälkeen pelattiin kotiintuloaikaan asti kiekkoa. Täytyy myöntää, että olen isoveljenä antanut toisinaan ehkä hieman liikaakin kovuutta pikkuveljelle, Saarela naurahtaa.

Hän kertoo, että kotona on aina painotettu koulunkäynnin tärkeyttä. Kiekon pariin pääsi vasta sitten, kun kotiläksyt oli tehty.

– Koulu on ollut minulle aina hyvää vastapainoa kiekolle, ja toisinpäin. Hoidin ne asiat aina viimeisen päälle. Vaikka jääkiekko on tullut varmasti verenperintönä, niin ei meillä silti ole kotona koskaan sen enempää jääkiekosta puhuttu. Elämässä on niin paljon muitakin asioita.

– Minulle kiekkoilijan ammatti on ollut aina ehkä alitajuisesti haave. Tosissani aloin panostamaan siihen ajatukseen vasta joskus teini-iässä. Silloin tajusin, että minulla on ainekset tulla kovalla työllä ammattilaiseksi.

Tullakseen huippupelaajaksi vaaditaan kovaa työmoraalia ja tuhansia tunteja harjoitusta. Ammattiurheilijan nuoruusvuodet ovat usein erilaisia kuin muiden.

– Kaikki sellaiset niin sanotut nuoruuden paheet ja yöjuoksut ovat jääneet minulta väliin. En kuitenkaan koe jääneeni mistään paitsi. Olin mieluummin illat kotona ja valmistauduin seuraavan päivän peliin. Pyörimällä Laitilan yössä olisin antanut vain turhaa etumatkaa muille pelaajille.

Lautaselta löytyi herkullista amerikanbroileria paholaishillon ja bataattiranskalaisten kera.

 

Miksi 87, miksi ei 52?

Liiga-debyyttinsä Aleksi Saarela teki vain 16-vuotiaana kaudella 2012-13. Tuolloin hän sai Lukossa pelipaitansa selkään numeron 87. Numeron valinta aiheutti kannattajissa keskustelua. Onhan kyseessä sama numero, jolla pelasi ja pelaa edelleen yksi maailman parhaista pelaajista eli NHL-tähti Sidney Crosby.

Pelinumeron taakse kätkeytyy kuitenkin mielenkiintoinen ja hauska tarina.

– Minun ei pitänyt pelata vielä silloin. Tarkoitus oli vetää ainoastaan harjoituksia liigajoukkueen mukana. Pelaajia oli kuitenkin paljon sairastuvalla, ja suunnitelmat muuttuivat nopeasti. Lukon huoltaja Samu ”Nunu” Tätilä totesi, että isäsi numeroa 52 ei ehditä tähän hätään tilaamaan. 

– Vapaana oli silloin vain Ässiin siirtyneen Eero Elon vanha numero 81 ja tuo 87. Sanoin ”Nunulle” etten ota Eeron numeroa, joten laitetaan se 87. Siinä kohtaa ajatukset pyörivät vain niissä hyvissä fiiliksissä, kun pääsee pelaamaan uransa ensimmäistä liigaottelua. En edes ajatellut kenen numero se 87 on.

Treenien jälkeen isä Pasi oli hakemassa poikaansa. Autossa totuus selvisi.

– Isä kysyi, että minkäs numeron sait. Kun kerroin, että vedän numerolla 87, niin sitä seurasi sellainen pitkä kiusallinen hiljaisuus. Sen hiljaisuuden aikana tajusin, että sehän on Crosbyn numero, Saarela naurahtaa.

Vaikka isän vanhaa pelinumeroa ei ollut mahdollista siihen hätään saada, ei Aleksi olisi sitä halunnutkaan.

– Seurassa varmasti oli ajatus siitä, että minä pelaisin isän numerolla. Olen kuitenkin sitä mieltä, että se numero kuuluu isälleni, enkä siitä syystä edes haluaisi sitä.

Pasi Saarelan uran alkutaipaleen pelinumero 25 on kuitenkin ollut vahvasti mukana sekä Aleksin että Antin matkassa.

– Olen pelannut junioreissa paljon numerolla 25. Anttillahan se taitaa olla selässä myös liigapaidassa. Charlottessa minulla on nyt numerona 7.

 

Porin vuodet kasvattivat urheilijana ja ihmisenä

Nuoresta iästään huolimatta Saarela on ehtinyt pelata kotimaista Liigaa jo 166 runkosarjaottelua. Rauman Lukkoa ja Porin Ässiä edustanut Laitilan Jyskeen kasvatti on tehnyt noissa otteluissa yhteistehot 42+35=77.

– Lukossa sain aloittaa urani aikuisten sarjoissa. Raumalla olen päässyt viettämään monia hienoja hetkiä, mutta pelillisesti myös hieman raskaampia ja sitä kautta opettavaisia hetkiä. Lukko on iso osa raumalaisuutta ja täällä sekä puitteet että organisaatio ovat kunnossa, Saarela kertoo.

Porin vuosina hän kertoo ottaneensa isot askeleet eteenpäin urheilijana.

– Saan kiittää Ässien sen aikaista päävalmentajaa Pekka Rautakalliota monesta asiasta. Hän opetti paljon asioita niin kentällä kuin sen ulkopuolellakin. Sellaisia juttuja, joita en ollut aiemmin osannut edes ajatella.

– Yksi tärkeimmistä opeista oli se, ettei riitä mitä on kentällä, vaan myös se ratkaisee, mitä teet pelien ja harjoitusten välissä. Treenaaminen ja urheilulliset elämäntavat eivät ole koskaan olleet minulle mikään ongelma, mutta silloin todella ymmärsin kuinka paljon helpompaa on toimia jäällä, kun on tehnyt kaikki muutkin asiat viimeisen päälle oikein.

 

”Lukko on iso osa raumalaisuutta ja täällä
sekä puitteet että organisaatio ovat kunnossa.”

 

Myös saapuminen paikallisvastustajan patapaidassa Raumalle kasvatti 17-vuotiasta nuorta miestä henkisesti.

– En usko, että kukaan sen ikäinen pelaaja on saanut niin paljon huutoja ja piikkiä katsomosta, kuin mitä minä sain silloin. Osasin kääntää sen kuitenkin voimavaraksi ja tajusin, ettei kaikkia kommentteja voi ottaa itseensä.

Saarela oli mukana voittamassa Suomelle alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruutta vuonna 2016. Kokemus hakee vertaistaan, sillä kaiken kruunasi se, että mestaruus tuli kotikisoissa Helsingissä.

– Siitä nousee aina ensimmäisenä mieleen se porukka. En usko, että tuon ikäluokan kisoissa on koskaan ollut niin lahjakasta joukkuetta kuin mitä meillä silloin oli. Se kertoo varmasti omaa kieltään, että kuinka moni siitä porukasta pelaa nykyään NHL:ssä vakituisesti ja kuinka moni on tehnyt sopimuksen NHL:ään.

Kapteeninhuone on tunnettu hyvistä liharuuista. Yksi herkullisista vaihtoehdoista on Châteaubriand bernaise-kastikkeella ja röstiperunoilla.

 

Salaisuus Saarelan miesten laukausten takana

Aleksi, Antti ja isä Pasi ovat pelaajina kaikki hyvin erityylisiä. Yksi asia kuitenkin yhdistää heitä vahvasti, ja se on luja ja tarkka lyöntilaukaus. Mikä on Saarelan miesten laukauksen salaisuus?

– Toistomäärä. Ihan kuten missä tahansa muussakin lajissa tai ammatissa, sinusta ei voi tulla hyvää ellet harjoittele. Luistelemaan oppii luistelemalla, laukomaan laukomalla. Olen käyttänyt elämässäni tunteja ja taas tunteja laukauksen hiomiseen. Ampunut kiekkoa toisensa perään niin jäällä kuin vanerilta.

Saarela on nuorena miehenä rikkonut laukauksellaan Laitilan jäähallin pleksejä.

– Laukaus on kuitenkin yksi kiekkoilijan tärkeimmistä aseista. Silloin kun tietää itse, että oma veto on kunnossa ja vaarallinen, niin sitä uskaltaa käyttää silloin kun paikka tulee. Lähden aina siitä, että jokainen maalille lauottu kiekko on maalintekoyritys.

Koska kyseessä on kilpaurheilija, liittyy laukaukseen luonnollisesti myös pieni kilpailumentaliteetti.

– Ehkä omassa mielessäni olen aina tavoitellut sitä, että oma vetoni olisi parempi kuin isälläni, Saarela virnistää.

Aleksi Saarela on nauttinut Châteaubriandinsa, ja maittava lounas ansaitsee mieheltä suuret kehut.

– Oli todella hyvää ruokaa. Nyt kun olen kesän Raumalla, niin pääsen käymään täällä Kapteeninhuoneellakin useammin.

Ruokakulttuuri on Jenkeissä melko erilainen. Yksi hauska esimerkki tuli vastaan ruokakaupassa.

– Jenkeissä voi syödä halvalla vain epäterveellisesti. Jos haluat syödä siellä terveellisesti niin kuin urheilijan kuuluu, niin siitä saa maksaa pitkän pennin. Yhdysvalloissa maksoi kaupassa kurkku neljä dollaria, ja nyt kun kävin ruokakaupassa Raumalla, niin kurkulla oli hintaa 37 senttiä. Siinä pääsi jo ääneen pieni nauru.

 

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.

Kapteenin pöydässä: Iiro Koski

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Saimme vieraaksemme vuoden raumalaiseksi valitun, hienon Raum Rome Paris -brändin rakentaneen Iiro Kosken. Lounaaksi lautaselta löytyi Kapteeninhuoneen maittavaa porsaanfileetä punasipulikastikkeessa ja kermaperunoilla sekä paistettua lohta, nokkosmuhennosta ja tilliperunoita.

Raumalainen Iiro Koski sanoo, että kaikki tiet eivät vie Roomaan. Sama slogan löytyy myös miehen käyntikortista. Raum Rome Paris on hyväntuulinen raikas brändi, jonka takaa löytyy hyväntuulinen hymyilevä nuori mies.

– Nuori ja nuori. Monesti tituleerataan nuoreksi yrittäjäksi, mutta toisaalta ikää on mittarissa 26-vuotta. Totta kai moneen pitkän linjan yrittäjään verrattuna olen vielä keltanokka, Iiro naurahtaa.

Hän kertoo käyvänsä normaalisti muutaman kerran viikossa lounaalla yliopiston ja SAMKin kouluruokaloissa. Paikallisissa lounaspaikoissa hän vierailee kerrasta kahteen viikossa.

– Raumalla on hyvä ruokaravintolatarjonta. Toki enemmän tulee käytyä kahviloissa. Iltaisin käyn ruokaravintoloissa melko harvoin. Usein ne painottuvat enemmän niihin poikaporukoiden yhteisiin illanviettoihin.

Myös kotona kokkailu on lähellä miehen sydäntä.

– Tykkään kokkailla itse ja kokeilla erilaisia juttuja. Tällä viikolla on tullut tehtyä muun muassa kaalijauhelihakeittoa. Toki useamminkin voisi keittiössä viihtyä.

 

Ankkuri, Eiffel-torni ja kello – logon takana vahva ajatus

Porissa myyntiä ja markkinointia opiskeleva Iiro keskittyy tällä hetkellä täysillä omaan yritykseensä ja Raum Rome Paris -brändin pyörittämiseen. Omien sanojensa mukaan koulu on ollut tauolla pidempään kuin ehkä alunperin oli ajatus.

– Opiskelut ovat opinnäytetyötä vaille valmiina. Eli sinällään ollaan loppusuoralla, nyt pitäisi vain priorisoida kiireet. Tosin nyt alkaa kesä ja sitä kautta Raum Rome Parisin vilkkaimmat kuukaudet.

Raum Rome Paris sai alkunsa joulukuussa 2016. Iirolle oli jäänyt pyörimään ajatuksiin vanha raumalainen sanonta ”Rauma, Rooma, Pariisi – siinä kolme tosi kovaa”.

– Siitä tuli sellainen inspiraatioryöppy. Löysin tietyllä tapaa ongelman, jota lähdin ratkaisemaan. Kaikkihan lähti liikkeelle logosta ja sen suunnittelusta.

 

”Kun ne ovat vielä ympyrän muodossa kellona,
niin se kuvaa sitä kuinka Rooma oli aikoinaan maailman keskipiste.”

 

Nykyinen Raum Rome Paris -logo ei ole se ensimmäinen versio. Ei lähelläkään sitä. Iiron pöytälaatikosta löytyy monia erilaisia vaihtoehtoja.

– Mietin pitkään erilaisia symboleita, jotka kuvastavat jokaisessa nimessä jotain kirjainta. Luonnollisesti niiden piti sopia kyseisten kaupunkien teemoihin. Raum-sanassa oleva ankkuri oli niistä helpoin, samoin Paris-sanan Eiffel-torni oli selkeä valinta.

Vaikeimmaksi osoittautui Rooma.

– Siihen oli vaihtoehtoina muun muassa laakeriseppele, hopeakolikko ja ylhäältäpäin kuvattu Colosseum. Lopulta tulin siihen tulokseen, että haluan mukaan roomalaiset numerot. Ne ovat todella vanhoja, mutta silti edelleen käytössä. Kun ne ovat vielä ympyrän muodossa kellona, niin se kuvaa sitä kuinka Rooma oli aikoinaan maailman keskipiste.

 

Kokeilu kantoi hedelmää

Logon suunnitteluvaiheessa ei ajatuksissa olleet vielä vaatteet ja muut tätä nykyä katalogista löytyvät tuotteet kuten julisteet ja postikortit. Vasta kun logo oli valmis, heräsi ajatus T-paidasta. Iiro päätyi kuitenkin painamaan uuden logon ensimmäisenä muutamaan kangaskassiin.

– Sen piti olla ihan puhtaasti vain kokeiluluonteinen juttu. Aloin kuitenkin ajatella, että kyllä tästä jotain voisi syntyä. Ajatukset alkoivat hyvällä tavalla harhailla ja ideat kasvoivat. Se oli omalla tavallaan todella koukuttavaa.

Iiro naurahtaa, että toiminta oli alun alkaen niin sanottua ”autotallimeininkiä”. Kahdeksan vuotta kuvataidekoulua käyneen Iiron avuksi löytyi yläasteaikojen kuvaamataidonopettaja Janne Ruohonen.

– Tapasin Jannen ohimennen kaupassa ja kysyin, että tietääkö hän mitään kankaanpainamisesta. Hän kertoi tietävänsä asiasta jotakin ja pyysi käymään Raumanmeren koululla. Siellä teimme yhdessä painoseulan vanhasta kuvataidekoulun taulustani.

– Painoseulahan on puukehikko, jonka ympärille on pingotettu tiheäreikäinen polyesterikangas. Siihen valotetaan myöhemmin haluttu kuva tai teksti. Janne kiristi kangasta kehikon ympärille ja minä niittasin kankaan kiinni. Sillä painettiin ensimmäiset 100 Raum Rome Paris -kangaskassia.

 

”Ajatukset alkoivat hyvällä tavalla harhailla ja ideat kasvoivat.
Se oli omalla tavallaan todella koukuttavaa.”

 

Sen jälkeen katalogi on kasvanut huimasti. Kangaskassia seurasi Raum Rome Paris -julisteet, T-paidat, postikortit ja erilaiset tekstiilit kuten esimerkiksi hupparit, takit, tunikat ja vauvojen bodyt.

– Laadukkaat tuotteet ja vihreät arvot ovat minulle tärkeitä. Haluan, että tuotteeni on tehty eettisesti oikeanlaisissa olosuhteissa. Olen kertonut aina avoimesti, että tuotteeni on valmistettu suurimmaksi osaksi Intiassa, Bangladeshissa ja Kiinassa.

Pienyrittäjän on mahdoton suunnata itse paikan päälle katsomaan, miten tuotteita ulkomaisissa tehtaissa valmistetaan.

– Luotan siihen, että vaatevalmistaja kertoo tuotteiden olevan valmistettu kierrätysmateriaaleista. Mikäli niin on kyetty jättämään noin 90% pienempi hiilijalanjälki, niin se on vihreiden arvojen mukaista.

 

Kesäksi kivijalkakauppa Vanhaan Raumaan

Iiron mainitsemasta ”autotallimeiningistä” on otettu askelia eteenpäin. On ollut pakko, sillä yhden miehen pyörittämässä yrityksessä aika on rajallista.

– Kangaskassit ja narureput painan edelleen itse. Vaatteiden painamisen olen ulkoistanut. Määrät alkavat olla jo sen verran isoja, että ulkoistamalla minulle säästyy aikaa esimerkiksi kehitystyöhön ja markkinointiin.

Yksi tärkeä markkinoinnin keino on olla paljon esillä oman brändinsä puolesta. Sen lisäksi että Raum Rome Parisilla on oma verkkokauppansa, on Iiron löytänyt myös erilaisista tapahtumista.

– Rauman iltatorit ja sunnuntaiset päivätorit ovat olleet minun vakiopaikkojani. Se oli aluksi se kivijalka, johon tämä homma pohjautui. Ollaanhan siellä hieman kelien armoilla, mutta torielämässä on täysin oma tunnelmansa. Sitä voisi kuvailla sellaiseksi aidoksi fiilikseksi, johon kuuluu vahvasti ihmisten välistä kanssakäymistä.

– Lisäksi olen saanut järjestää paljon pop up -myyntiä muutamissa Vanhan Rauman liikkeissä. Siitä todella iso kiitos kaikille niille, jotka ovat minua auttaneet omalta osaltaan.

 

Mielestäni tässä yhteistyössä nivoutuu hienosti yhteen Raum Rome Parisin sanonta:
kolme kaupunkia, tuhansia tarinoita ja ikuisia muistoja.”

 

Myös Hovi Sales tekee Iiron kanssa tiivistä yhteistyötä. Kalliohovin ja Raumanlinnan vastaanotossa pukeudutaan päivittäin Raum Rome Paris -paitoihin. Kolmea kovaa kaupunkia esiin nostavat taulut löytyvät hotellien vastaanottojen seinältä. Tulevaisuudessa myös Hovin ravintoloiden tarjoilijat pukeutuvat vastaaviin paitoihin.

– Viime jouluna Hovi Salesin hotellipuolelta oltiin yhteydessä, ja kyseltiin onnistuisiko asiakaslahjoiksi kangaskasseja ja postikortteja. Keväällä laajennettiin yhteistyötä hotellien vastaanottoväen ja ravintoloiden tarjoilijoiden pukeutumiseen.

– Raumanlinnassa ja Kalliohovissa käy ihmisiä ympäri maailman. Mielestäni tässä yhteistyössä nivoutuu hienosti yhteen Raum Rome Parisin sanonta: kolme kaupunkia, tuhansia tarinoita ja ikuisia muistoja. 

Tulevaksi kesäksi on luvassa uutta, sillä Iiro avaa kolmen kuukauden ajaksi oman myymälänsä Vanhaan Raumaan.

– Kesäkuun alusta elokuun loppuun minulta löytyy Kuninkaankatu 7 sisäpihalta kivijalkakauppa. Avauspäivästä tiedotan tarkemmin omissa kanavissani esimerkiksi Facebookissa.

 

Vuoden raumalainen rohkaisee seuraamaan omaa intohimoaan

Raum Rome Paris on vienyt Iiron moneen paikkaan ja tarjonnut hänelle hienoja kokemuksia. Raumalaisyrittäjä on päässyt tapaamaan muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistöä.

– Hänelle tuli luvattua, että viimeistelen opiskeluni keväällä. Sauli naurahti leikkisästi, että niin niin, mutta mikä kevät, Iiro nauraa.

Toinen hieno kokemus on viime tammikuinen valinta vuoden 2017 raumalaiseksi. Iiro keräsi Raumalainen.fi:n äänestyksessä yhteensä 942 ääntä, mikä oli 22 prosenttia kaikista annetuista äänistä.

– Olin ihmeissäni nähdessäni oman kuvani lehden äänestyksessä. En ollut osannut odottaa sitä yhtään. Siellä oli kuitenkin kova kilpailu kolmen kärjen kesken. Kuulin sellaista, että äänestys oli siltä osin yksi palkinnon historian tasaisimmista.

– Kun voitto tuli, niin totta kai olin erittäin otettu. Aikaisempien voittajien joukossa on paljon paikallisia urheilijoita sekä yrittäjiä. Pääsin hienojen nimien jatkoksi, ja osaan todella arvostaa sitä.

 

”Sen olen oppinut, että kun uskallat vain pyytää apua,
niin sitä on varmasti tarjolla.”

 

Kaikkea Iiron tekemistä ohjaa intohimo omaan asiaan. Hän muistuttaa, että omasta tekemisestään välittäminen tuo varmuutta, uskoa ja jaksamista.

– Kaikilla meillä on jokin intohimo, jota haluamme seurata. Minä olen löytänyt omani Raum Rome Parisin ja yrittäjyyden kautta. Moni varmasti miettii, mikä se oma juttu voisi olla. Löytyisikö sellainen omista harrastuksista.

– Antakaa mennä, kokeilkaa ja löytäkää sitä kautta oma juttunne. Rohkeasti vaan yrittämään. Virheitä tekee jokainen, mutta tärkeintä on ottaa niistä se saatu oppi.

Yrittäjyys on yhteistyötä. Iiro haluaakin olla omalta osaltaan auttamassa uusia yrittäjiä.

– Olen itse saanut kokeneemmilta yrittäjiltä paljon apua ja opastusta. Haluan antaa omaa kokemustani muiden käyttöön. Sen olen oppinut, että kun uskallat vain pyytää apua, niin sitä on varmasti tarjolla. 

 

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.

Kapteenin pöydässä: Anne Sulo

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Tällä kertaa valmistaudumme äitienpäivään ja tutustumme Rauman Hovin keittiötoimenpäällikkö Anne Suloon. Lounaaksi valikoitui Kapteeninhuoneen herkullista mustapataa ja riisiä sekä paistettuja ahvenfileitä tilliöljyssä ja parmesanrisotolla.

Rauman Hovin keittiötoimenpäällikkö Anne Sulolle tuli juuri täyteen 20 vuotta pitkät perinteet omaavan paikallisen yrityksen palveluksessa. Hän sai kyseisen hienon rajapyykin täyttymisestä lahjan Rauman Hovin 25-vuotisjuhlissa.

– Urani talossa alkoi työharjoittelulla. Työsuhteen alussa työskentelin kokkina täällä Kapteeninhuoneessa, josta toimipaikaksi vaihtui Vuojoen kartano. Siellä vietin lähes 12 vuotta, kunnes palasin Rauman toimipisteisiin nykyiseen toimeeni keittiötoimenpäälliköksi, Anne kertoo.

Ravintolassa työskentely ei vielä opiskeluaikoina ollut Annen ajatuksissa. Työharjoittelu kuitenkin muutti kaiken.

– Opiskellessani alaa ajattelin suuntaavani suurtalouskeittiöiden puolelle. Opettajani kuitenkin ehdotti työharjoittelua Kapteeninhuoneessa. Tykästyin työskentelyyn ravintolassa ja sitä kautta jäin tähän ammattiin ja taloon.

Keittiötoimenjohtajan työ on sisällöltään laaja ja mielenkiintoinen. Anne naurahtaakin touhuavansa hieman joka paikassa jotain.

– Työni sisältää paljon suunnittelua, ideointia ja uusien juttujen kehittelyä. Suunnittelen menujen pohjat niin ravintoloihimme kuin erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Lisäksi autan ja olen tukena meidän keittiöpäälliköillemme. Heidän kanssaan hiomme yhdessä myös menut lopulliseen muotoon.

 

Trendit huomioidaan, mutta klassikot pitävät pintansa

Kuten Rauman Hovin kaikilla ravintoloilla, myös Kapteeninhuoneella on vahva ja vakuuttava maine. Mitkä ovat ne pääajatukset Kalliokadun tunnelmallisessa ympäristössä tarjottavan ruuan takana?

– Kapteeninhuone profiloituu vahvasti lihaan ja kalaan. Ne ovat niitä kärkiä, joista meidät tunnetaan. Se on ollut sitä aina, ja nyt uskallan paljastaa, että tulemme panostamaan siihen lähiaikoina vielä lisää. Syksyllä on siis luvassa jotain uutta, mutta ei kerrota siitä vielä sen enempää, Anne hymyilee salaperäisesti.

Kotimaisuudella on iso arvo.

– Tuoretta kotimaista kalaa pitää olla. Siikaa, kuhaa, ahventa ja silakkaa.

 

”Koko ala on mennyt suurin askelin kansainvälisempään suuntaan.
Asiakkaat ovat tulleet hyvällä tavalla tiedostaviksi.”

 

Ravintomaailma on ehtinyt muuttua sen 20 vuoden aikana, jona Anne on alalla työskennellyt. Ruuan valmistuksen tekniikka kehittyy ja sitä myötä myös työntekemisen tarkkuus.

– Koko ala on mennyt suurin askelin kansainvälisempään suuntaan. Asiakkaat ovat tulleet hyvällä tavalla tiedostaviksi ja he tietävät paljon ruuasta. He osaavat itse tehdä ruokia, ja nykyään kaupasta saa hyvin pitkälti samoja aineksia, mitä ravintoloissa annosten valmistamiseen käytetään. Sitä kautta he ovat kiinnostuneita siitä mitä lautasella on.

Kapteeninhuoneessa tietyt klassikkoannokset pitävät vuodesta toiseen pintansa.

– Irlantilainen pippuripihvi on yksi sellainen annos, joka pitää pintansa. Eikä suotta, se on yksi meidän suurista ylpeyden aiheistamme.

Anne kertoo alan trendin olevan se, että annoksiin on tullut tietynlaista keveyttä. Trendit tulevat maailmalta, ja niitä seurataan silmä tarkkana.

– Esimerkiksi kermakastikkeita on tällä hetkellä vähemmän kuin joskus aiemmin. Ranskalaisista keittiöistä on siirrytty uusiin suuntiin. Ensin tuli Välimeren keittiöt ja sitten itämaiset vivahteet. Nyt nousussa on grillijutut.

Kapteeninhuoneen lounaalla pääsee nauttimaan arkisin monenlaista herkkua. Palaute on ollut pelkästään positiivista.

– Meillä on lounastajien määrä noussut tasaisesti viime aikoina. Mielestäni se kertoo siitä, että me olemme onnistuneet. Pyrimme jatkuvasti kehittämään uusia juttuja, jotta asiakkaat saisivat mahdollisimman hyviä kokemuksia.

 

”Irlantilainen pippuripihvi on yksi sellainen annos, joka pitää pintansa.
Eikä suotta, se on yksi meidän suurista ylpeyden aiheistamme.”

 

Paikallinen ravintolamaailma saa Annelta ansaitut kehut.

– Raumalla on kiva ja monipuolinen tarjonta. Meillä on täällä monia mielenkiintoisia paikkoja, joista löytyy hyvällä tavalla erikoisiakin juttuja. Tykkään siitä, että Rauman ravintoloissa on paljon rohkeita tekijöitä.

– Ja se on ainoastaan hyvä asia, että on erilaisia vaihtoehtoja tarjoavia paikkoja on paljon. Mielestäni se tukee kaikkien ravintoloiden toimintaa, että ihmisillä on valinnanvaraa. Ei se ole keneltäkään pois, vaan kyse on ravintolakulttuurin kehittymisestä.

 

Äitiyden tehtävä on kasvattaa juuret ja siivet

Asiakaspalvelutyössä paras kiitos tulee aina asiakkaan tyytyväisyydestä.

– Se antaa tekijälleen paljon, kun suunnitellaan jokin kokonaisuus ja sen onnistuu organisoimaan niin, että se toimii. Tyytyväinen asiakas on aina se palkitsevin juttu. Paras kiitos paistaa asiakkaan kasvoilta.

Hektiseen ruokaravintola-arkeen Anne hakee tasapainoa perheen parissa touhuamisesta ja ulkoilemisesta.

– Vapaa-ajalla touhuan paljon kuusivuotiaan poikani kanssa. Tykkään viettää aikaa kotona ja luonnossa. Asun maalla ja se tarjoaa hyvän mahdollisuuden päästä irti sellaisesta tietynlaisesta arkisesta hälystä.

 

”Juurilla tarkoitan sellaista hyvää itseluottamusta ja turvallisuuden tunnetta.
Siivillä taas sitä, ettei esimerkiksi se turvallisuuden tunne rajoita elämistä.”

 

Tulevana sunnuntaina juhlitaan äitejä. Anne on viettänyt omat äitienpäivänsä usein töissä, mutta tänä vuonna hän nauttii juhlapäivästä kotioloissa.

– Olen ollut viimeisen 20 vuoden aikana muistaakseni kaksi kertaa vapaalla äitienpäivänä. Olemme viettäneet äitienpäivää aina lauantaisin. Saattaa tosin olla, että pidämme siitä perinteestä kiinni myös tänä vuonna.

Äitiys on maailman hienoin lahja. Mikä Annelle on äitiydessä kaikkein hienointa?

– Minusta tärkeintä äitinä olemisessa on se, että onnistuisi kasvattamaan lapsensa niin, että hänellä on sekä juuret että siivet. Juurilla tarkoitan sellaista hyvää itseluottamusta ja turvallisuuden tunnetta. Siivillä taas sitä, ettei esimerkiksi se turvallisuuden tunne rajoita elämistä.

Tällä kauniilla ajatuksella on hyvä suunnata kohti sunnuntain äitienpäivää. Rauman Hovi toivottaa hyvää äitienpäivää kaikille äideille!

 

***

Juhlahovissa on tarjolla äitienpäiväbuffet klo 12.00-15.00 aikuisille hintaan 35€ ja lapsille (4-12 v.) hintaan 15€. Alle 4-vuotiaat veloituksetta. Juhlahovissa on lapsille oma leikkihuone!

Äitienpäivää voit viettää myös Johtolassa. Kattaukset klo 11.00, 13.00 ja 15.00. Aikuiset syövät hintaan 42€ ja lapset (4-12 v.) hintaan 15€. Alle 4-vuotiaat veloituksetta.

Katso menut tästä.

Varaukset ja tiedustelut puhelimitse 010 229 5210 ja sähköpostitse sales@hovisales.fi

***

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.

Kapteenin pöydässä: Mikko Aikko

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Kevätauringon kurkistellessa jo pilvien raosta istahdimme alas keskustelemaan seurojen ja yhteisöjen varainhankinnasta. Oikea mies keskustelemaan aiheesta on raumalainen Mikko Aikko, joka tekee töitä Salibandyliitolle ja on tiiviisti mukana oman poikansa jääkiekkoharrastuksessa. Lounaaksi nautimme Kapteeninhuoneen herkullista härän sisäfileepihviä viinikastikkeessa, savuporovoilla ja röstiperunoilla sekä paistettua kuhaa tilliöljyllä ja äyriäisrisotolla.

Rauman Hovi Oy on ollut jo vuosia mukana tukemassa monipuolisesti raumalaista urheilu- ja kulttuuritoimintaa. Monen muun yrityksen tavoin Hovi on omalla tärkeällä panoksellaan mahdollistanut pienten ja hieman vanhempienkien harrastamista.

Rauman Lukon junioripuolella Hovi aloittaa nyt kolmannen kautensa yhteistyössä F-08 -juniorijoukkueen kanssa. Liigatasolla yrityksen kummipelaaja on jo pitkään ollut Lukon hyökkääjä Lauri Tukonen (Lue Kapteenin pöydässä -juttu Lauri Tukosesta tästä.)

Raumalainen Mikko Aikko tietää, kuinka iso rooli tämänkaltaisella tukemisella on seurojen toiminnassa. Aikko on itse urheillut koko elämänsä, ja hän on ollut mukana tänä vuonna 10 vuotta täyttävän poikansa jääkiekkojoukkueen varainhankinnassa.

– Rauman Hovi oli ensimmäisiä sponsoreita, jotka lähtivät mukaan tukemaan meidän toimintaamme. Me järjestämme joukkueen taustojen eli vanhempien ja toimihenkilöiden palavereita ja muita tilaisuuksia Hovin tiloissa. Käytämme laajasti yhteistyökumppanimme palveluita, tässä tapauksessa tilojen vuokraamisen lisäksi sellaisia ovat esimerkiksi ruuat ja kahvitukset, Aikko kertoo.

– Vanhemmat ja toimihenkilöt pääsevät samalla tutustumaan Hovin tiloihin ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. He sitten taas pystyvät mainostamaan näitä palveluita eteenpäin muille ihmisille. Tämä tarjoaa hyvää mainosta ja positiivista julkisuutta.

Yhteistyö ei rajoitu tietenkään tähän, vaan Hovi näkyy vahvasti joukkueen arjessa.

– Teimme viime kaudella uudentyyppisen yhteistyökuvion, jossa joukkueen peliryhmät nimettiin Hovin ravintoloiden ja hotellien mukaan. Meillä on joukkueen sisällä ryhmät nimeltä Byssan pojat, Hovin pojat, Kapun pojat ja Linnan pojat.

– Nämä peliryhmien nimet ovat käytössä otteluissa kaikissa mahdollisissa yhteyksissä. Haluamme tarjota sponsorille aina mahdollisimman paljon hyötyä, mahdollisimman monella eri tavalla.

Pelipaitamainos on yksi niistä niin sanotuista perinteisistä yhteistyömahdollisuuksista. F-08 -junioreilla Hovi Salesin logo on sijoitettu paidan etuosaan olkapään kohdalle.

– Paitamainokset ovat siinä mielessä erinomaisia, että sponsorit saavat näkyvyyttä aina, kun pojat liikkuvat jossain paidat päällä. On sitten kyse peleistä tai jään ulkopuolisista tapahtumista. Esimerkiksi Lukon juhlakauden tapahtumissa niitä kannettiin juhlamarssilla kaupunkikuvassa.

 

Tarjottu tuki mahdollistaa monen lapsen harrastuksen

Varainhankinta on yksi osa jokaisen joukkueen ja yhteisön toimintoja. Se asettaa usein omat haasteensa muutenkin kiireiseen arkeen, mutta saattaa hyvin tehtynä laskea huomattavasti vanhemmille aiheutuvia kustannuksia.

– Jokaisessa joukkueessa on tietty määrä pelaajia, joilla on tietty määrä vanhempia. Nämä vanhemmat ovat töissä jossain, ja monessa työpaikassa työnantaja haluaa tukea työntekijöidensä lasten harrastamista. Jos jokainen vanhempi kartoittaa oman työpaikkansa mahdollisuuden tukea, niin usein jo sitä kautta saadaan kerättyä hyvä pohja, Aikko vinkkaa.

 

”Sponsorit tasoittavat tätä tilannetta niin, että jokaisella on mahdollisuus harrastaa
ja nauttia toisten lasten kanssa heille rakkaasta lajista.”

 

Hän korostaa, että paikallisten yritysten tuki on toiminnassa korvaamatonta. Sopivalla tukimäärällä kuukausimaksut saattavat jopa puolittua.

– Totta kai lähtökohta on se, että vanhemmat maksavat lastensa harrastuksen ensisijaisesti itse, mutta yrityskumppaneiden tuki on erittäin tärkeää. Vanhemmat ovat yleensä eri elämäntilanteissa, eikä jokaisella perheellä voi olla laittaa samaa rahamäärää lasten harrastuksiin. Sponsorit tasoittavat tätä tilannetta niin, että jokaisella on mahdollisuus harrastaa ja nauttia toisten lasten kanssa heille rakkaasta lajista.

Toimintaa voi tukea monin eri tavoin. Toiset tarjoavat täysin vastikkeetonta tukea, toiset taas haluavat näkyvyyttä. Yksi tapa on tarjota joukkueelle työtä korvausta vastaan.

– Talkoot ovat edelleen yksi tulonlähteistä. Kun tehdään vaikka puu- tai pihahommia porukassa, niin se yhdistää entisestään lapsia, mutta myös meitä vanhempia. Siinä oppii työntekoa ja tiimihenkeä.

 

Mielikuvituksella, rohkeudella ja omilla vahvuuksilla

Maailman muuttuessa myös varainhankintaan avautuu uusia mahdollisuuksia. Lukon F-08 -juniorit ovat olleet tietyllä tapaa edelläkävijöitä, sillä he ovat osanneet ottaa nämä uudet mahdollisuudet, kuten esimerkiksi sosiaalisen median hyvin huomioon.

– Se ei saa jäädä sponsorin vastuulle miettiä niitä yhteistyömuotoja, vaan sen täytyy lähteä joukkueen varainhankinnasta. Osallistetaan molempia puolia ja avarretaan yritysten markkinoinnin mahdollisuuksia.

– Etenkin juniorien kohdalla mukana on aina se good will -kärki, jonka voi tuoda ihan hyvin esiin yrityksen omissa kanavissa. Meillä esimerkiksi pojat kävivät äitiensä kanssa leipomassa paikallisessa kahvilassa. Näitä leivottuja herkkuja myymällä joukkue sai hankittua lisää varoja. Yritys taas sai erittäin hyvää ja positiivista materiaalia viestittäväksi omiin sosiaalisen median kanaviinsa.

 

”Kun peliin lyödään rutkasti mielikuvitusta ja rohkeutta tehdä aloitteita,
niin homma lähtee varmasti rullaamaan.”

 

Vahvaa varainhankintakokemusta niin vapaa-ajallaan kuin työelämässäänkin kerryttänyt Aikko antaa muutaman tärkeän vinkin, jotka kannattaa ottaa huomioon.

– Jokaisella vanhemmalla on omat vahvat osaamisalueensa, ne kannattaa valjastaa sen yhteisen hyvän eteen. Itse teen myyntiä päivätyökseni, joten on selvää, että se käy minulta huomattavasti helpommin kuin sellaiselta, joka sitä ei ole koskaan tehnyt. Vastaavasti tämä ihminen saattaa osata jotain sellaista, mitä minä en hallitse.

– Toinen asia on rohkeus. Kun peliin lyödään rutkasti mielikuvitusta ja rohkeutta tehdä aloitteita, niin homma lähtee varmasti rullaamaan. Maailmassa ei ole kaikkea vieläkään keksitty, uusia ideoita keksitään jatkuvasti.

 

Salibandyliigan Superfinaali edelläkävijänä

Aikko toimii päivätyökseen Salibandyliiton palveluksessa myyntipäällikkönä. Raumalainen on ollut toimessaan kehittämässä nousevaa lajia jo 15 vuoden ajan.

– Vastaan pääsääntöisesti uuskumppanuushankinnasta. Sen lisäksi vastaan mainonnasta ja mittavissa määrin myös salibandyvarusteiden jälleenmyynnistä. Tämä tarkoittaa sitä, että kun ympäri Suomea nousee tasaiseen tahtiin uusia halleja, niin liitolta halutaan konsultointia esimerkiksi kaukaloiden suhteen. Me pystymme tarjoamaan tähän kokonaisvaltaisen ratkaisun aina suunnittelusta tuotteiden toimittamiseen asti.

Miten Aikko näkee salibandyn muutokset, mikä ero lajilla on 15 vuotta sitten ja nyt?

– Ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Sen aikainen mielikuva puolapuiden välissä pelattavasta höntsälajista on varmasti karissut jo pois. Harva pelaaja tästä vieläkään toimeentuloaan saa eli sinällään olemme vielä amatöörilaji, mutta sitä työtä tehdään hyvinkin suunnitelmallisesti.

– Organisaatiot ovat tänä päivänä ammattimaisia. Esimerkiksi toiminnanjohtajat eivät enää tee kaikkea, vaan monessa seurassa on omat ihmiset pyörittämässä urheilupuolta ja hallintoa. Laji on kasvanut 15 vuodessa vajaan 20 000 lisenssipelaajan harrastuksesta 70 000 lisenssinhaltijan lajiksi.

 

”Superfinaali on suomalaisessa palloilu-urheilussa tällä hetkellä
poikkeuksellinen järjestely ja tietynlainen edelläkävijä.”

 

Raumalla lajin lippulaiva on SalBa. Seuran miesten edustusjoukkue putosi viime kauden päätteeksi Salibandyliigasta Divariin reppu täynnä tärkeitä oppeja.

– Näen raumalaisen salibandyn tilan erittäin hyvänä. Ne uutiset, mitä SalBan suunnalta on viestitty kertovat siitä, että täällä halutaan luoda vahvaa pohjaa ja tarjota mahdollisuutta myös tytöille harrastaa tätä lajia.

Tulevana viikonloppuna Aikolla on edessään yksi vuoden kohokohdista. Helsingin Hartwall Areenalla pelattavassa Salibandyliigan Superfinaalissa kohtaavat tamperelainen Classic ja jyväskyläläinen Happee.

– Superfinaali järjestetään nyt kolmatta kertaa, ja tämän konseptin tulevaisuudesta on tarkoitus päättää perjantaina. Superfinaali on suomalaisessa palloilu-urheilussa tällä hetkellä poikkeuksellinen järjestely ja tietynlainen edelläkävijä. Näen, että tällaiselle tapahtumalle, jossa mestaruus ratkaistaan yhdellä voitolla, on ollut tilausta. Se on äärimmäisen hieno, rohkea ja erottuva tapa toimia.

Superfinaalien katsojamäärät ovat pyörineet kahtena aiempana vuonna 10 000 silmäparin molemmin puolin.

– Tänä vuonna saattaa viimevuotiseen tapaan tuo 10 000 katsojaa tehdä tiukkaa, mutta toivotaan, että ihmiset heräävät lähtemään paikalle. Tämä tapahtuma on meidän lajillemme iso juttu, ja nuo katsojamäärät kertovat siitä potentiaalista, joka lajille on olemassa.

 

Raumalla helppo lounastaa terveellisesti

Lounas lähenee loppuaan ja lautaset ovat tyhjentyneet. Hyvää keskustelua on vienyt eteenpäin hyvä ruoka.

– Käyn arkisin päivittäin jossain ruokaravintolassa lounaalla. Raumalla on erittäin monipuolinen ja laadukas tarjonta kaupungin kokoon nähden. Pyrin syömään monipuolisesti, ja raumalaiset ravintolat tarjoavat siihen hyvät mahdollisuudet.

– Terveyden näkövinkkelistä pyrin syömään lihaa, kalaa, maksaa, vihanneksia ja salaattia. Jos tekisin kotona eväät, niin se olisi hyvin usein sitä samaa toistoa, mitä edellisenä päivänä on syönyt.

 

”Aina kun on mahdollisuus hyvään ja laadukkaaseen ruokaan,
niin Kapteeninhuone on vahva vaihtoehto.”

 

Aikko kertoo olevansa tietyllä tapaa kulinaristi, sillä hän pyrkii löytämään ruuasta aina jotain uutta ja mielenkiintoista.

– Iltaisin käyn ruokaravintoloissa vaihtelevasti, ennen lapsia ehdin käymään huomattavasti ahkerammin. Vaimon kanssa pitäisi ehtiä useamminkin ulos syömään. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että vaimoni on ammatiltaan kotitalouden opettaja ja erittäin hyvä kokki. Minua siis hemmotellaan kotona sillä osastolla, Aikko naurahtaa.

Vaimon lisäksi myös päivän annoksena ollut härän sisäfileepihvi viinikastikkeessa, savuporovoilla ja röstiperunoilla saa kehut.

– Oli kyllä mainio pihvi. Aina kun on mahdollisuus hyvään ja laadukkaaseen ruokaan, niin Kapteeninhuone on vahva vaihtoehto. Rauman pihvipaikoista ehdottomasti kolmen parhaan joukossa. Tänne kannattaa kaikkien raumalaisten ja Raumalla vierailevien suunnata hyvän ruoan ja palvelun pariin.

 

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.

Kapteenin pöydässä: Maija Männistö

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Tällä kertaa istahdimme lounaalle raumalaisen ruoka- ja viiniblogisti Maija Männistön kanssa. Kapteeninhuoneen lounastarjonnasta lautaselle valikoitui runsaan alkupalapöydän lisäksi ylikypsää häränrintaa pippurikastikkeessa ja juuressoseella sekä loimutettua nieriää, kantarellikastiketta ja tilliperunoita.

Toisille ruoka on arjen polttoainetta, toisille se tarjoaa suuria elämyksiä ja hienoja kokemuksia. Raumalainen blogisti Maija Männistö on päässyt kokemaan ruoan kautta monenlaista. Maija perusti suositun Köökistä kajahtaa -bloginsa alkuvuodesta 2011.

– Pidin aiemmin henkilökohtaisempaa lifestyle-tyylistä blogia, johon alkoi tulla hieman huomaamattakin enemmän ja enemmän ruoka-aiheista sisältöä. Irroitin siitä sitten Köökistä kajahtaa -blogin omaksi sisältökanavakseen, ja pikkuhiljaa edellinen blogi jäi pois kuvioista, Maija taustoittaa.

Köökistä kajahtaa -blogissa Maija on jakanut vuosien varrella lukijoilleen reseptejä ja kokemuksiaan erilaisista ravintoloista. Kyseinen blogi viettää tällä hetkellä hiljaiseloa.

– Hieman yli vuosi sitten taisin tehdä viimeisimmän päivityksen. Blogi on edelleen kaikkien luettavissa, mutta uutta sisältöä ei ole nyt hetkeen tullut tuotettua. Siellä on kuitenkin noin 500 reseptiä, jotka tuovat blogiin koko ajan sellaista perusliikennettä ihmisten etsiessä Googlen kautta uusia juttuja ruoanlaittoon.

Kyseisen blogin jatkaminen ei ole kuitenkaan poissuljettu. Maija sanoo olevan mahdollista, että sisällöntuotanto jatkuu jossain vaiheessa, jos siltä tuntuu. Mitään paineita hän ei asiasta aio ottaa.

– Nyt on tuntunut ihan hyvältä olla ilman blogia. Se vie kuitenkin aika paljon arjesta aikaa. Ammattimaisesti tehdyn blogin sisällöntuotantoa voi verrata käytännössä aikakausilehden tekoon.

– Suurin syy sille, että blogi on tauolla on se, että rima nousi itselläni niin korkeaksi. Seuraava vaihe olisikin ollut lähteä ammattimaistamaan blogia entisestään. Se taas olisi tarkoittanut sitä, että esimerkiksi joulukinkku pitäisi paistaa jo marraskuussa, että paistovinkit saisi julkaistua sopivasti ennen joulua.

 

”Parasta saa aina varastaa, mutta omalla twistillä.”

 

Toisinaan sisällöt syntyvät nopeasti, mutta toisinaan ne vaativat paljon työtä. Ruokapostauksen tekeminen vaatii suunnittelutyön, kaupassakäynnin ja ruoan valmistuksen lisäksi myös muun muassa annoksen stailauksen, valokuvauksen ja tekstituotannon.

– Suomessa meillä suurin haaste on valon määrä. Talvella pitäisi valokuvaukset suorittaa päiväsaikaan siinä pienessä välissä, kun meillä on muutama tunti luonnonvaloa. Yhteen postaukseen saa helposti uhrautumaan useamman tunnin.

Omien ajatusten ja ideoiden esille nostaminen vaatii rohkeutta.

– Onhan se niin, että ensimmäisen postauksen kynnys on aina se suurin. Tosin nykypäivänä ihmiset jättävät nettiin niin paljon jalanjälkiä itsestään, että se alkaa olla jo ihan arkista. Rohkeasti vaan kokeilemaan. Kannattaa seurailla mitä muut tekevät, ja ottaa sieltä oppia. Parasta saa aina varastaa, mutta omalla twistillä, Maija naurahtaa.

 

Kun Hans Välimäki teki suloista ja kotikutoista

Osa ihmisistä bloggaa huvikseen, toiset taas ammatikseen. Osa harkitsee blogin perustamista sillä näkökulmalla, että siitä voisi jonain päivänä saada elantonsa.

– Minä en saanut blogistani koskaan sellaisia summia, että olisin voinut heittäytyä täysipäiväiseksi blogistiksi. Ennemminkin puhutaan sellaisista päätyön ohessa saaduista taskurahoista, pienestä korvauksesta tehtyä työtä vastaan.

Ammattimainen bloggaaminen vaatii siis aikaa, mutta myös suunnitelmallisuutta. Maija kertoo pitäneensä oman tuotanso tältä osin mahdollisimman mielekkäänä.

– Minulla ei ole koskaan ollut sellaista kalenterisuunnitelmaa, että jonain tiettynä viikonpäivänä pitäisi tulla tiettyjä päivityksiä. Yritin pitää sen mukavana puuhana, ja edetä sisältöjen kanssa ihan sen hetkisen fiiliksen mukaan.

Bloggaajien palkkiot kertyvät useimmiten mainostukseen liittyvästä yhteistyöstä. Tällaisia ovat esimerkiksi blogiin istutettavat mainosbannerit.

– Bloggaaja voi liittyä yhteisöihin, joissa voi valita itseään kiinnostavat ja omaan blogiin sopivat kampanjat. Mainostajat sitten valitsevat niistä halukkaista omiin tarpeisiinsa parhaiten istuvat vaihtoehdot. Köökistä kajahtaa -blogissa oli mainostajina esimerkiksi ruoka-alan lehtiä ja ruuanlaittovälineistöä.

 

”Tämä on tällainen suloinen kotikutoinen piirakka, ihan kuin jonkun lapsen tekemä.”

 

Yhteistyötä tehdään myös sisältöjen osalta.

– Tällöin bloggaaja saa tuotteiden valmistajilta tai jälleenmyyjiltä erilaisia välineitä testattavaksi. Esimerkkinä vaikkapa kauppoihin tullut sitruunalla maistettu oliiviöljy, jota tietty bloggaajajoukko pääsee testaamaan. Näissä tapauksissa korvaus maksetaan siitä yhteistyöpostauksesta.

Maija on päässyt tekemään myös Fiilisruokaa-lehden, jossa oli hänen reseptejään. Kyseinen lehti oli myynnissä kaupoissa kautta maan. Toinen hieno kokemus tarjoutui television puolella. Maija oli mukana Haasta Hans -ohjelmassa yhtenä tuomariston jäsenenä.

– Olihan se hieman hassu tilanne, kun minä tällaisena kouluttamattomana kotikokkina olin arvostelemassa Michelin-tähtiä saavuttaneen Hans Välimäen ruokaa. Kerran taisin antaa palautteeksi, että tämä on tällainen suloinen kotikutoinen piirakka, ihan kuin jonkun lapsen tekemä, Maija nauraa.

– Se oli hieno kokemus, mutta samalla se osoitti itselleni sen, ettei TV-kameroiden edessä oleminen ole se minun juttuni. Oli kiva nähdä sitä elämää siellä kulissien takana ja saada pakkelia naamaan. Ja pääsi nauttimaan päivästä toiseen hyvää ruokaa, eli kyseessä ei ollut mikään kahden viikon dieetti.

Sekä lehti- että TV-projektista maksettiin korvaus, mutta bloggaaminen tarjoaa rahapalkkioiden lisäksi myös paljon muuta. Pelkästään tienaaminen mielessä ei bloggaajaksi kannatakaan ryhtyä.

– Blogia voi ajatella myös eräänlaisena ammatillisena CV:nä. Olen laittanut omiin työhakemuksiini maininnan, että harrastan ruoanlaittoa ja pidän siitä tällaista blogia. Sieltä näkee muun muassa sen, miten minä tuotan tekstiä ja miten otan valokuvia.

– Bloggaaminen on myös verkostoitumista. Sen avulla pääsee monenlaisiin tapahtumiin ja tapaamisiin, joissa tutustuu uusiin ihmisiin.

 

Parilla idealla ei vielä pötkitä pitkälle

Vuosien varrella tapahtuu paljon kehitystä. Maija naurahtaa, että sen voi nähdä vertaamalla uran alkutaipaleen julkaisuja viimeisimpiin postauksiin.

– Jos laitan vierekkäin ensimmäisen ja viimeisimmän julkaisun kuvat, niin onhan niissä suuri ero. Niitä katsoessa huomaa ne askeleet, joita olen ottanut eteenpäin.

– Alussa sitä saattoi tehdä ruoan ja aloittaa sen syömisen, kun yhtäkkiä kesken kaiken havahtui siihen, että se kuvakin piti ottaa. Ajan saatossa kuviin alkoi panostaa enemmän, ja kuvausrekvisiitan määrä kasvoi silmissä. Paljon tuli etsittyä kirpputoreilta vanhoja kattiloita, pannuja ja ruokailuvälineitä.

 

”Sisältöjä kannattaa suunnitella hieman pidemmälle.”

 

Asiat kiinnostavat, mutta asioiden takana on aina ihminen. Blogisti voi kirjoittaa omasta aiheestaan, mutta mielenkiinto kiinnittyy poikkeuksetta myös itse sisältöjen tuottajaan.

– Viittasin toisinaan blogissa omaan parisuhdetilanteeseen, ja asuinkaupunki tuli varmasti ihmisille tutuksi. Sitä kautta pystyi tuomaan sitä omaa henkilöllisyyttä ja persoonaa mukaan ruoan oheen.

Blogin aloittamista harkitseville Maijan kokemuksella on hyvä antaa vinkkejä. Aina kannattaa keskittyä tekemään oman näköistä blogia itseään kiinnostavasta aiheesta.

– Itse blogin perustaminen on helppoa, mutta niitä sisältöjä kannattaa suunnitella hieman pidemmälle. Kahdella hyvällä postausidealla ei mennä vielä kovinkaan pitkälle, mutta jos niitä ideoita on 20, niin tilanne on toinen.

– Joskus on hyviä ideointihetkiä, mutta niitä niin sanottuja kuiviakin kausia tulee väkisin. Tällöin on hyvä jos on laaja ideapankki, josta voi poimia juttuja tehtäväksi. Näin blogin pystyy pitämään aktiivisena.

 

Viinitolloksi viinilasin äärellä

Perinteisten blogialustojen lisäksi löytyy myös muita vaihtoehtoja. Esimerkiksi sosiaalisen median kanavat ovat yksi hyvä paikka sisältöjen kodiksi.

– Jos kokee, että tekstituotanto ei ole kaikkein ominta alaa, niin esimerkiksi Instagramiin voi perustaa tilin, jossa keskittyy tiettyyn aiheeseen ja painottaa sisällöissä valokuvia. Vaihtoehtoja on paljon, etenkin videobloggaajat ovat nyt kovassa huudossa.

Köökissä kajahtaa -blogin lomaillessa, Maija keskittyy tällä hetkellä Instagramissa ylläpitämäänsä Viinitollo-tiliin.

– Halusin ylläpitää jonkinlaista kanavaa, jonne tuottaisin sisältöä. Olen aina ollut kiinnostunut viineistä, mutta en ole tuntenut niitä niin sanotusti pintaa syvemmältä. Ajattelin, että samanlaisia ihmisiä on paljon. Sellaisia, jotka haluaisivat luonnehtia viiniä muutenkin kuin sanomalla, että ”tämä on hyvää”.

Maija kertoo aloittaneensa viineihin tutustumisen käytännössä nollapisteestä. Idea syntyi tietenkin viinilasin äärellä.

– Instagramiin päädyin siksi, että sisältöjen tekeminen pysyisi mahdollisimman kevyenä eikä siihen tuhrautuisi liiaksi aikaa.

 

Lauantairuoka ja yhteiset hetket opettivat arvostamaan ruokaa

Ruoasta ja viinistä kiinnostuneelle maailma tarjoaa monenlaisia makuelämyksiä. Maija suuntaa lomamatkoillekin aina syömään.

– Käytän ennen matkaa paljon aikaa lomakohteen paikalliseen ravintolatarjontaan tutustuen. Se aika, minkä siihen käyttää ennakkoon, palkitsee sitten paikan päällä. Lomalla on usein aikaa vain rajallisesti ja on ikävää, jos niistä muutamista illoista joku osoittautuu ruoan suhteen pettymykseksi.

– Karmani on ollut näissä hyvä. Kotona katsotut paikat ovat osuneet kohteessa hyvin kohdalleen. Vaivannäköähän se vaatii, mutta se kannattaa.

 

”Usein ne pienet ja persoonalliset paikat ovat niitä parhaimpia.”

 

Ruokamatkalle suuntaaville Maija vinkkaa, että parhaat vinkit tulevat paikallisilta asukkailta.

– Kannattaa lähteä rohkeasti kysymään neuvoa, että mihin kannattaa suunnata syömään. Ketjupaikatkin voivat yllättää positiivisesti, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että usein ne pienet ja persoonalliset paikat ovat niitä parhaimpia.

Maija on ahkera ruokaravintoloissa kävijä myös kotikaupungissaan Raumalla. Paikallinen ravintolatarjonta saa ansaitut kehut.

– Meillä on täällä asiat todella hyvin. Löytyy erilaisiin fiiliksiin ja tilanteisiin sopivia ravintoloita.

Rakkaus ruokaan on Maijan kohdalla syntynyt jo lapsena. Arvostus ruokaan on opittu perheen yhteisistä hetkistä.

– Emme käyneet kauheasti ulkona syömässä, mutta teimme kotona paljon ruokaa. Puhuimme lauantairuuasta, mikä tarkoitti, että tehdään jotain hieman parempaa. Yleensä se oli valkosipulikermaperunoita ja paistia. Se syötiin yhdessä koko perheen kanssa, ja sen jälkeen nautittiin jälkiruokaa olohuoneessa katsellen Avaraa luontoa.

 

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.

Kapteenin pöydässä: Eveliina Suonpää

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Tällä kertaa saimme vieraaksemme tuoreen olympiamitalistin. Lounastimme Pyeongchangista pronssimitali kaulassaan kotiutuneen, Rauman Lukon naisten joukkueen maalivahti Eveliina Suonpään kanssa. Lounaaksi maistui Kapteenihuoneen runsaan alkupalapöydän kala- ja lihaherkut, salaatit ja leivät pääruokana sekä valkoviinissä haudutettu nieriä musliinikastikkeessa ja kasvispaistoksella.

Olympialaiset ovat se tähtäin, josta monet urheilijat unelmoivat ja johon vain harva loppujen lopuksi yltää. Vielä harvemmassa ovat ne, jotka ovat pystyneet saavuttamaan maailman parhailla urheilijoilla marinoiduista kisoista mitalin.

Yksi tällaisista urheilijoista on Rauman Lukon naisten joukkueen maalivahti Eveliina Suonpää. Hän oli mukana Pyeongchangin olympialaisissa naisleijonien riveissä. Istuimme lounaalle kyselemään Eveliinan kuulumisia nyt kun kisoista on ehtinyt vierähtää muutama viikko.

Naiskiekkoilijat ovat urheilijoita viimeisen päälle, ja yksi urheilijaelämän kiinnekohdista on ruoka. Kuinka usein urheilija ehtii syömään ravintoloissa?

– Voisin jopa sanoa, että käyn syömässä ulkona liiankin usein. Tykkään syödä ravintoloissa ja haen aina jotain hieman erilaista. En voi sanoa ymmärtäväni ruuan niistä pienimmistä nyansseista, mutta osaan nauttia hyvästä ruuasta, Suonpää naurahtaa.

– Olen pihvi-ihmisiä. Ja kala on toinen sellainen suuri herkku, etenkin lohi. Yleensä valitsen listalta jomman kumman.

Pyeongchangin olympiakylässä oli oma ruokalansa, jossa urheilijat söivät. Kyseessä ei siis ollut kulinaristinen matka, mutta tuli sitä reissulla kokeiltua jotain uuttakin.

– Kisakylän ruokalassa oli tarjolla kaikkea perinteisestä perunamuusista korealaiseen ruokaan. Kävimme kerran ulkona syömässä. Kaupungilla oli kovin hiljaista ja kysyimme paikalliselta, että mihin kannattaa mennä syömään. Hän vinkkasi läheistä ravintolaa, jossa oli listalla vain muutamia vaihtoehtoja. Otimme listalta jotakin tietämättä, mitä se loppujen lopuksi edes oli.

 

Tyttönä poikien joukossa – kiekkopoluissa suuria eroja

Suonpää on kotoisin Kiukaisista, ja hän on Panelian Raikkaan kasvatti. Ensimmäisen kosketuksensa jääkiekkoon hän muistaa saaneensa noin neljävuotiaana. Tuolloin nousi Paneliaan talkoovoimin jäähalli.

– Veljeni pelasi jääkiekkoa. Isäni oli paljon mukana Panelian jäähallin rakentamisessa, ja sitä kautta tuli oltua mukana siinä maailmassa. Ensimmäinen vahva muistikuva on se, kun halli oli valmis ja menin luistimet jalassa laitaa pitkin.

– Kun tulin silloin pois jäältä, niin äitini oli vastassa ja hän oli hankkinut minulle yläkerran varustekirpputorilta kiekkovarusteet. Vanhempien kommenttini oli silloin, että ostettiin nyt tämmöiset, kun ei se kuitenkaan kauaa jaksa kiekkoa harrastaa, Suonpää nauraa.

Innostus ei kuitenkaan lopahtanut, päinvastoin, ja se innostus on kantanut pitkälle. Jääkiekon sivussa kulki hetken aikaa myös jalkapallo.

– Kauheasti ei ollut mahdollisuuksia muihin lajeihin, sillä asuimme verrattain pienellä paikkakunnalla. Jääkiekossa aloitin ensin kiekkokoululla, josta tie vei ikäkausijoukkueen mukaan. Oman ikäisteni joukkuetta ei vielä ollut, joten olin vuotta vanhempien poikien mukana.

– Mukana oli muitakin tyttöjä, mutta käytännössä samaan aikaan oli yleensä vain yksi toinen tyttö, joka vaihtui aina silloin tällöin. Poikien kanssa pelaaminen oli ihan luonnollista.

 

”Naiset miettivät palautteesta helpommin, että mitä minä tein väärin.
Miehet taas miettivät, että minä en ainakaan tehnyt mitään väärin.”

 

Suonpää kertoo, että tyttöjen ja poikien kiekkopolut poikkeavat toisistaan suuresti.

– Siinä C-juniori-iässä alkaa tapahtua ne suurimmat muutokset fysiikassa, mikä vaikuttaa siihen, että tyttöjä alkaa pudota pois. Pojat jatkavat siitä C:n kautta B- ja A-junioreihin. Heillä on sellainen selkeä polku ja palkatut valmentajat.

– Tytöille taas ei ole omaa junioritoimintaa vaan he pelaavat poikien mukana, kunnes on aika hypätä rippikouluiässä naisten joukkueeseen. Se on monelle todella iso askel, helposti jopa liian iso.

Suonpää pelasi poikien mukana pienemmistä junioreista aina B2-junioreihin asti. Lukioon mennessä hän siirtyi ensimmäistä kertaa mukaan naisten joukkueeseen Kuortaneen urheiluopistolla.

Kokemuksesta hän tietää, että pojat ovat paljon suorempia kuin tytöt. Suonpää korostaa, että miehet ja naiset ottavat valmentajan palautteen eri tavalla vastaan.

– Miehille tai pojille voi palautteen antaa suoraan, eivätkä jää sen enempää pyörittelemään sitä. Naiset taas ehkä jäävät enemmän miettimään annettua palautetta, ja kokevat sen jollakin tasolla henkilökohtaisemmin.

– Naiset miettivät palautteesta helpommin, että mitä minä tein väärin. Miehet taas miettivät, että minä en ainakaan tehnyt mitään väärin. Molemmissa on omat hyvät ja huonot puolensa. Molemmat vaativat valmentajalta taitoa toimia erilaisten ihmisten kanssa.

 

Olympiaurheilija on aina olympiaurheilija

Joukkueurheilun yksi isoimmista arvoista ovat ne ystävyydet, joita pelivuosien aikana solmitaan. Kahdet olympialaiset ja kahdet MM-kisat kokenut Suonpää on päässyt näkemään urallaan myös maailmaa.

– Jääkiekko on tarjonnut hienoja kokemuksia, joista kaverisuhteet ovat ehkä isoin asia. Olen saanut tämän kautta kavereita monesta maailman kolkasta. Vaikka kisoissa kuljetaan paljon hotellin ja jäähallin väliä, niin siellä jää aikaa myös tutustua paikalliseen kulttuuriin ja nähtävyyksiin.

Joukkueurheilu opettaa omat lainalaisuutensa, joista on hyötyä myös siviilielämässä.

– Onhan tämä tarjonnut sen opin, että kuinka ryhmässä tulee työskennellä ja toimia. Lisäksi se kasvattaa myös paineiden sietokykyä. Esimerkiksi työhaastattelut eivät jännitä, vaan enemmänkin nautin sellaisista tilanteista. Sen taas on opettanut kaikki ne palaverit valmentajien kanssa ja haastattelut median edessä.

Suonpää on nähnyt Pyeongchangin lisäksi olympiamaailmaa myös Sotshissa vuonna 2014. Miten kokemukset poikkeavat toisistaan?

– On tärkeää osata itse arvostaa sitä, että on olympiaurheilija. Ensimmäisellä kerralla Sotshissa menin tietyllä tapaa laput silmillä ihmetellen, että mitä täällä tapahtuu. Silloin en ehkä osannut kokea sitä juttua sillä tavalla kuin olisin halunnut.

– Venäjä oli myös tietyllä tapaa pelottavampi kokemus. Se oli kuitenkin sitä aikaa, kun ympärillä oli paljon jatkuvaa terroriuhkaa. Se näkyi konkreettisesti, kun siellä vartijat kantoivat koko ajan aseita näkyvillä.

 

”On tärkeää osata itse arvostaa sitä, että on olympiaurheilija.”

 

Olympialaisissa kaikki urheilijat ovat jatkuvan mielenkiinnon kohteina.

– Jos vaikka lähti hallilla tekemään lenkkiä, niin koko ajan oli joku kameran kanssa räpsimässä valokuvia. Sillä ei ollut merkitystä, että minkä lajin edustaja olet. Siellä olit olympiaurheilija.

Suonpää ei päässyt viimeisimmissä olympialaisissa pukemaan yhteenkään otteluun, sillä Suomen kokoonpanon maalivahtikaksikko koostui Noora Rädystä ja Meeri Räisäsestä. Tämä ei kuitenkaan vähennä Suonpää mitalin arvoa. Lyhyissä turnauksissa kolmosmaalivahdilla on tärkeä roolinsa. Se rooli koostuu tsemppaamisesta ja tukemisesta. Hänen tehtävänään on myös tarjota muille maalivahdeille tarvittaessa lepoa jäiltä.

– Onhan sitä joutunut miettimään, että olin kolmosmaalivahtina matkassa mukana, ja että osaanko sitä kautta arvostaa mitalia niin paljon kuin muut. Toisaalta ihan sama mihin tästä eteenpäin menen, niin minun nimeni perässä lukee olympian.

– Nyt kun olen käynyt erilaisissa tilaisuuksissa, niin olen saanut huomata sen, kuinka paljon ihmiset todella arvostavat olympiamitalia.

 

Mitali merkkinä tehdystä työstä

Urheilussa menestyminen ei tule itsestään. Pyeongchangin pronssimitaleja ei ripustettu naisten kaulaan vain hyvien pelien ansiosta. Onnistuneet otteet ovat vaatineet pitkiä tunteja hikipisaroita säästämättä.

– Henkilökohtaisesti mitali merkitsee minulle sitä työmäärää, mikä sen eteen on vuosien aikana tehty. Me olemme tehneet pelkästään näiden kisojen eteen töitä viimeiset neljä vuotta. Käytännössä sama porukka on ollut kasassa koko sen ajan, ja tähdännyt kaiken tekemisen yhden yhteisen tavoitteen eteen.

Siinä missä mieskiekkoilijat, myös naiset elävät urheilijan elämää 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemänä päivänä viikossa. He harjoittelevat ja elävät kuin ammattilaiset saamatta pelaamisesta kuitenkaan palkkaa.

Suonpää on päässyt vertailemaan läheltä omaa ja ammatikseen urheilevan elämää, sillä hän asuu saman katon alla Rauman Lukon liigajoukkueen puolustaja Atte Mäkisen kanssa.

– Onhan siinä huomattavan iso ero, että urheiletko päätyöksesi vai käytkö samaan aikaan töissä tai opiskelemassa, jonka päälle yrität vielä treenata kahdesti päivässä.

– Tänä vuonna en ole käynyt samaan aikaan töissä, mutta viime vuonna oli toisin. Silloin menin aamulla treeneihin, siitä kouluun ja siitä uudelleen treeneihin. Jos viikkoon osui vapaapäivä, niin silloin olin töissä. Siinä syklissä on vaikea löytää sitä tilaa, jossa kroppa saisi myös tärkeää lepoa.

Naisten maajoukkueessa pelaavalle vaatimustaso on se, että harjoitellaan kahdesti päivässä. Se on kovaa tekemistä. Etenkin kun sen suhteuttaa siihen, että miesten liigajoukkueet harjoittelevat samassa ajassa vain kertaalleen.

Suomi toi Pyeongchangista yhteensä yhteensä kuusi mitalia. Näistä kultaa ja hopeaa tuli kertaalleen, pronssia naisleijonien lisäksi tuli kolmesta lajista. Jääkiekossa miehet jäivät kokonaan ilman mitalia.

Naisten jääkiekko sai hyvää huomiota, mutta vielä on matkaa siihen näkyvyyteen, jonka se todella ansaitsee.

– On ymmärrettävää etteivät lehdet kirjoita, jos niitä juttuja ei kukaan lue. Nyt naiskiekkoilusta puhutaan paljon, mutta vielä ei ole tapahtunut sellaista isompaa murrosta. Meidän pelaajien tulee muistaa itse kantaa oma osamme markkinoinnista olemalla aktiivisia myös kentän ulkopuolella.

– Itse pelin kannalta olisi tärkeää, että naisten SM-liiga olisi sellainen sarja, josta pelipaikkaa joutuisi tavoittelemaan. Eikä niin kuin nyt, että kun täyttää 15 vuotta, niin sen jälkeen lähdetään vain pelaamaan sinne.

 

”Henkilökohtaisesti mitali merkitsee minulle sitä työmäärää, mikä sen eteen on vuosien aikana tehty.”

 

Näkyvyys ja ammattimainen työnteko ovat isoja asioita, joista on hyvä herättää keskustelua. Suonpää kuitenkin painottaa, etteivät ne voi määritellä sitä, maksetaanko pelaamisesta palkkaa vai ei.

– Olen sitä mieltä, että vaikka me teemme paljon töitä, niin ei se voi olla syy sille, miksi meidän pitäisi saada huomiota tai rahaa. Ennemminkin lähtisin miettimään sitä kautta, että meidän on saatava ihmiset näkemään tämä laji eri kantilta. Huomaamaan ne naisten jääkiekon omat hienot puolensa, eikä vertaamaan aina miesten jääkiekkoon.

Suonpään oma tulevaisuus on tällä hetkellä auki. Hän ei ole sopinut ensi kaudeksi itselleen vielä joukkuetta.

– Naiset etsivät itse itselleen pelipaikan. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että otetaan seuroihin yhteyttä ja kysellään, että olisiko paikkaa tarjolla. Minulla tosin on tällä hetkellä ensimmäistä kertaa urallani sellainen tilanne, että minulla on agentti.

Yksi selkeä tähtäin on asetettu neljän vuoden päähän Kiinan Pekingissä käytäviin olympialaisiin.

– Tässä kohtaa on vielä hieman vaikea asettaa mitään kunnollisia tavoitteita, mutta tiedän, että se on yksi seuraavista isoista tavoitteista. Toinen on keväällä 2019 Suomessa pelattavat MM-kisat.

 

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.

Kapteenin pöydässä: Mikael Eklöf

By | Yleinen

Kapteenin pöydässä: Mikael Eklöf

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Istuimme tällä kertaa lounastamaan yhdessä Rauman Lukon markkinointi- ja tapahtumapäällikkö Mikael Eklöfin kanssa. Lounaaksi nautimme seesamvoissa paistettuja ahvenfileitä parmesanrisotolla ja tilliöljyllä sekä porsaanpaistia sinappikastikkeella ja kermaperunoilla.

Rauman Lukko huipentaa jääkiekon Liigan runkosarjan omalta osaltaan lauantaina Raumalla Tampereen Ilvestä vastaan pelattavassa ottelussa. Seuran markkinoinnista ja tapahtumista vastaava Mikael Eklöf elää juuri nyt yhtä vuoden hektisintä vaihetta. Kiireinen mies ehti kuitenkin istua hetkeksi alas nauttimaan Kapteeninhuoneen herkullista lounasta.

– Lounas on sellainen hetki päivässä, jolle täytyy pyhittää se oma hetkensä vaikka olisi kuinka vauhdikasta. Syön päivittäin lounaan jossain paikallisessa lounasravintolassa. Iltaisin tulee käytyä  ulkona syömässä keskimäärin varmaankin noin kerran kuukaudessa, Eklöf kertoo.

– Osaan arvostaa hyvää ruokaa, mutta en kutsuisi itseäni kulinaristiksi. Olen pikemminkin sellainen ”vatsa täyteen”-mies. Olen kaikkiruokainen ja tietyllä tapaa vaatimaton ruuan suhteen.

Nyt ei tarvitse olla vaatimaton, sillä Kapteeninhuoneen ahvenfileet ovat miehen suurta herkkua.

– Noin viikko sitten kävin täällä lounaalla ja myös silloin nautin ahventa. Nyt kun huomasin, että sitä on jälleen tarjolla, niin valinta oli heti itsestäänselvä. Muutkin olivat hyviä vaihtoehtoja, mutta tämä oli aivan pakko valita uudestaan.

Ruuanlaitto on lähellä miehen sydäntä.

– Tykkään kokkailla itse kotona erilaisia ruokia. Asun yhdessä avovaimoni kanssa, ja meillä se olen minä joka tekee useammin ruoan. Tykkään niin sanotusti leikkiä ja kokeilla kaikkea mahdollista.

 

Sinikeltainen henkeen ja vereen

Rakkaus jääkiekkoon ja Rauman Lukkoon ovat asioita, jotka monet raumalaiset saavat leikkisästi sanottuna jo äidinmaidossa. Minkälainen oli sinikeltaisen seuran monitoimimiehen ensimmäinen kosketus lajiin?

– Kummisetäni ja -tätini veivät minut viisivuotiaana ensimmäistä kertaa Lukon peliin. Olihan se melkoinen ihmetyksen aihe silloin, paljon oli kaikkea hienoa ja jännittävää.

Lapsuuden suosikkipelaaja löytyi niin ikään kummisedän avustuksella.

– Sain kummisedältäni Jari Torkin nimikirjoituksella varustetun kiekon. Sen jälkeen kun kävimme katsomassa pelejä, niin minulle aina kerrottiin missäpäin jäätä Jari menee. Olen harmitellut sitä usein, että olen vuosien saatossa onnistunut hukkaamaan kyseisen kiekon.

 

”Kävi urheilutermein sellainen ketsuppipullo-ilmiö, että aloin käydä peleissä todella aktiivisesti.”

 

Omaa pelaajataustaa Eklöfiltä löytyy jo lähes kadonneesta kulttuurista eli kyläkiekosta. Hän viiletti luistimilla 10-vuotiaaksi asti.

– Halusin pelata pienenä enemmänkin jääkiekkoa, mutta asuimme Voiluodolla, ja vanhemmat olivat sitä mieltä, että saan tyytyä kyläkiekkoon. Anttila-Voiluodon Vesa oli seura ja sen riveissä tuli pelattua esimerkiksi Pyhärannan joukkuetta vastaan.

Lukko on kulkenut Eklöfin matkassa mukana vuosien varrella eri tavoin.

– Siinä vaiheessa aloin käydä peleissä usein, kun pääsin itse liikkumaan Voiluodon ja kaupungin väliä joko mopolla tai ensimmäisen kaverin saatua ajokortin. Siinä kohtaa kävi urheilutermein sellainen ketsuppipullo-ilmiö, että aloin käydä peleissä todella aktiivisesti.

Muutamaa vuotta myöhemmin Eklöf löysi itsensä seisomokatsomon ääniryhmästä. Kannattajakulttuuri vei miehen mukanaan ja myös vieraspelit tulivat osaksi arkea.

– Siitä lähtien se on ollut tietyllä tapaa elämäntapa, sinikeltainen henkeen ja vereen, Eklöf toteaa.

 

Lukko-yhteisöstä voimaa vaikeisiin hetkiin

Eklöfille on kertynyt kokemusta jääkiekosta siis monelta kantilta. Kiekkomaailmassa Raumaa voidaan nimittää tietyllä tapaa jopa Suomen Torontoksi. Molemmat ovat kiekkokaupunkeja, joissa tunteilla on suuri merkitys.

– Täällä ihmiset elävät isolla tunteella. Kun elää vahvasti jonkin tällaisen asian mukana, niin on selvää, että esimerkiksi tappion jälkeen kannattajaa harmittaa vähintään yhtä paljon kuin pelaajiakin.

– Olen ehdottomasti sitä mieltä, että mieluummin niin, että silloin kun on juhlan aihetta niin juhlitaan kunnolla ja jos ei ole juhlan aihetta, niin silloin sekin tunne tuodaan esiin. Mieluummin niin kuin siten ettei voitot ja tappiot herättäisi suuria tunteita.

 

”Tietty asia ja symboli yhdistävät nämä ihmiset saman asian taakse.”

 

Lukon merkitys onkin kotikaupungilleen suuri. Lehväslogo ja sinikeltaiset värit luovat yhteisöllisyyttä.

– Aina kun ihmisillä on jokin asia, joka heitä yhdistää, luo se yhdistävä tekijä myös identiteettiä. Jokaisella on omat mielipiteensä ja erilaiset ajatusmaailmat, mutta tietty asia ja symboli yhdistävät nämä ihmiset saman asian taakse. Siinä ei ole merkitystä iällä, sukupuolella tai sosiaalisella statuksella.

Nykyisessä työssään hän on päässyt aistimaan erilaisia tarinoita siitä, miten Lukko linkittyy ihmisten arkeen ja elämään. Käytännön tarinat ovat vahvistaneet entisestään Eklöfin uskoa yhteisöllisyyden tärkeyteen.

– On ollut hienoa kuulla sellaisia tarinoita, joissa Lukko ja koko yhteisö ovat pystyneet antamaan ihmisille voimaa vaikeina hetkinä. Näillä asioilla vältetään syrjäytymistä ja sen aiheuttamia vakavampia sairauksia. Se on sellainen asia, joka antaa itsellekin lisää puhtia yrittää ja tehdä töitä entistä enemmän.

 

Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty, kunnes on yllätysten aika

Jääkiekko on Suomessa kilpaurheilun lisäksi myös liiketoimintaa. Työskentely Liiga-seuroissa mielletään usein seuratyöksi sen varsinaisessa merkityksessä.

– Kyllähän tätä tehdään isoksi osaksi rakkaudesta lajia ja seuraa kohtaan. Kun kausi on käynnissä, ei kalenterissa ole viikonpäiviä, on vain pelipäivät ja päivät niiden välissä.

Vaikka kaukalossa käydään kovaa vääntöä, tehdään seurojen taustoissa yhteistyötä.

– Se on korvaamatonta vertaistukea, mitä saan muiden seurojen kollegoilta. Voimme vaihtaa ideoita ja ajatuksia sekä kokemuksia jo tehdyistä jutuista. Niillä pyritään siihen, että saadaan onnistuneilla jutuilla hyvä kiertämään.

Lukon ottelutapahtumat työllistävät reilut 200 henkilöä. Tapahtuman onnistuminen vaatii siis monen yksittäisen asian onnistumista.

– Se on iso verkosto, jossa on monta haaraa. Yksi ottelu vaatii paljon ennakkotyötä ja sitä työtä, jota tehdään ottelun aikana kentän ulkopuolella. Jos siitä verkostosta menee yksikin verkko poikki, niin se kyllä näkyy ja siitä saa aivan varmasti kuulla. Niin kauan kun ei tule palautetta mistään, tietää kaiken onnistuneen niin kuin on suunniteltu, Eklöf naurahtaa.

 

”Kun kausi on käynnissä, ei kalenterissa ole viikonpäiviä, on vain pelipäivät ja päivät niiden välissä.”

 

Suuri työ tehdään jo ennen kauden alkua. Silloin suunnitellaan tapahtumat ja teemat sekä niiden sisällöt.

– Nykypäivänä seuraavan kauden asiat nostetaan pöydälle hyvissä ajoin jo keväällä. Enää ei vedetä sillä tavalla henkeä, kuin ehkä joskus aiemmin. Pienetkin uudistukset vaativat usein paljon työtä ennen kuin ne ovat valmiita toteutukseen.

– Ottelutapahtumiin tehdään omat käsikirjoituksensa, mutta kaikki vaikuttaa hieman kaikkeen. Moni asia ratkeaa vasta viimeisinä viikkoina tai jopa viimeisinä tunteina ennen ensimmäisen ottelun alkua. Siinä täytyy tehdä ennakkovalmistelut niin hyvin ja ajoissa, että jää aikaa mahdollisille yllätyksille.

Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty. Kunnes tulee jokin yllätys. Eklöfin tehtävänä on koordinoida otteluissa työskentelevä verkosto, jonka jokaiselle osa-alueella on omat tehtävänsä ja tarkat aikataulunsa.

– Ne perustoiminnot saadaan toimimaan hyvinkin nopeasti, mutta heti kun tulee pienikin muuttuja, niin se saattaa aiheuttaa dominoefektin, joka voi vaikuttaa toimintoihin useammassakin paikassa. Esimerkiksi videot ja äänet linkittyvät toisiinsa vahvasti, mutta niihin saattaa liittyä vielä kolmas ja neljäskin toiminto.

 

Pudotuspelit ovat oma maailmansa

Liigan pudotuspelikevät käynnistyy Rauman Lukon osalta ensi viikolla 1.kierroksen otteluilla. Kovaa taistelua kotiedusta käyvien sinikeltaisten vastustaja selviää lauantain Ilves-ottelun jälkeen.

Sanotaan, että pudotuspelit ovat kentällä aina aivan oma maailmansa. Samaa se on myös taustoissa, sillä keväällä eletään vain ja ainoastaan jääkiekkoa.

– Sen ovat vuodet opettaneet, että maaliskuun lopun ja huhtikuun osalta kalenteri jätetään tyhjäksi. Silloin ei elämään mahdu jääkiekon lisäksi juurikaan mitään muuta. Siihen on varauduttava, että pudotuspelejä käydään 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa.

Myös muuttuvat tekijät moninkertaistuvat keväällä.

– Kaukalon ulkopuolisiin asioihin, kuten markkinointiin ja ottelutapahtumien oheistoimintoihin on playoffseissa omia sääntöjään. Ne ovat niitä juttuja, jotka eivät välttämättä näy ulospäin. Tiettyjä juttuja rakennetaan uusiksi ja tehdään muutoksia jo olemassaoleviin toimintatapoihin.

 

”Pudotuspelejä käydään 24 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa.”

 

Entä mikä pitää miehen vauhdissa?

– Se, että saan tehdä töitä itselleni tärkeälle logolle. Enkä nyt keksi Lukon logon lisäksi mitään muuta kuin Suomen lipun, jonka vuoksi olisin valmis heittäytymään tällä tavalla. Tehtyjä tunteja on turha laskea, jossain toisessa työssä se saattaisi olla toisin.

Hektinen arki on yksi osa Suomen seuratuimman urheilulajin parissa työskentelyä. Eklöf muistuttaa, että se myös antaa tekijälleen paljon sellaista, jota monesta muusta työstä ei välttämättä saa.

– Jos ajatellaan vaikka playoffseja, jotka tarkoittavat lisää iltaduunia, niin tämä on yksi niistä harvoista töistä, joissa toivoo itselleen lisää iltatöitä. Ja toivoo, että ne työt jatkuisivat mahdollisimman pitkään aina sinne huhtikuun lopulle asti.

 

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.

Kapteenin pöydässä: Janne Hyvönen

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Tällä kertaa nautimme maittavat lounaat Salibandyliigassa pelaavan Rauman SalBan tähtihyökkääjä Janne Hyvösen kanssa. Lounaaksi maistui ylikypsä lampaanpaisti minttukastikeella ja valkosipuliperunoilla sekä Parmankinkkuun kääritty kuha, voikastike ja kasvispyttipannu.

Salibandy on kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana suurin harppauksin isoksi lajiksi. Se on vaatinut määrätietoista työtä niin taustoilta kuin pelaajiltakin. Lajilla on suuret harrastajamäärät junioreissa, aikuisten alasarjoissa ja puulaakisarjoissa, mutta todelliselle huipulle yltää vain harva. Todellista huippua edustaa lajin kahden suurmaan eli Suomen ja Ruotsin pääsarjat.

Raumalla salibandya on pelattu Salibandyliigassa syksystä 2014 asti. Yksi kanalikaupungin menestynein pelaaja on SalBan hyökkääjä Janne Hyvönen. Hän on rakentanut oman uransa koulun liikuntasaleista puulaakeihin, sieltä edelleen divareihin ja aina liigatasolle asti. Matkalle mahtuu myös puoliammattilaisuutta ulkomailla, pelejä pääkaupunkimme isoissa valoissa ja kotimaan edustamista maaotteluissa.

Hyvönen istahtaa Kapteenin pöytään ja tutkii ruokalistaa. Hän hämmästelee ihastuneena lounasmenuun monipuolisuutta.

– Tykkään syödä ulkona. Ravintoloissa tulee käytyä syömässä yhdestä kahteen kertaan viikossa. En ole kuitenkaan sellainen niin sanottu kulinaristi. Voisin olla avoimempikin kokeilemaan uusia juttuja ruoan suhteen, hän naurahtaa.

Salibandyura on vienyt nyt 32-vuotiaan Hyvösen muun muassa Sveitsiin ja Helsinkiin. Ruokaravintolamaailmaa on tullut siis nähtyä. Miten hän kuvailisi kotikaupunkinsa ravintolakulttuuria?

– Raumalaisissa ravintoloissa saa kaikissa todella hyvää ruokaa. Erittäin harvoin, jos koskaan, joutuu pettymään. En osaa nimetä yhtäkään paikallista ruokapaikkaa, josta en löytäisi itselleni maistuvaa ruokaa.

 

Hiekkakakkukokki sai kipinän urheiluun

Urheilun parissa Hyvönen otti ensimmäiset askeleensa 3–4-vuotiaana. Kaikki alkoi isän kanssa jalkapallon parissa.

– Isäni aina naureskelee sille, kun pelasin ensimmäistä kesää nappulaliigassa. Kun muut juoksivat pallon perässä, niin minä istuin keskiympyrässä tekemässä hiekkakakkuja. Hän kertoo tuolloin ajatelleensa, ettei tuosta pojasta ikinä ainakaan urheilijaa tule, Hyvönen nauraa.

Kyseisestä lähtökohdasta huolimatta liikunnalliset harrastukset saivat jatkoa. Jalkapallon rinnalle tuli muutamaa vuotta myöhemmin jääkiekko. Niiden parissa hän viihtyi aina B-junioreihin asti. Kiekon pelaamista Hyvönen jatkoi A-ikäisenä vuoden Eurajoen Lätkän edustusjoukkueessa.

Ensikosketus salibandyyn tuli jo ala-asteikäisenä koulun liikuntatunnilla. Reikäpalloa pyöriteltiin myös kaverien kanssa Rauman seurakunnan tiloissa Meriristissä.

– Kävimme pelaamassa kerran viikossa torstaisin. Toisinaan saimme vuoron myös perjantaiksi, ja muistan miten se muodostui oikein sellaiseksi juhlapäiväksi, kun torstaina sai kuulla, että myös perjantaina pelataan.

 

”Hän kertoo tuolloin ajatelleensa, ettei tuosta pojasta ikinä ainakaan urheilijaa tule.”

 

Meriristin salista tie vei Rauman SalBan junioreiden kautta kavereista kasattuihin puulaakijoukkueisiin.

– Puulaakiporukoista eksyin jotain kautta SalBan miesten kolmosjoukkueeseen, joka pelasi Salibandyliiton alaisia sarjoja. Siellä tuli nähtyä kaikkea mahdollista viidennestä kolmanteen divisioonaan.

– Kesken 3.divisioonakauden edustusjoukkueen valmentaja Juha Teikari otti yhteyttä ja pyysi lähtemään loppukaudeksi mukaan. Heillä oli silloin vaara pudota sarjaporrasta alemmas, eikä pelaajiakaan oikein tahtonut olla riittävästi. Olin käynyt katsomassa edustuksen pelejä aiemmin ja miettinyt, että saattaisin pärjätä tuollakin.

Hyvönen tarttui mahdollisuuteen. Kauden päätteeksi edustusjoukkue kuitenkin putosi askeleen alemmas, ja seura oli alasarjoihin vajonneen lippulaivansa kanssa vedenjakajalla. Luovuttamisen sijaan SalBassa lähdettiin rakentamaan uutta pohjaa sille, missä seura tänä päivänä on.

 

Porin kautta puoliammattilaiseksi Sveitsiin – kotiinpaluu yllätti nousujuhlilla

SalBasta Hyvösen tie vei naapurikaupunkiin FBT Porin riveihin, jossa hän pääsi aistimaan ensimmäistä kertaa Salibandyliigan vauhtia. Ja kun oltiin liikkeelle päästy, jatkui matka maailmalle. Hän päätyi kahden pelikaverinsa ja entisen valmentajansa mukana Sveitsiin.

– Se oli mahdollisuus irtaantua silloisesta oravanpyörästä. Pelasimme siellä Sveitsin 3.divisioonaa, joten eihän se urheilullinen anti ollut kovin tasokasta, mutta meillä oli hauska reissu ja siellä pääsi tutustumaan uusiin ihmisiin, Hyvönen kertoo.

Alhaisesta sarjatasosta huolimatta kyseessä oli puoliammattilaisuus. Hyvönen kävi tekemässä seuran järjestämällä työpaikalla päivittäin neljän tunnin työvuoron, jonka jälkeen oli aikaa salibandylle. Myös asunto ja auto tulivat seuralta.

– Se myös kasvatti ihmisenä. Olin kuitenkin reilu parikymppinen pojankloppi, joka joutui ottamaan vastuuta omasta elämästään vieraassa maassa. Ei se siinä iässä pahaa tee.

 

”Me vain pelasimme ja nautimme siitä, kuinka hienoa meillä oli yhdessä.”

 

Vuoden visiitin jälkeen Hyvönen palasi Raumalle ja koirapaitaan. Vuosia aiemmin rakennettu pohja ja siihen päälle otetut merkittävät kehitysaskeleet olivat nostaneet raumalaisseuran Divariin.

– Alkukaudella voitimme pelejä, mutta saimme muutaman kerran melko rumasti turpaamme. Joulun jälkeen emme hävinneet enää peliäkään. En usko, että sen enempää taustat kuin me pelaajatkaan tajusimme, mitä oli tapahtumassa. Me vain pelasimme ja nautimme siitä, kuinka hienoa meillä oli yhdessä, Hyvönen muistelee.

Ensimmäinen Divari-kausi päättyi kaikkien yllätykseksi nousujuhliin.

– Emme olleet asettaneet nousua tavoitteeksi, mutta kun pyörä lähti pyörimään, havahduimme ajatukseen, että tässähän ollaan nousemassa Salibandyliigaan. Toiseksi viimeisellä kierroksella tuli viestiä, että muut joukkueet ovat pelanneet ristiin ja meidän nousumme on lähes varma. Ei sitä siinä tilanteessa edes käsittänyt, mitä on tullut tehtyä.

 

Työntäyteinen matka seurakunnan salista Suomi-paitaan

SalBassa Hyvönen pelasi kauden Salibandyliigaa, kunnes keväällä 2015 pelipaikkaa tarjottiin lajin suurseura Viikingeistä. Kädessä oli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä, vaikka rakkaus kotikaupungin seuraa kohtaan paloi suurella liekillä.

– Ratkaiseva tekijä oli saamani puhelinsoitto, jonka sain yhdeltä lajin legendoista eli Markus Huhtimolta. Kun hän esitti asiansa, niin tiesin jo siinä vaiheessa, että tähän tarjoukseen on tartuttava. Kaikki muu elämässä oli järjesteltävä niin, että pääsen kokemaan sen.

Hyppääminen yhteen Suomen menestyneimmistä salibandyseuroista tarjosi hyvän mahdollisuuden kokeilla sitä, mihin Hyvönen äärimmillään pystyi.

– Vaikka olen tietyllä tapaa aina pärjännyt urheilussa, koin etten ollut täydellisesti ulosmitannut sitä, mihin todella pystyisin. Halusin haastaa itseni ja teinkin sinä kesänä töitä fyysisen ja henkisen kunnon eteen enemmän kuin koskaan aiemmin.

Hyvönen korostaa, että ensimmäinen vuosi Viikingeissä oli hänelle uran ehdottomasti paras. Vaikka mitalia ei tullut ja joukkue joutui taipumaan Suomen Cupin finaalissa, jäi mieleen hienoja kokemuksia ja muistoja, joiden arvoa on mahdoton mitata.

– Se kulttuuri siellä oli niin mahtava. Siellä luotettiin siihen, että kaikki tekevät kaiken, mitä on tehtäväksi annettu. Jos ohjelmassa lukee punttia tai omatoimista, niin kukaan ei vahtinut tekeekö jokainen oman hommansa. Jokainen jätkä halusi pärjätä ja tehdä duunia sen eteen. Silloin on itsestäänselvää, että kaikki tehdään mitä pitää.

 

”Mummu olisi halunnut, että lähden pelaamaan maajoukkueen mukaan.”

 

Ensimmäisen Viikingeissä pelatun kauden jälkeen Hyvönen sai kutsun maajoukkueeseen. Kutsu tuli Jyväskylässä hävityn pronssiottelun jälkeen.

– Lähdimme bussilla takaisin Helsinkiin ja sain tekstiviestin, jonka kuvittelin olevan jonkun kaverin tsemppausviesti. Kun katsoin näyttöä, niin huomasin sen olevan maajoukkueen päävalmentaja Petri Kettuselta. Hän ilmoitti, että haluaisivat minut mukaan Sveitsiin EFT:lle, Hyvönen kertaa.

Valinnasta huolimatta Suomi-paidan pukeminen ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys. Hyvöselle erittäin läheinen mummu oli nukkunut pois kesken pudotuspelien ja hautajaiset oli järjestetty samalle viikonlopulle jolloin maajoukkue matkusti turnaukseen.

– Perheeltä ja sukulaisilta tuli ilmoitus, että mummu olisi halunnut, että lähden pelaamaan maajoukkueen mukaan. Ei siinä sitten lopulta jäänyt kahta sanaa, vaan lähdin pelaamaan.

Maajoukkuepaidan pukeminen on jokaisen urheilevan pienen pojan ja tytön unelma. Sitä se on ollut myös Hyvöselle.

– Oli uskomaton fiilis pidellä kädessä Suomen pelipaitaa, jonka selkämyksessä oli oma nimi. Siinä vaiheessa se todella konkretisoitui. Toinen hämmennyksen hetki tuli heti ensimmäisessä ottelussa, kun onnistuin tekemään maalin.

– Lopullisesti meni kylmät väreet viimeisessä pelissä Ruotsia vastaan. Katselin käytävällä vastustajan pelaajia, joita olin tottunut näkemään televisiossa. Ja kun ennen peliä seisoimme kentällä rivissä kuunnellen Maamme-laulua ja katsellen Suomen lippua, silloin sitä tajusi, että nyt on tultu pitkä matka sieltä Meriristin salista tähän tilanteeseen.

 

Viivan alle jää jotain numeroita suurempaa

Salibandy on tarjonnut Janne Hyvösen palkintokaappiin yhden SM-hopeamitalin ja Suomen Cupin voiton. Palkintoja enemmän hän korostaa sen tuoneen ennen kaikkea elämäntavan, suuren määrän ystäviä, muistoja ja tarinoita.

– En osaa suorilta käsin sanoa, mitä on tapahtunut minäkin vuonna, ellen ensin mieti sen kautta, että missä olen silloin pelannut.

Kun puhutaan harrastuksesta, jonka arki on täysin verrannollista ammattilaisurheiluun, mutta josta ei makseta palkkaa, vaatii se niin urheilijalta kuin tämän läheisiltä paljon. Hyvönen antaakin suurta kiitosta hänen uraansa tukeneille ihmisille.

– Ihan ensimmäisenä on nostettava esiin omat vanhemmat. He ovat antaneet lapsena mahdollisuuden harrastaa. Pelaamiseen löytyi aina varusteet ja he kuskasivat harjoituksesta toiseen.

– Muistan hyvin myös sen, kuinka isä viritteli parkkipaikalle halogeenivaloja, jotta voitiin pihapiirin poikien kanssa pelata katulätkää. Se on sellainen asia, mistä nautin silloin ja mistä olen todella kiitollinen.

 

”Joukkueurheilu on antanut minulle käytännössä kaiken. Eväät siihen, miten elämässä toimin ja miten otan toiset ihmiset huomioon.”

 

Salibandypuolella saa kiitosta ponnahduslaudan uralle tarjonnut valmentaja Juha Teikari.

– Hän pyysi mukaan ja antoi isoa roolia. Vielä kun pystyin itse todistamaan, että pärjään, niin siitä syttyi ehkä se suurin kipinä tosissaan pelaamiseen.

Nykyään vahvin tuki tulee puolisolta.

– Kihlattuni on potkinut aina takamukselle urheilun suhteen. Hän on antanut täyden tuen kaikkeen. Ei välttämättä olisi tullut edes nähtyä kaikkea sitä, mitä olen lajin parissa nähnyt, ellei hän olisi ollut rohkaisemassa tarttumaan uusiin haasteisiin.

Hyvösellä on vielä pelivuosia ja niiden tarjoamia haasteita edessä, mutta hän osaa jo nyt arvostaa sitä, mitä urheilu on hänelle antanut. Eikä kyse ole pelkästään voitoista ja tappiosta, ei sarja- tai tehopisteistä.

– Nyt kun on 32 vuotta mittarissa, niin sitä on alkanut miettimään mitä kaikkea joukkueurheilu on tarjonnut. Hallille meneminen on paljon muutakin kuin vain harjoitukset. Vaikka olisi ollut kuinka huono päivä ja ihan mistä syystä tahansa, niin hallilla kaikki unohtuu. Se alkaa siitä, kun avaan hallin oven. Sen jälkeen olen osa jätkistä.

– Kun jonain päivänä lyön uran pakettiin ja on aika laittaa viivan alle kaikki se, mitä on käteen jäänyt, niin tiedän, että joukkueurheilu on antanut minulle käytännössä kaiken. Eväät siihen, miten elämässä toimin ja miten otan toiset ihmiset huomioon. Viivan alle jää hyvät muistot ja voitot, mutta ennen kaikkea ne ystävät, joita tästä on vuosien varrella saanut.

 

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.

Kapteenin pöydässä: Risto Leino

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Nyt saimme lounasvieraaksemme sinikeltaisen äänen, jääkiekkoselostaja Risto Leinon. Lounaaksi nautittiin ylikypsää häränrintaa punajuuri-madeirakastikkeella ja juuresmuusilla sekä paistettua lohta ruohosipulikastikkeella ja tilliperunoilla.

”Voittoisaa illanjatkoa” on lausahdus, jonka monet raumalaiset jääkiekon ystävät haluavat kuulla radioidensa äärellä. Kyseinen huuto kruunaa Rauman Lukon voittomatsit, ja se kajahtaa ilmoille sinikeltaisen äänen eli paikallisradio Ramonan jääkiekkoselostaja Risto Leinon suusta.

Kotiotteluiden lisäksi Leino reissaa yhden kiekkokauden aikana vieraspeleissä oman arvionsa mukaan noin 20 000 kilometrin edestä. Siinä tulee nähtyä maailmaa ja kotimaamme ravintolatarjontaa. Rauman ravintolat tulevat tutuksi normaalissa työarjessa.

– Raumalla ollessani syön käytännössä joka päivä lounaan jossakin paikallisessa lounaspaikassa. Todella harvoin teen omia eväitä töihin mukaan. Kotikaupunkimme lounastarjonta ja ruokaravintolamaailma on laajaa ja tasokasta. Pidän siitä, että Raumalle on viime vuosien aikana tullut paljon uusia ravintoloita ja tarjontaa on laidasta laitaan, Leino sanoo.

 

”Äänestä pidän huolta kahvilla ja juttelemalla vaimolleni mukavia.”

 

Urheilijat valmistautuvat etenkin pelipäivinä illan koitokseen erilaisella ruokavaliolla kuin välipäivinä. Miten on, pitääkö fyysisesti ja henkisesti noin kolmen tunnin kovin rutistuksen tekevän puhetyöläisen ottaa ravintoasiat tarkemmin huomioon?

– Osittain kyllä. En syö koskaan ennen peliä vatsaa täyteen, vaan otan mieluummin sellaisen keveän välipalatyyppisen iltapäivän ruokailun. Enemmänkin se on sitä nestepuolen tankkausta eli vettä ja kahvia. Vesi on tärkeää jo pelkästään sen takia, että se huuhtelee kurkkua.

– Äänestä pidän huolta kahvilla ja juttelemalla vaimolleni mukavia, Leino hymyilee.

 

Kohtalo puuttui peliin ja iski kipinää

Ensimmäisen ottelunsa Risto Leino selosti helmikuussa 1998. Tuolloin kyse oli tosin vain yksittäisestä ottelusta. Hän oli jääkiekkotermein niin sanotusti varaluistimien varaluistimet.

– Silloinen vakioselostaja oli ulkomaan reissulla ja tuuraaja sairastui. Minä olin sitten varamiehen varamies, tosin tietämättä sitä itsekkään. Toimin radion aamujuontajana, enkä ollut ikinä kuvitellutkaan alkavani joskus selostajaksi.

– Silloin jylläsi jonkinlainen flunssaepidemia ja vitsailimme perjantaina pomoni kanssa, että hän soittaisi, jos kävisi niin huono tuuri, että selostajan tuuraaja sairastuisi. Ja sehän sitten soitti seuraavana aamuna, että nyt tarvitaan selostajaa. Ensimmäinen sana mikä suustani pääsi, oli kirosana, mutta tulin siihen tulokseen, että hoidetaan homma pois ja katsotaan mitä siitä tulee.

 

”Saattaa olla, että sinä iltana tamperelaisten riveissä ei pelannut ketään muuta kuin Pekka Laksola, Timo Jutila ja Janne Grönvall.”

 

Kyseisen pelin hän muistaa edelleen hyvin.

– Se oli lauantaipäivä, peli pelattiin Raumalla ja vastassa oli Tappara. En siihen aikaan edes seurannut kovin aktiivisesti jääkiekkoa. Saattaa olla, että sinä iltana tamperelaisten riveissä ei pelannut ketään muuta kuin Pekka Laksola, Timo Jutila ja Janne Grönvall, koska muita en tunnistanut, Leino nauraa.

Ensimmäisestä matsista jäi kipinä, joka kantaa edelleen hedelmää. Hedelmää, josta moni raumalainen jääkiekon ystävä on kiitollinen.

– En tiedä uskonko jonkinlaiseen kohtaloon, mutta kyllä siinä jokin juttu oli, että siinä noin kävi. Kipinä syttyi lopulta sellaisesta vilpittömästä rakkaudesta lajiin, ja sitä tunnetta tunnen tänäkin päivänä. Ja suoran radiolähetyksen tekeminen on aina hienoa, siinä on ilmassa niin paljon liikkuvia tekijöitä ja se vaatii paljon improvisointia.

 

Paikallismatseilla aina paikka sydämessä

Keväällä 2000 edellinen vakioselostaja siirtyi toisen tahon palvelukseen, ja keskustelu Leinon selostajaurasta nostettiin uudelleen pöydälle.

– Naarmalan Jari otti asian esiin, ja näin jälkeenpäin kun asiaa ajattelee, niin olihan se melkoisen rohkea veto, kun ottaa huomioon, että olin selostanut siihen mennessä vain yhden ottelun ja siitäkin oli jo aikaa kaksi vuotta.

Homma pyörähti käyntiin vakioselostajana seuraavana syksynä Porissa pelatulla Ässät-Lukko -ottelulla. Satakunnan paikallisotteluilla onkin monen raumalaisen tapaan tärkeä paikka Leinon sydämessä.

– Nautin Lukon ja Ässien välisistä kohtaamisista aivan suunnattomasti. Varsinkin Porissa pelattavat ottelut ovat oma lukunsa. Siellä on tunnelma aina katossa. Koen sen niin, että kun me voitamme Porissa Ässät, se on aivan äärettömän hieno tunne. Kolikon kääntöpuolella on sitten se, että kun siellä hävitään, niin se ottaa aidosti päähän vaikka kuinka yrittäisin olla näyttämättä sitä.

Leino sanoo pitävänsä jääkiekon selostamisesta, sillä vaikka kyse on samasta lajista, ei yksikään ottelu ole toisensa kaltainen.

– Välillä näen hyvää jääkiekkoa ja välillä vähän vähemmän hyvää, toisinaan taas pääsee todistamaan aivan loistavaa jääkiekkoa. Jotkin yksittäiset sarjapelitkin saattavat nousta aivan huikeisiin mittoihin. Taannoin Raumalla pelattu Lukko-Tappara -ottelu on yksi hyvä esimerkki, kun kotijoukkue nousi 0-4 tappioasemasta 5-4 voittoon.

 

Värikynää ja pensseliä, mutta totuudessa täytyy pysyä

Paikallisradion selostajan työssä on se hyvä puoli, että selostajan ei tarvitse olla puolueeton. Oman kotikaupungin joukkueen otteita saa hehkuttaa niin paljon kuin sielu sietää. Leino huomauttaa, että tosin vain silloin, kun siihen on aihetta.

– Ei siinä olisi mitään järkeä jos vetäisin jatkuvasti sinikeltaisin lasein ja yrittäisin kaunistella hetkiä, jolloin Lukko pelaa kaikkea muuta kuin hyvin. Se ei vaan mene niin, että pelaaminen on aina loistavaa. Eikä vika voi olla joka kerta tuomareissa, kun pisteitä ei tule.

– Joskus vastapuoli saattaa pelata hyvää jääkiekkoa, joten silloin se täytyy myöntää. Kentällä on aina kaksi voimaa vastakkain. Joskus ne voimat ovat tasaväkisiä ja joskus toinen voima osoittautuu vahvemmaksi. Se täytyy hyväksyä, peli ei valehtele.

Kokemus on vahva työkalu monessa asiassa, niin myös selostamisessa. Selostettuja pelejä Leinolla on vyöllä jo lähes 1200. Hän selostaa jokaisen Lukon koti- ja vierasottelun, joten kaikki nykyiset 14 Liiga-areenaa ovat tulleet harvinaisen tutuiksi.

– Yksittäisenä hallina on pakko nostaa jalustalle Porin Isomäki. Se on selostajan kannalta aivan loistava paikka. Selostamo sijaitsee ihanteellisesti punaviivan kohdalla, se on sopivan ylhäällä ja sieltä on esteetön näkyvyys joka puolelle. Sieltä pääsee oikealla tavalla aistimaan sen fiiliksen, mikä hallissa kulloinkin on.

 

”Peli ei valehtele.”

 

Aistimisesta puheenollen, monia ihmetyttää, miten selostajat pystyvät tunnistamaan kentällä olevat pelaajat.

– Ne pelaajat, jotka ovat pelanneet pidempään, ovat tulleet tutuiksi vuosien varrella. Heidät tunnistaa helposti, mutta minulla on käytössäni tietyt muistisäännöt. Tärkeimpiä ovat tietenkin ne paperit, jotka ovat edessäni ja joista löytyy joukkueiden kokoonpanot. Tarkkailen usein keskushyökkääjiä ja sitä, ketkä hänen laitahyökkääjinään pelaavat.

– Kokoonpanoihin tulee kuitenkin kesken ottelun myös muutoksia, ja siinä mielessä pitää olla koko ajan valppaana. Ne muutokset saattavat kestää hetken esimerkiksi pitkien alivoimien jälkeen ja palata takaisin vanhaan. Hereillä täytyy olla.

Nimikin on uutinen, Leino muistuttaa. Hän korostaa, että yksi tärkeä osa pelin sisällä olemista on se, että selostaja pystyy kertomaan pelaajat nimeltä.

– On selostajan ammattitaitoa tuoda pelaajien nimet esiin, koska silläkin on oma arvonsa, että lähteekö hyökkäykseen joukkueen niin sanottu ykköspyssy vai nelosketjun raataja. Kuulostaisi erittäin hassulta, jos selostaisin vain, että Lukko hyökkää tai Ässät hyökkää.

Käveleväksi tilastokirjaksi Leino ei tunnustaudu.

– En oikeastaan edes pidä tilastoista. Olen joskus sanonut huumorilla, että jos päästä ei löydy sellaista tilastoa, jota tarvitaan, niin se on turha tilasto, hän nauraa.

– Vakavasti puhuen, arvostan Liigan sivujen tilastointia. Ne ovat sen verran hyvät, että niistä saa poimittua käytännössä kaiken tarpeellisen. Haluan pysyä nimenomaan niissä tilastoissa, jotka koskevat juuri sitä käynnissä olevaa ottelua.

 

Kun kiertotie johti ”tekniseen vikaan”

Vuosien ja kilometrien varrelle mahtuu monen monta tarinaa. Hetken mietittyään Leinolle nousee yksi hauska sattumus selostajauran alkutaipaleelta, syyskaudelta 2003.

– Jos en nyt aivan väärin muista, niin se taisi olla kolmas kautena selostajana, kun meinasin ajaa väärään halliin. Siihen aikaan ei ollut olemassa vielä Turun moottoritietä ja olin kaverin kanssa liikenteessä. Olimme melkein jo Humppilan kohdalla, kun tajusin yhtäkkiä, että piru vieköön, mehän olemme menossa Helsinkiin ja illan matsihan pelataan Jyväskylässä.

– Minulla on aina ollut tapana lähteä ajoissa reissuun, mutta siinä kohtaa iski pieni paniikki. Siitä sitten nopeasti Turku-Tampere -tielle ja kohti Keski-Suomea. Kiertoreittiä tuli kuitenkin sen verran, että kun peli alkoi klo 17.00 ja kiekko putosi jäähän, niin minä kurvasin auton kanssa jäähallin pihaan.

Leino huokaa, että ottelun alusta jäi silloin noin viitisen minuuttia radion ääressä odottavilta kuulematta, mutta onni oli siinä mielessä miehen puolella, ettei yhtään maalia oltu ehditty tekemään ennen kuin lähetys saatiin rullaamaan.

– Studiosta silloin soiteltiin ja kysyttiin, että saavatko kertoa lähetyksessä, että selostaja on ajanut harhaan. Kielsin kertomasta ja käskin sen sijaan sanomaan valkoisen valheen, että meillä on tekninen vika. Tässä se nyt sitten paljastuu, mutta rikoshan on jo vanhentunut, Leino nauraa.

Hän on toiminut useaan otteeseen myös Rauman Lukon liigajoukkueen apuna, kun tavaraa on toimitettu jo pelipaikkakunnalle suunnanneen bussin perässä.

– Olen vienyt paitoja, mailoja ja muita varusteita. Kerran kävi hauskasti, kun Hurmeen Seppo soitti Lappeenrannasta, että heidän kyydistään oli unohtunut Äijänsuon käytäville iso pukukoppitilan kuivaaja. Minulla oli siihen aikaa sellainen pieni auto, ja se kuivaaja mahtui kuin mahtuikin autooni, mutta kyllä siinä oli sellaista tunkemisen tunnelmaa.

– Myös vatsatautisia pelaajia olen kuskannut omassa autossani takaisin Raumalle, etteivät he tartuta bussissa muuta joukkuetta. Valmentaja sitä silloin kysyi, että sopiiko ja esitin vastakysymyksen, että eikö selostajalla sitten ole niin väliä, Leino virnistää.

 

”Vaimoni on ollut korvaamaton apu vuosien varrella, ja arvostan sitä todella paljon.”

 

Nykyään hän matkustaa yhdessä vaimonsa kanssa. Puolison suuntaan hän antaakin suurta kiitosta.

– Vaimoni on ollut ja on minulle iso apua jo pelkästään jaksamisenkin suhteen. Etenkin pitkät matkat taittuvat yhdessä huomattavasti mukavammin sen sijaan, että niitä joutuisi ajelemaan pimeinä marraskuun öinä yksin. Hän ollut korvaamaton apu vuosien varrella, ja arvostan sitä todella paljon.

Tulevaisuudesta Leino paljastaa sen verran, että selostajan työssä edetään kausi kerrallaan. Sopimus on tehty joka vuosi vain yhdeksi kaudeksi, mutta nyt ollaan tietyllä tapaa vedenjakajalla. Leino vaihtoi vuodenvaihteessa päivätyönsä paikallisradiosta kiinteistönvälittäjän työhön.

– En usko, että tässä mikään kuitenkaan muuttuu. Omasta puolestani olen mitä todennäköisimmin valmis jatkamaan selostamista. Keväisin neuvotellaan ja katsotaan molempien tahtotaso. Näillä kilometreillä on kuitenkaan turha sitouttaa itseään pidemmäksi aikaa.

– Joskus on ollut mielessä sellainen, että kun 20 vuotta tulee selostuksia täyteen, niin siinä vaiheessa olisi ehkä aika lopettaa. Se tarkoittaisi sitä, että jäljellä olisi vielä pari kautta eli kevääseen 2020 asti. Siihen väliin kun Raumalle tulisi vielä Suomen mestaruus, niin sehän olisi täydellistä.

 

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.

Kapteenin pöydässä: Joel Tervonen

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Tällä kertaa istahdimme Kapteeninhuoneen pöytään raumalaisen stand up -koomikko Joel Tervosen kanssa. Lounaalla nautittiin pariloitua siikaa, kantarellikastiketta ja tilliperunoita sekä Kapteeninhuoneen kuuluisaa Châteaubriandia paahteisessa viinikastikeessa ja maalaislohkoperunoilla.

Stand up -komiikka on oma taiteenlajinsa. Lavalla esitettyä huumoria on ollut tarjolla jo vuosisatoja, mutta viimeisen reilun vuosikymmenen aikana laji on nostanut itsensä näyttämötaiteiden raskaaseen sarjaan. Suosio ei ole tullut sattumalta, vaan se on vaatinut alan uranuurtajilta kovaa työtä kirjoituskoneen äärellä ja pitkiä iltoja suomalaisilla klubeilla.

Yksi maamme komiikkakartalle omaa paikkaansa rakentava koomikko on raumalainen Joel Tervonen. Hän kertoo olevansa ahkera ruokaravintoloissa kävijä, joskin viisi kuukautta sitten tulleen perheenlisäyksen myötä ulkonasyöminen on vähentynyt.

– Ennen kuin tyttäremme syntyi, kävimme vaimoni kanssa ravintoloissa syömässä useammin. Nyt kun meitä on perheessä kolme, niin luonnollisesti ehdimme käymään harvemmin. Edelleen toki pyrimme käymään syömässä jossain vähintään kerran viikossa, ainakin nyt lounaalla.

 

”Kapteeninhuone on aivan keskustassa, joten tähän on mukava poiketa vaikka Vanhassa Raumassa shoppailun jälkeen.”

 

– Vaimoni on kokki, joten osittain myös siitä syystä käymme tutustumassa eri ravintoloiden tarjontaan. Tosin tähän väliin voisin epäillä, että suutarin lapsella ei ole tässäkään tapauksessa kenkiä, eli kokin miehellä ei ole ikinä ruokaa kotona, Tervonen naurahtaa silmää iskien.

Tervonen kertoo, että toisinaan vanhemmat suuntaavat ravintolaan keskenään viettämään yhteistä aikaa, toisinaan syömään suunnataan koko perheen voimin.

– Raumalla on mielestäni paljon ravintoloita, ja kaikki ovat lyhyiden etäisyyksien päässä käytännössä mistä päin kaupunkia tahansa. Esimerkiksi tämä Kapteeninhuone on aivan keskustassa, joten tähän on mukava poiketa vaikka Vanhassa Raumassa shoppailun jälkeen.

Mites on, sujuuko koomikolta itseltään ruoanlaitto?

– Osaan keittää kananmunan, ja senkin pohjaan, joten jokainen eteen tuotu ateria on minulle elämys.

 

Koomikon tehtävä on saada ihmiset irti arjesta

26-vuotias Tervonen aloitteli stand up -koomikon uraansa vuonna 2013. Tuolloin hän ei vielä tosin hypännyt lavalle, vaan työ alkoi istumalihaksia harjoittamalla eli mieleen tulleiden vitsien ylöskirjaamisella.

– En vielä siinä vaiheessa ajatellut esittäväni niitä koskaan kenellekään. Seurasin stand up -juttuja silloin tarkasti ja ajatus oli kirjata juttuja ylös vain oman hauskuuden vuoksi.

Esiintyminen on kuitenkin ollut miehelle aina se hänen juttunsa. Tervonen on ollut mukana muun muassa Kuivalahden kesäteatterissa ja hän toimii erätauko- ja pelikatkojuontajana Rauman Lukon kotiotteluissa.

– Ensimmäisen stand up -keikan tein kavereiden juhlissa. Sen jälkeen pääsin pitämään paikalliseen ravintolaan yksittäisen keikan, jonka jälkeen kyseistä komiikkaklubia päätettiin jatkaa. Se taas toi minulle keikkatarjouksia erilaisiin tilaisuuksiin. Yhtäkkiä huomasin tekeväni tätä jo puolittain ammatikseni.

 

”Maailma olisi kovin tylsä, jos emme osaisi nauraa tarvittaessa esimerkiksi itsellemme.”

 

– Pidän esiintymisestä, ja tässä hommassa siitä on tykättäväkin, mutta esilläolo itsessään ei ole minulle se kaikkein isoin juttu. Enemmänkin minua kiehtoo tässä lajissa se, että saa ihmiset nauramaan ja sitä kautta hyvälle tuulelle. Nykyään meillä jokaisella on omat stressinsä ja huolensa, stand up on yksi tapa päästä hetkeksi irtaantumaan siitä arjesta.

Jokaisella koomikolla on oma tyylinsä ja aiheet, josta he löytävät koukut omiin juttuihinsa. Tervonen kertoo, että hän ei halua ottaa omissa seteissään kantaa.

– Haluan enemmänkin korostaa jutuissa sitä, että kaikkea ei kannata ottaa niin vakavasti, sillä käytännössä kaikelle voi nauraa jos asiaan asennoituu oikein. Vaikka aihe olisi arkakin, niin aina siitä löytyy se hauska ja valoisampi puoli. Maailma olisi kovin tylsä, jos emme osaisi nauraa tarvittaessa esimerkiksi itsellemme.

 

Rohkeus palkitaan myös komiikkakentällä

Tervonen on ollut mukana järjestämässä Raumalla nousevan komiikan klubi-iltoja, joissa jokaisella halukkaalla on ollut mahdollisuus päästä esittämään omia taitojaan. Hänen lisäkseen lavalle on tähän mennessä uskaltautunut vasta yksi paikallinen koomikon alku.

– Eihän tämä ole se kaikkein helpoin esiintymismuoto. Vaatii rohkeutta hypätä lavalle, kun laitat itsesi ja omat juttusi alttiiksi toisten arvostelulle, mutta kun keikka ohi, niin sitä voi olla ylpeä itsestään.

– Ja aina on hyvä muistaa, että kaikki keikat eivät ole samanlaisia. Jos ensimmäisellä kerralla ihmiset eivät naura, niin silti ei saa luovuttaa. Seuraava keikka samoilla jutuilla voi olla jo huomattavasti parempi, kun on saanut sen ensimmäisen vedon jännityksen pois alta.

Tervonen painottaa, että jos ala kiinnostaa ja juttua syntyy, ei omaa innokkuutta kannata jäädä panttaamaan pöytälaatikkoon.

– Itse tein sen virheen aikanaan. Kirjoitin ensimmäiset juttuni vuonna 2013, mutta uskaltauduin avoimelle keikalle vasta kolme vuotta myöhemmin eli vuonna 2016. Jälkiviisaana voin sanoa, että olisin voinut hypätä lavalle jo aiemmin.

 

”Arki on paras tarinapankki.”

 

Kotimainen komiikkakenttä on laaja ja sinne mahtuu aina uusia kykyjä, joilla on jotakin omaa sanottavaa.

– Toiset naurattavat ihmisiä sanomalla vain yhden sanan, toiset taas naurattavat puhumalla niin paljon ettei kukaan ehdi saamaan edes kiinni kaikkia sanoja.

Kuten usealla muullakin koomikolla, myös Tervosen muistivihkoon jutut löytyvät omasta elämästä.

– Arki on paras tarinapankki. Jos näen jonkin hauskan tilanteen ja siitä tulee mieleen jokin hauska yhtälö, niin kirjaan sen ylös ja se jää takaraivoon hautumaan. Se ei toki vielä riitä, että olen itse nauranut jollekin asialle, vaan sen kertominen muille hauskasti vaatii ajatustyötä.

 

Kokeneempien neuvoista kannattaa ottaa oppia

Tähän mennessä suurimman yleisönsä Tervonen on tavoittanut vuosi sitten ensimmäistä kertaa Kivikylän Areenalla järjestetyssä Stand Up & Dinner -tapahtumassa. Tuolloin hän pääsi myös aistimaan lähietäisyydeltä kotimaisen komiikan kärkinimien kuten Ilari Johanssonin, André Wickströmin, Anitta Ahosen ja Miika Pettersonin työskentelyä.

– Koomikoiden yhteisössä kokeneemmat jakavat mielellään vinkkejä meille nuoremmille. Niistä saattaa olla iso apu, kun itse törmää tilanteeseen, josta kokeneempi on jo kertonut etukäteen. Niinhän se on, että pioneerien tsemppauksesta on iso apu alalla kuin alalla.

Tervosen keikkakalenteri täyttyy hyvää vauhtia.

– Ravintolakeikkoja tulee tehtyä aina kun siihen avautuu mahdollisuus, yksityiskeikkoja sen sijaan on tasaiseen tahtiin. Paljon tulee käytyä häissä, syntymäpäivillä, pikkujouluissa ja erilaisissa yritystilaisuuksissa.

Stand Up & Dinner on edessä jälleen viikon kuluttua. Oman kylän poika odottaa tulevaa isoa keikkaansa jo vesi kielellä.

– Keikan käsikirjoitus rakennetaan aina tilaisuuden mukaan. Yksi iso tekijä on se, minkä kokoisesta tapahtumasta on kyse. On selvää, että muutaman kymmenen ihmisen intiimimpi yksityiskeikka ei voi olla samanlainen kuin muutaman sadan ihmisen isolta lavalta tehty setti. Molemmissa on kuitenkin hyvät puolensa.

– Yleisölle vinkiksi, että tilaisuus kuin tilaisuus, niin aina kannattaa pyrkiä eturiviin istumaan, Tervonen virnistää.

 

Kapteeninhuoneen lounas on tarjolla maanantaista perjantaihin joka päivä klo 11.00-14.00. Lounaslistan löydät tästä.

A la carte on tarjoisin arkisin klo 17.00-22.00 ja lauantaisin klo 16.00-22.00. Kapteeninhuoneen A la carte -listaan voit tutustua täällä.