Keittiömestarin mietteitä

Kapteenin pöydässä: Lauri Tukonen

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Juttusarjan toisessa osassa lounasvieraanamme kävi Rauman Lukon hyökkääjä ja Hovi Salesin kummipelaaja Lauri Tukonen. Lounaaksi nautittiin Kapteeninhuoneen listalta runsas alkupalapöytä sekä Chateaubriand ja valkoviinissä haudutettua lohta, hollandaise-kastiketta ja tilliperunoita.

Lauri Tukonen on yksi pidetyimmistä jääkiekkoilijoista Rauman Lukon historiassa. Taitavaa ja kentällä kaikkensa antavaa 31-vuotiasta hyökkääjää arvostetaan suuresti niin pelaajien kuin kannattajienkin keskuudessa. Tukosen alkukausi meni harjoitusottelussa tulleesta loukkaantumisesta kuntoutuessa, mutta viime keskiviikkona mies pääsi jälleen mukaan tositoimiin, kun Lukko kohtasi Kuopiossa KalPan.

Lauri kertoo kuntouttaneensa itseään viimeisen päälle niin, että hän on täydessä kunnossa, kun pelilupa irtoaa. Kovan harjoittelun lisäksi myös oikeanlainen ruokavalio on urheilijalle erityisen tärkeää.

– Olin nuorempana äärettömän tarkka siitä, mitä suuhuni milloinkin laitoin. Jossain vaiheessa tajusin, ettei se olekaan sellaista millipeliä ja syöminen hieman rentoutui. Pyrin kuitenkin syömään 90-95 prosenttisesti terveellistä ruokaa ja annan yleensä yhtenä päivänä viikossa itselleni luvan vähän herkutella ja poiketa sillä tavalla ruokavaliosta.

Pelipäivisin hän pyrkii syömään kevyemmin kuin harjoituspäivinä. Aamiaisen suhteen Lauri on ollut jo vuosia erityisen tarkka.

– Viimeiset kymmenen vuotta olen aloittanut päivän joka aamu tattaripuurolla ja raejuustolla, siihen päälle 150 grammaa marjoja ja kaksi kananmunaa, Lauri kertoo.


”Valitsemme paikan lapsen ehdoilla ja kun löydämme jonkin paikan, josta jää hyvä kokemus, niin suuntaamme sinne kyllä uudestaankin.”

 

Lounaan Lauri nauttii arkipäivisin Kivikylän Areenalla, mutta kerran viikossa hän suuntaa perheen kanssa viettämään yhteistä aikaa ravintolaruoan parissa.

– Meille on järjestetty päivittäinen lounas jäähallilla, mutta pyrimme käymään perheen kanssa kerran viikkoon ulkona syömässä. Se on tietyllä tapaa sellainen rytmi, josta pidämme kiinni ja siinä lapsi oppii samalla, kuinka ravintolassa käyttäydytään ja se on tärkeä oppi tulevaisuuteen.

– Toisinaan on rauhallisia paikkoja ja toisinaan hieman hälyisempiä, toisinaan on enemmän ja vähemmän ihmisiä ympärillä . Välillä sitä joutuu hieman odottamaan sitä ruokaa, ja juuri näistä asioista koostuu ne jutut, joista lapsi saa sitä oppia.

Lauri kertoo, että perheen yhteisen ajanvieton paikka valikoituu ensisijaisesti lapsiystävällisyyden perusteella. Usein perhe Tukonen suuntaakin juuri Ravintola Kapteeninhuoneeseen.

– Valitsemme paikan lapsen ehdoilla ja kun löydämme jonkin paikan, josta jää hyvä kokemus, niin suuntaamme sinne kyllä uudestaankin. Ravintolassa käyminen on tietyllä tapaa sosiaalinen tapahtuma, jolloin lähdemme pois kotoa ja vietämme yhteistä aikaa.

Rauman ravintolatarjontaa hän kehuu laadukkaaksi. Suosikkiruokaa kysyttäessä, vastaus tulee välittömästi.

– Ylivoimaisia suosikkejani ovat pihvi ja hummeri. Siihen mukaan jotain bataatista tehtyä, niin siinä on todella hyvin toimiva yhdistelmä kasassa, Lauri sanoo ja nyökkää tyytyväisenä Chateaubriandiinsa.

– Olen myös burgerien ja burritojen suuri ystävä. Harvemmin tulee mentyä syömään pastaa ravintolaan, sitä tulee syötyä muutenkin sen verran paljon, hän naurahtaa.

 

Kaikkein suurimmat ystävyyssuhteet kasvavat tiukoissa paikoissa

Hyvinkään Ahmojen kasvatti on kulkenut pitkän ja monenlaisia kokemuksia tarjonneen tien ennen kuin päätyi kanaalikaupungin kiekkoylpeyden riveihin.

– Kaikki alkoi aikanaan siitä, kun kolmevuotiaana suuntasin kaksi vuotta vanhemman isoveljeni perässä jäälle. Sen jälkeen kuvioissa on ollut myös yleisurheilua, tennistä ja pesäpalloa, mikä oli etenkin siihen aikaan Hyvinkäällä todella iso laji. Talvet pelattiin lätkää ja kesät pesistä.

– C-nuorissa olin mukana voittamassa pesäpallon Suomen mestaruutta ja pelasin samaan aikaan Ahmojen Mestis-joukkueessa. Sitten tuli eteen aika tehdä valinta lajien välillä ja samaan saumaan sain  Espoon Bluesista sopimustarjouksen. Sen jälkeen ei tarvinnut asiaa enempää miettiä, vaan tuo tarjous ratkaisi tavallaan asian minun puolestani.

 

”Istuin samassa pukukopissa sellaisten miesten kanssa kuin Rob Blake, Luc Robitaille ja Mattias Norström. Siinä oli hyvä suomalaisen pojan opetella sitä ammattilaisuutta.”

 

17-vuotiaana Liiga-debyyttinsä tehnyt Tukonen varattiin kesällä 2004 NHL-organisaatio Los Angeles Kingsiin koko varaustilaisuuden 11. pelaajana. Ison meren taakse nuori mies suuntasi vuonna 2005. Kolmen kauden aikana hän kiekkoili pääasiassa AHL:ssä, mutta tilille kertyi myös viisi ottelua NHL:n kirkkaissa valoissa.

– Kokemuksena se reissu oli aivan huikea. Sen arvoa on vaikea mitata, arvostan suuresti sitä mahdollisuutta mikä minulle annettiin. Olen erittäin kiitollinen siitä, mitä se matka minulle opetti ihmisenä, Lauri kiittelee.

– Sain nähdä erilaista kulttuuria ja jääkiekkoammattilaisuutta. Pääsin Kingsien mukaan ja istuin samassa pukukopissa sellaisten miesten kanssa kuin Rob Blake, Luc Robitaille ja Mattias Norström. Siinä oli hyvä suomalaisen pojan opetella sitä ammattilaisuutta. Sai pelata heidän kanssaan, viettää sitä arkea niin hallilla, pelireissuilla kuin leireilläkin, niitä juttuja ei unohda ikinä.

Urheilumaailmaa sanotaan kovaksi, sitä se on etenkin NHL:n kaltaisessa lajinsa ykkössarjassa. Pelisäännöt ovat toki muuttuneet palkkakaton sekä pelaajien turvaksi tehtyjen erilaisten sopimusten ansiosta.

– Kaikki ovat joukkueessa kavereita ja ystäviä keskenään, mutta samaan aikaan he ovat myös tietyllä tapaa toistensa pahimpia vihollisia. Pelipaikoista on kova kilpailu ja jokainen yrittää vallata tarjolla olevia paikkoja. Toisaalta sitä oppii samalla, että ne kaikkein tiiviimmät ystävyyssuhteet kasvavat juuri tuollaisissa tilanteissa, joissa ollaan yhdessä tiukoissa paikoissa.

 

Raumalainen jöröys on pelkkää legendaa

Raumalle ja Lukkoon Tukonen siirtyi ensimmäisen kerran kesken Liiga-kauden 2008-2009. Tuolloin hän pelasi sinikeltaisten riveissä viiden kauden ajan, joista jäi muistoksi kevään 2011 ja 2014 SM-pronssimitalit.

Tukonen teki kahden kauden mittaisen visiitin TPS:ään, jonka jälkeen oli aika palata viime kesänä jälleen Lukon paitaan kolmivuotisella sopimuksella.

– Täällä on sellainen iso ja tiivis yhteisöllisyys. Pelaajilla on hyvä olla, heistä pidetään huolta ja sovituista asioista pidetään kiinni. Kaikkein isoin asia on kuitenkin se, että täällä ei olla vain pelaamassa jääkiekkoa, vaan täällä ollaan pärjäämässä. Uskon, että jos jossain on hienoa voittaa jotain, niin Raumalla ja Lukossa, Tukonen sanoo.

 

”Ihmiset ovat avuliaita ja olen saanut täältä todella hyviä tuttuja ja parhaita ystäviä.”

 

Perinteitä kunnioittavasta, 575-vuotiaasta Raumasta löytyy useampikin paikka, joita hän pitää itselleen tärkeänä. Kivikylän Areenan lisäksi yksi nousee kuitenkin ylitse muiden.

– Vanha Rauma on minulle ehdoton ykkönen. Olemme asuneet siellä jo kohta kymmenen vuotta. Äärettömän upea paikka, jossa on äärettömän upeita ihmisiä, joihin on saanut tutustua matkan varrella.

Raumalainen jöröys on Tukosen mukaan pelkkä legenda.

– Sanotaan, että raumalaiset ovat jöröjä, mutta se ei pidä yhtään paikkaansa. Ihmiset ovat avuliaita ja olen saanut täältä todella hyviä tuttuja ja parhaita ystäviä.

Kapteenin pöydässä: Iiro Ignatius

By | Yleinen

Ravintola Kapteeninhuoneen kapteenin pöytään istuu tasaisin väliajoin ajankohtainen henkilö, jonka kanssa keskustelemme maailman menosta ja viimeisistä kuulumisista. Juttusarjan avaamme lounaalla Hovi Salesin hotellien eli Hotel Kalliohovin ja Hotel Raumanlinnan hotellipäällikkö Iiro Ignatiuksen kanssa. Lounaaksi nautittiin Ravintola Kapteeninhuoneen herkullinen salaattipöytä ja Chateaubriand.

Iiro Ignatius on yrittäjäperheen kasvatti. Monelle raumalaiselle tuttu monitoimimies, jonka käsissä ovat useat langat. Muun muassa Ravintola Kapteeninhuonetta ja Byssaa pyörittävässä Hovi Salesissa työskentelevä Iiro pyrkii nauttimaan arkipäivien lounaiden lisäksi ravintolaruoasta aina silloin tällöin.

– Aika usein tulee käytyä meidän omissa ravintoloissamme, mutta käyn melko paljon myös muissa paikoissa. Ja aina kun ollaan reissun päällä, niin silloin pitää päästä testaamaan joku paikallinen ravintola, Iiro kertoo.

– Se on samalla sekä vapaa-ajan viettoa että työnpuolesta tehtävää tutkimustyötä. Siinä on hyvä tarkkailla, että mitä muissa paikoissa tehdään toisin, ja mitkä jutut selkeästi toimivat ja mitkä taas eivät välttämättä toimi.

Täydellistä ravintolakokemusta kysyttäessä vastaus tulee apteekin hyllyltä.

– Lapsuudesta saakka meidän oma pippuripihvimme on aina ollut minulle se ehdoton ykkösjuttu. On todella vaikea mennä syömään pippuripihviä mihinkään muualle, kun tietää ettei se ole samanlainen.

 

”Kyllä parhaat kokemukseni ovat melkeinpä ‘’mummon keittiöitä’’ joissa tehdään paikallista ruokaa joko perinteisesti tai omalla twistillä.”

 

Iiro kertoo kokkaavansa kotona paljon, mikä rajoittaa omalta osaltaan ravintolassa käyntiä. Hän pitää tärkeänä, että ravintolassa ruuan on oltava sellaista, mitä hän ei itse pysty vielä kotona tekemään.

– Ei ruoan tarvitse aina olla ihmeellistä saadakseen siitä paljon irti. Toisinaan on hienoa kuin joku vie syömään vaikka ravintola Oloon eikä tarvitse itse kuin nauttia, mutta kyllä parhaat kokemukseni ovat melkeinpä ‘’mummon keittiöitä’’ joissa tehdään paikallista ruokaa joko perinteisesti tai omalla twistillä.

Työmatkoilla hän rentoutuu toisenlaisissa puitteissa. Silloin parhaan irtioton pitkän työpäivän päätteeksi tarjoaa urheilun ja siihen sopivan annoksen yhdistelmä.

– Työmatkoilla suuntaan sporttibaariin ja syön wingsit. Se on täydellinen tapa rentoutua, kun saa katsella vaikka Rauman Lukon liigamatsia ja nauttia siinä ohessa jotain niin sanottua yksinkertaista baariruokaa, kovana urheilumiehenä tunnettu Iiro sanoo.

 

Irtiotto kiireisestä arjesta tapahtuu jääkiekon ja jälkikasvun parissa

Omaa hotellipäällikön työnkuvaansa Iiro kuvailee monisäikeiseksi. Hän naurahtaa, että olisi helpompi kertoa ne asiat, jotka hänen toimeensa ei kuulu, kuin luetella ne, jotka siihen kuuluvat.

– Pääosin vastuullani ovat myynti ja yritysyhteistyö. Minulla on hyvät kollegat, jotka pyörittävät henkilökunnan operatiivista toimintaa hotellien vastaanotoissa. Lisäksi olen päässyt mukaan suunnittelemaan yrityksemme isompia strategisia linjauksia ja niiden kehitystyötä, Iiro kertoo.

Iiro tekee töitä käytännössä vuorokauden ympäri ja nauttii joka hetkestä.

– Pari vuotta sitten työ oli vielä todella hektistä mutta nykyään hyvän tiimin ansioista alan jo pikkuhiljaa saada aikaa keskittyä olennaiseen, ja saada illat vapaaksi.

– Onhan se ehkä hieman pahakin tapa tarkastaa esimerkiksi sähköpostit käytännössä tunnin välein, mutta se on tietyllä tapaa myös meidän yrityksemme voimavara. Ajattelen sen niin, että on hyvä reagoida nopeasti, jotta saamme palveltua asiakkaitamme mahdollisimman hyvin.

 

”Toinen irtaantuminen tapahtuu silloin, kun pääsen kotiin ja siellä on vastassa pieni mies. Hänen kanssaan touhutessa ei tarvitse miettiä työasioita.”

 

Työnteolle on tärkeää olla myös vastapaino, jolla ajatukset saavat hetken hengähtää. Iirolle tämän tärkeän hetken tarjoavat jääkiekko sekä seitsemän kuukauden ikäinen poika.

– Käyn pelaamassa jääkiekkoa sellaiset neljästä viiteen kertaan viikossa ja joka kerta, kun pääsen pukukoppiin ja vedän kamat päälle koppihuumorin keskellä, niin kaikki muut asiat unohtuvat hetkeksi. Siitä eteenpäin on vain yksi pieni musta kuminen kiekko mielessä.

– Toinen irtaantuminen tapahtuu silloin, kun pääsen kotiin ja siellä on vastassa pieni mies. Hänen kanssaan touhutessa ei tarvitse miettiä työasioita. Se on myös sellainen juttu, joka tulee moneen kertaan työpäivän aikana mieleen, että mitäköhän se pikkujätkä siellä kotona juuri nyt touhuilee. Vaimo laittaa aina silloin tällöin viestiä, että mitä poika on puuhaillut ja oppinut.

Yrittäjäperheessä kasvanut Iiro tietää, että aika on rajallista. Hän pyrkiikin olemaan mahdollisimman paljon kotona, jotta voi tarjota pojalleen yhteisiä hetkiä.

Iiro itse pyöri pienenä poikana yrityksen tiloissa. Muutama niiltä ajoilta tuttu työntekijä onkin edelleen Hovi Salesin palveluksessa.

– Muistan hyvin, miten pyörin vaahtosammuttimen kokoisena tuolla keittiössä ja söin pähkinöitä ja kaikkea mitä tarjottiin. Se on tuonut mukanaan myös sen, että kyllä tässä Kalliohovin talossa on minulle sellainen oma rakkautensa.

 

Kun omistajan poikaa uunotettiin

Työelämänsä Iiro aloitti Kalliohovissa 15-vuotiaana. Ura alkoi apumiehen roolissa erilaisissa tilaisuuksissa, esimerkiksi tiskaaminen tule nuorelle miehelle tutuksi. Niiltä ajoilta mieleen nousee myös hauska muisto.

– Aika nöyränä poikana piti silloin tulla töihin, olin kuitenkin omistajan poika, ja siinä oppi hyvin tekemään kyseenalaistamatta sen mitä käskettiin. Kerran sitten silloiset tarjoilijat uunottivat minua oikein antaumuksella. Asialle on naurettu jälkeenpäin monet kerrat.

– Oli erään yrityksen pikkujoulut ja olin keräämässä lautasia. Yksi kokeneemmista sitten pyysi hakemaan ulkoa ämpärit ja käski viedä ne pöytiin. Hän perusteli asiaa sillä, että on sen verran kovat juhlat, että kyseessä on oksennusämpärit ja minun tehtäväni oli vaihtaa niitä tasaisin väliajoin. Nuorena miehenä lähdin hakemaan ämpäreitä ja juuri ennen kuin olin niiden kanssa salin puolella, niin siinä kohteessa minulle vinkattiin, että nyt meni poika lankaan, Iiro nauraa.

 

”Minulla oli kuitenkin pitkään haaveena arkeologin ammatti, sillä historia on ollut aina lähellä sydäntä.”

 

Työ perheyrityksessä hotelli- ja ravintola-alalla ei ollut Iirolle itsestäänselvyys. Hän naurahtaa molempien vanhempiensa sanoneen, että valitse mieluummin jokin toinen ala. Miehellä itsellään oli haaveena jokaisen nuoren miehen unelma-ammatit eli NHL-jääkiekkoilija ja rock-tähteys.

– Jossain vaiheessa tajusin, ettei minusta taida olla tulossa kumpaakaan noista. Olen aina pitänyt matkailusta, kielistä ja ihmisten tapaamisesta, joten sitä kautta tämä ala kiinnosti. Minulla oli kuitenkin pitkään haaveena arkeologin ammatti, sillä historia on ollut aina lähellä sydäntä.

– Kun tuli aika valita mitä sitä isona pitäisi tosissaan tehdä, niin siinä vaiheessa nousi esiin myös yksi iso haave eli perhe ja koti. Totesin arkeologin ammatin olevan melko liikkuvaa ja työpaikat ovat sen verran kiven alla, että niiden asioiden sovittaminen jonain päivänä perhe-elämään ei ole se paras ratkaisu.

Iiro päättikin suunnata vastoin vanhempiensa vinkkausta hotelli- ja ravintola-alalle. Hän lähti opiskelemaan kansainvälistä hotellipuolta ja matkusti opiskeluiden kautta vaihto-oppilaaksi Puerto Ricoon.

– Siellä elin yhtä elämäni parhaimmista ajoista ja olisin halunnut jäädä sinne. Viisumi kuitenkin loppui ja koulukin oli käytävä loppuun, joten palasin Suomeen. Tarkoituksena oli viimeistellä opiskelut ja miettiä sitten tulevia kuvioita, Iiro kertoo.


”Hän oli koko vuoron ajan hakannut kiekkoa minua päin onnistumatta maalinteossa ja vuoron jälkeen Samu tuli sitten pukukopissa pilke silmäkulmassa haistattelemaan. Silloin tiesin olevani lätkäurani huipulla ja siitä eteenpäin se ura on ollut pelkkää alamäkeä.”

 

Kotikaupunki Rauma ei ollut tässä vaiheessa millään lailla mukana vaihtoehdoissa. Iirolle aukesi työtarjous Turkkiin ja sinne hän olikin jo tekemässä lähtöä, kunnes isä soitti, että Raumalla olisi tilanne päällä ja tarvittaisiin pikaista apua perheyrityksen toiminnoissa.

– Tulin takaisin Raumalle ja täällä meni sitten arvomaailmat uusiksi. Olen tavallaan tiedostamattani jäänyt tänne. Kyllähän sitä tasaisin väliajoin miettii, että pitäisikö vielä lähteä jonain päivänä jonnekin hakemaan uusia haasteita, mutta elämä Raumalla on kuitenkin kaikin puolin mukavaa. Täällä on tutussa ympäristössä sekä oma että vaimon perhe, ystävät ja harrastukset.

Iiro muistuttaa, että koskaan ei saa sanoa ei koskaan, mutta ylpeys omasta perheyrityksestä ja siinä mukana olemisesta ovat hänelle tärkeitä asioita.

– Olen päässyt tekemään uusia strategioita ja mukaan yrityksen hallitukseen, koko ajan mennään tässä arjessa eteenpäin. Isä on tehnyt hienoa työtä, on kunnia asia päästä olemaan tässä mukana ja päästä mahdollisesti omalta osaltaan jatkamaan sitä työtä jonain päivänä.

NHL-jääkiekkoilijaa Iirosta ei tullut, mutta uransa huipulla hän kertoo olleensa kuluvan kiekkokauden alussa.

– Olin maalivahtina yhdellä vuorolla ja vastustajan riveissä pelasi suuresti arvostamani, lähes 100 Liiga-matsia urallaan pelannut Samu Isosalo. Hän oli koko vuoron ajan hakannut kiekkoa minua päin onnistumatta maalinteossa ja vuoron jälkeen Samu tuli sitten pukukopissa pilke silmäkulmassa haistattelemaan. Silloin tiesin olevani lätkäurani huipulla ja siitä eteenpäin se ura on ollut pelkkää alamäkeä, Iiro nauraa.

 

Ravintola Kapteeninhuoneen herkullinen lounas on tarjolla arkisin klo 11.00-14.00, katso lisää osoitteesta www.kapteeninhuone.fi

Syksyn makuja

By | Yleinen
Näin syksyn tultua ja metsästyskauden jo ollessa hyvässä vauhdissa, alkavat omatkin mielitekoni ruoan suhteen kohdistua metsän antimiin. Itse en tosin harrasta metsästystä eikä tuttavapiirissänikään ole metsästäjiä, joten riistan suhteen olen kokonaan kaupan tarjonnan varassa.

Tänä päivänä kauppojen valikoimiin on enenevässä määrin tullut riistaa, josta kylläkin osa on ulkomaantuontia ja tarhattua, joka muistuttaa vain vähän aitoa villiriistaa.

Riistaruokia valmistaessani käytän useimmiten hirven- tai peuranfileetä, jonka valmistus yksinkertaisemmillaan on paistaminen pannulla pihvinä ja siihen lisäkkeeksi pekoni-perunarösti
ja paistettuja sieniä – vaikkapa suppilovahveroita, joita tänäkin vuonna tuntuu tulevan melko runsaasti.

Kaiken kruunaa hyvä kastike, jonka pystyy valmistamaan helposti tuunaamalla kaupasta saatavia kastikepohjia, esimerkiksi punaviinikastiketta jonka joukkoon lisätään riistafondia, hieman konjakkia, makeudeksi vaikka mustaherukkahyytelöä, hieman rosmariinia ja katajanmarjaa. Itse lisään vielä nokareen aurajuustoa.

Jos aikaa ja viitseliäisyyttä löytyy, voi tehdä kastikkeen alusta asti itse:
Luisista lihoista niin tehdään liemi paahtamalla ensin luut ja juurekset (porkkanaa, palsternakkaa, purjoa, selleriä ja sipulia) jonka jälkeen kaikki pannaan kattilaan, vettä päälle ja kiehumaan.
Kuoritaan verivaahto pois ja lisätään pippureita ja laakerinlehteä. Riistalientä tehdessä lisätään vielä rosmariinia ja katajanmarjaa. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, koska lientä kasaan keitettäessä suolan määrä vahvistuu. Luiden ja juuresten annetaan hautua useita tunteja, jonka jälkeen se siivilöidään ja keitetään kasaan. Tiivistetty liemi kannatta pakastaa pienissä erissä, jolloin sitä on helppo ottaa käyttöön tarvittaessa.

Myös riistan edullisemmista osista saa erittäin maukkaita ruokia. Esimerkiksi lapaa tai selkää juuresten ja edellä mainittujen mausteiden kanssa hauduttamalla saa mitä maukkaimpia pataruokia.

Jauhelihasta kannattaa valmistaa hieman tyylikkäämpiä jauhelihapihvejä eli Wallenbergin riistapihvejä:

  • ½ kg hirven tai peuran jauhelihaa
  • 5 keltuaista
  • 2,5 dl kylmää kermaa
  • suolaa ja pippuria

Kaikkien aineiden tulisi olla kylmiä kun tuotteet sekoitetaan keskenään. Massasta muotoillaan ohuita pihvejä, jotka pyöritellään korppujauhoissa ja paistetaan voi-öljyseoksessa kauniin ruskeiksi.
Lisänä voi tarjota edellä mainittua kastiketta ja perunasosetta sekä tuoreista puolukoista valmistettua hilloa.

Riistaan kuuluu myös suuri määrä eri lintuja, joiden valmistaminen on yhtä antoisaa kuin isommankin riistan, Linnuista esimerkiksi sorsan valmistan juuresten kera kokonaisena uunissa paistaen, jonka jälkeen irrotan rintafileestä luut ja puolitan koipi-reisipalat.

Lisukkeeksi sopii vaikka kokonaisina paistetut perunat ja riistanmakuinen konjakki-kermakastike.

Kannattaa myös kokeilla confitin valmistusta esimerkiksi sorsankoivista.
Rintafileet ja koivet irrotetaan rangasta. Rankaa paahdetaan uunissa ja siitä irronneessa rasvassa
sorsankoivet haudutetaan miedossa lämmössä ylikypsiksi.

Tarjoillaan sienirisoton ja paahdettujen juureslastujen kera.